Tupapäiviä

 Kohti vuodenkierron pimeintä aikaa ollaan menossa - kiikkutuolissa istuskellen. Viikon verran piteli täällä itärajalla napakoita pakkasia. Alkutalven pakkaset tuntuvat kesän lämpöön tottuneessa kehossa kaikkein ankarimmilta, vaikkei ehkä asteita ennätyspaljon olisikaan. 

 

Niinpä lyhenevät päivät menivät halkoja tupaan kantaessa ja uuniin latoessa. Seinivieriin kasasin lunta kivijalan suojaksi ja lattioille levitin isot villamatot. Uutiset sähkön hinnan hurjasta nousupaineesta hillitsevät kummasti lämpöpattereiden käyttöä. Tässä mökissähän on sähkökäyttöinen lattialämmitys märkätiloissa. Se on pakko pitää päällä, että tarkenee peseytyä eivätkä putket jäädy. Tupa ja kammari ovat leivinuunin ja varaavan lieden varassa. Eteisessä on pieni sähköpatteri pitämässä vesimittaria sulana. Tupaan ja kammariin on olemassa lisälämmöksi irtopatterit, mutta nyt niitä ei otettu käyttöön. Ja toivottavasti ei tarvita ottaa koko talvena.

Viime viikonvaihteessa pakkanen hellitti, mutta tupapäivät jatkuvat. Minuun iski viimein koko tuttavapiirin läpi käynyt flunssa. Pitkään olenkin saanut pöpöjä välteltyä, kiitos koronasuojautumisen, mutta nyt vastustuskyky petti ja köhä kaatoi petiin. Kuumetta ei onneksi ole, mutta räkä valuu sitäkin vuolaammin.

Köhää potiessani olen kuunnellut netistä luentosarjaa "Raamattu kannesta kanteen". Siinä käydään läpi koko pyhä teos selittäen samalla sen sanomaa ja merkityksiä. Kouluajoilta muistan uskontotuntien jännät kertomukset, joissa hassun nimiset ihmiset tekevät kummalliselta tuntuvia asioita. Usein kertomuksia värittivät oppikirjan kuvat tai opettajan luokan eteen asettamat opetustaulut. Eiväthän nuo Raamatun kertomukset varmasti sisällöltään lapselle auenneet, mutta jäivät muuten kiehtomaan mieltä. Nyt tuntuu lyhenevien päivien tunnelmaan sopivalta kerrata niitä, yrittäen samalla myös ymmärtää. 

Tunnelma. Olen aina elänyt vahvasti tunnelmissa. Uppoutunut niihin ja kokenut hetket tunnelmien kautta. Miten omanlaisensa tunnelma vallitseekaan tällaisena talvisena iltapäivänä, kun aurinko tekee vain matalan kaaren pellon yllä, ja pian taas hämärtää. Se on ihan erilainen, kuin iltapäivä kesäkuussa, kun valo tunkee kaikkialle, ulkona tuoksuu ja vihertää. Kesäkuiseen tunnelmaan ei mitenkään sovi villavällyn alla istuminen, kynttilän polttaminen ja hiljentyminen, silloin pitää elää ja hengittää ulkoilmaa. Kaikella on aikansa ja paikkansa - nyt on hyvä näin.

Miten horros selätetään

 Välipäiviä eletään, ja tämähän on yleensä se hetki, kun joulu saa meidän mökistä väistyä pois. Raivaan joulukoristeet odottamaan seuraavaa aattoa ja kannan kuusen ulos hevosten pureskeltavaksi. Kynttilät ja lyhdyt saavat jäädä vielä pakkaspäivien iloksi.

Tässä kohtaa vuodenkiertoa huomaa myös selvästi, miten unen tarve on kasvanut. Ei riitä enää kahdeksan tuntia, vaan yhdeksän tai kymmenen tunnin unet tarvitaan, että päivällä vireystila säilyy ja ylipäätään saan otetta mistään. Minulla onkin tapana hevosten hoidon ja aamupalan jälkeen käydä vielä petiin pötkölleen katselemaan telkkarista jotain tyhmää sarjaa. Siinä sitten uni tulee, jos on tullakseen.

On luksusta, että voin toistaiseksi työrytmini puolesta näin tehdä. Hintana on kuitenkin se, että kesäkaudella minulla ei ole lainkaan lomaa, työpäivät venyvät pitkiksi ja työviikkokin toisinaan kuusipäiväiseksi. Mutta silloin jaksaakin paremmin. Kun kevät etenee ja aamut valkenevat, alkaa sisäinen kello herättää jo ennen puhelimen pirinää, eikä enempää unta ruumis kaipaa. Päikkäreiden ottaminenkin alkaa tuntua kevään kirkkaina päivinä luonnottomalta.

Joinakin vuosina - ei aina - fyysiseen talvihorrokseen liittyy minulla myös kaamosmasennuksen oireita. Elämänhalun katoamista, tarkoituksettomuuden tunteita, alakuloisuutta. Näihin tuntemuksiin ei edes nukkuminen auta, vaan tarvitaan muita keinoja. Kirkasvalolamppu on yksi alakulon torjuja, josta olen huomannut olevan apua. Vitamiineja syön purkista läpi talven, mutta myös hedelmien mieliteko aivan pimeimpänä aikana kasvaa. Appelsiineja, klementiinejä, omenoita...voisin mättää kilokaupalla. Jännä juttu, että suklaata ei niinkään tee mieli tavallista enempää.

Tärkeä keino suunnata ajatukset valoisampaan suuntaan on tietenkin luonto ja ulkona liikkuminen. En voisi kuvitella eläväni ilman metsiä, peltoja ja järveä ympärilläni. Silloin kun ratsastin aktiivisemmin, aivan parasta talviterapiaa oli lähteä kahlailemaan hevosen kanssa hankeen tai käppäilemään pitkin talvisia metsäteitä. Tällä hetkellä tallissa ei ole ratsuksi käypää hevosta, kun pojat ovat liian nuoria siihen, mutta kyllähän kärryilläkin pääsee luontoa lähelle. Pitkin pellonreunoja ajellessa on ihanaa tarkkailla eläinten jälkiä ja liikkeitä. Harvoin ajelulta pääsee kotiin niin, ettei vähintään yksi pupu pomppaa pakoon hevosen edestä. Näillä nurkilla liikuskelee jänisten lisäksi kauriita, kettuja, näätiä, supikoiria ja kylläkin myös susia, ilveksiä ja villisikoja, joita en toivoisi lenkillä kohtaavani.

Talvisin tykkään lueskella netistä blogeja, kesäisin siihen ei ole aikaa. Kiinnostava aihepiiri ja rento tapa kirjoittaa saa usein blogistin innostuksen tarttumaan itseenkin. Olipa aiheena sitten hevosharrastus, käsityöt tai puutarhanhoito. En ole kovin ahkera romaanien lukija ja toisaalta olen kyllästynyt nopeatempoiseen, ja usein myös pahantahtoiseen someen, kuten facebookiin. Mutta blogit ovat se hyvää mieltä tuova juttu. Juuri parhaillaan selailen läpi puutarha-aiheisia kirjoituksia, ja kyllä - sormet syyhyävät ottaa siemenluettelot esille ja alkaa suunnitella kevään kylvöjä ja perennapenkkien uusimista.

 

Vaikka on helppo marmattaa syksyn pimeydestä ja talven kylmyydestä, kyllä kaikki neljä vuodenaikaa ovat tervetulleita. En viihtyisi paikassa, jossa olisi ainainen kesä ja lumesta ei tietoakaan. Kaikissa vuodenajoissa on oma viehätyksensä ja kovin vaillinnaiseksi jäisi vuodenkierto, jos sieltä syksy tai talvi puuttuisi kokonaan. Minulla on selvästi pohjoinen mielenlaatu. Jos miettii vaikka matkustamista, niin ei minua kiehdo etelän lämpö, vaan suuntaisin mieluummin pohjoiseen. Lappiin, Siperian tundralle, Islantiin, Grönlantiin. Eipä silti, ei minua matkakuume pahemmin polttele mihinkään suuntaan, vaan olen ihan tyytyväinen tässä, itäsuomalaisessa maisemassa oman mökin seinien sisällä.