Lunta, lunta aina vaan

 Viimeinen vapaaviikko ennen töiden alkua lähtee erittäinkin talvisissa merkeissä. Kummallinen sää: pakkasta saattaa olla 15-20 astetta, ja silti pyryttää lunta kuin esterin takamuksesta! Meidän vanha ja väljäkäyntinen traktori on ollut hätää kärsimässä, ei riitä tehot oikein lumilinkoa pyörittää näin paksuissa kinoksissa, hyvä jos jaksaa käynnistyä hyytävässä pakkasessa. Ja jäätyi minulta autokin viime viikolla. Kahteen vuorokauteen ei inahtanutkaan käyntiin, mutta sitten kun kovimmat pakkaset hellittivät, kävi ja kukkui taas niinkuin ei mitään.

Mittailin aamusella talli/hallirakennuksen kattoa sillä silmällä, että pakko se on ruveta lumen pudotukseen. Rakennus on niitä 70-luvun arkkitehtuurin helmiä, joissa katon kaltevuus ei riitä lumien omatoimiseen tipahtamiseen. Lähtevät vasta keväällä sulamalla, jos niitä ei käy välillä pudottamassa pois. Pinta-alaa tuolla katolla on rapiat 500 neliötä, eli mistään parin tunnin pikku puuhastelusta ei ole kyse. Yleensä katon kertaalleen tyhjentämiseen menee viikko, ja pahimpina lumitalvina sen joutuu tekemään kahdesti. Onneksi pihapiirin muut rakennukset ovat vanhempaa kantaa, ja niihin on rakennettu kunnon harjakatot.

Joten aamukahvin jälkeen kiipesin katolle ja pistin kolan heilumaan. Lumi on kevyttä pakkaslunta ja melkoisen helppo työntää alas. Loppuviikoksi on luvannut nollakeliä, jolloin homma muuttuu huomattavasti raskaammaksi, siksi yritän ahkeroida. Sain aamupäivän aikana ehkä 1/8 katosta putsattua, sitten alkoi loppua kunto. Enkä uskalla nyt yli voimieni riehua, jos aion viikon päästä kyetä töihin. Laitoin traktorin piuhaan ja siirryn loppupäiväksi konehommiin. Ei riitä, että lumet saa katolta alas, vaan ne on raivattava tietenkin pois myös ovien edestä ja kulkuväyliltä.

Jos pihalla vallitsee talvi, niin sisälläpä on kasvukausi alkanut! Osa paprikan siemenistä puskee jo juurta ja versoa, joten siirsin ne idätyslautalta multaan. Nyt näyttää siltä, että California Wonder tuottaa pettymyksen: ei ainuttakaan itusta näkyvissä vielä. Sen sijaan kaupan paprikasta otetut siemenet ovat itäneet lähes kaikki. Siemenpussista oli toki parasta ennen -päiväys mennyt jo vuosi sitten, liekö itävyys siksi olematonta. 

Vielä pitäisi pari viikkoa malttaa ennen seuraavia kylvöjä. Maaliskuussa multaan pääsevät tomaatit - kolmea eri lajiketta - basilika, kesäleimut sekä nyt kylmäkäsittelyssä olevat harjaneilikan siemenet. Tästä ne lähtevät kaapin päällykset täyttymään!

Miten horros selätetään

 Välipäiviä eletään, ja tämähän on yleensä se hetki, kun joulu saa meidän mökistä väistyä pois. Raivaan joulukoristeet odottamaan seuraavaa aattoa ja kannan kuusen ulos hevosten pureskeltavaksi. Kynttilät ja lyhdyt saavat jäädä vielä pakkaspäivien iloksi.

Tässä kohtaa vuodenkiertoa huomaa myös selvästi, miten unen tarve on kasvanut. Ei riitä enää kahdeksan tuntia, vaan yhdeksän tai kymmenen tunnin unet tarvitaan, että päivällä vireystila säilyy ja ylipäätään saan otetta mistään. Minulla onkin tapana hevosten hoidon ja aamupalan jälkeen käydä vielä petiin pötkölleen katselemaan telkkarista jotain tyhmää sarjaa. Siinä sitten uni tulee, jos on tullakseen.

On luksusta, että voin toistaiseksi työrytmini puolesta näin tehdä. Hintana on kuitenkin se, että kesäkaudella minulla ei ole lainkaan lomaa, työpäivät venyvät pitkiksi ja työviikkokin toisinaan kuusipäiväiseksi. Mutta silloin jaksaakin paremmin. Kun kevät etenee ja aamut valkenevat, alkaa sisäinen kello herättää jo ennen puhelimen pirinää, eikä enempää unta ruumis kaipaa. Päikkäreiden ottaminenkin alkaa tuntua kevään kirkkaina päivinä luonnottomalta.

Joinakin vuosina - ei aina - fyysiseen talvihorrokseen liittyy minulla myös kaamosmasennuksen oireita. Elämänhalun katoamista, tarkoituksettomuuden tunteita, alakuloisuutta. Näihin tuntemuksiin ei edes nukkuminen auta, vaan tarvitaan muita keinoja. Kirkasvalolamppu on yksi alakulon torjuja, josta olen huomannut olevan apua. Vitamiineja syön purkista läpi talven, mutta myös hedelmien mieliteko aivan pimeimpänä aikana kasvaa. Appelsiineja, klementiinejä, omenoita...voisin mättää kilokaupalla. Jännä juttu, että suklaata ei niinkään tee mieli tavallista enempää.

Tärkeä keino suunnata ajatukset valoisampaan suuntaan on tietenkin luonto ja ulkona liikkuminen. En voisi kuvitella eläväni ilman metsiä, peltoja ja järveä ympärilläni. Silloin kun ratsastin aktiivisemmin, aivan parasta talviterapiaa oli lähteä kahlailemaan hevosen kanssa hankeen tai käppäilemään pitkin talvisia metsäteitä. Tällä hetkellä tallissa ei ole ratsuksi käypää hevosta, kun pojat ovat liian nuoria siihen, mutta kyllähän kärryilläkin pääsee luontoa lähelle. Pitkin pellonreunoja ajellessa on ihanaa tarkkailla eläinten jälkiä ja liikkeitä. Harvoin ajelulta pääsee kotiin niin, ettei vähintään yksi pupu pomppaa pakoon hevosen edestä. Näillä nurkilla liikuskelee jänisten lisäksi kauriita, kettuja, näätiä, supikoiria ja kylläkin myös susia, ilveksiä ja villisikoja, joita en toivoisi lenkillä kohtaavani.

Talvisin tykkään lueskella netistä blogeja, kesäisin siihen ei ole aikaa. Kiinnostava aihepiiri ja rento tapa kirjoittaa saa usein blogistin innostuksen tarttumaan itseenkin. Olipa aiheena sitten hevosharrastus, käsityöt tai puutarhanhoito. En ole kovin ahkera romaanien lukija ja toisaalta olen kyllästynyt nopeatempoiseen, ja usein myös pahantahtoiseen someen, kuten facebookiin. Mutta blogit ovat se hyvää mieltä tuova juttu. Juuri parhaillaan selailen läpi puutarha-aiheisia kirjoituksia, ja kyllä - sormet syyhyävät ottaa siemenluettelot esille ja alkaa suunnitella kevään kylvöjä ja perennapenkkien uusimista.

 

Vaikka on helppo marmattaa syksyn pimeydestä ja talven kylmyydestä, kyllä kaikki neljä vuodenaikaa ovat tervetulleita. En viihtyisi paikassa, jossa olisi ainainen kesä ja lumesta ei tietoakaan. Kaikissa vuodenajoissa on oma viehätyksensä ja kovin vaillinnaiseksi jäisi vuodenkierto, jos sieltä syksy tai talvi puuttuisi kokonaan. Minulla on selvästi pohjoinen mielenlaatu. Jos miettii vaikka matkustamista, niin ei minua kiehdo etelän lämpö, vaan suuntaisin mieluummin pohjoiseen. Lappiin, Siperian tundralle, Islantiin, Grönlantiin. Eipä silti, ei minua matkakuume pahemmin polttele mihinkään suuntaan, vaan olen ihan tyytyväinen tässä, itäsuomalaisessa maisemassa oman mökin seinien sisällä.

Ihana pyry

 Lumentulo ei loppunut yhteen päivään, vaan sitä satelee edelleen, jes! Valkoinen maa antaa ihan uutta puhtia hevosteluunkin. Pitkän syksyn jälkeen vihdoinkin voi varsalla ajella ilman pelkoa kavioiden lohkeilusta kovalla pellonpohjalla tai liukastumisesta jäisellä tiellä.

 

 

Meidän lähiajopaikat eivät ole kovin ihanteelliset. Omilla mailla voi tehdä vajaan 900 metrin lenkin, kun kiertelee pellon reunoja pitkin ja pihatietä rakennusten ympäri. Jos koukkaa naapurin pellon pientareen kautta - luvan kanssa tietenkin - matka jatkuu 1200 metriin. Oma peltomme on keväisin ja syksyisin usein vetinen, pehmyt ja upottava, koska salaojitus toimii puutteellisesti. Reittiin kuuluu myös kahteen kertaan tien ylitys ja lenkin molemmissa päissä on melko jyrkät kurvit, joten mihinkään vauhtirallitteluun tämä ajoreitti ei sovi.

 

 

Sorapintaista sivutietä on noin kilometrin pätkä päättyen venevalkamaan, ja autoja tällä välillä saattaa tulla vastaan. Tie on kapea, eikä turvallisia ohituspaikkoja ole. Lisäksi on käytössä naapurin peltotietä ja siitä risteäviä mökkiteitä yhteensä noin parin kilometrin verran. Peltotiet ovat kuitenkin melko epätasaisia traktoreiden ja työkoneiden jäljiltä, ja varsinkin kelirikkoaikaan siellä ei välttämättä pysty liikkumaan ollenkaan. 

Eli kun tallin pihasta lähtee ja kaikki sopukat koluaa kertaalleen läpi, niin lenkille tulee mittaa 7-8 kilometriä. Huono puoli on se, ettei näissä maastoissa synny ympyrälenkkiä, vaan tien pätkiä joutuu sahaamaan edestakaisin. Jos siis haluaa ajaa vaikkapa 5 kilometriä yhtäjaksoista hölkkää, se ei onnistu. Kääntöpaikkoja tai hiljentämistä vaativia risteyksiä tulee vastaan vähän päästä.

Talvisin antaa liikkumamahdollisuuksia lisää viereinen järvenselkä. Edellyttäen tietenkin, että jäätilanne on hyvä. Välillä onkin ollut aivan huipputalvia, jolloin jäällä on voinut käydä ajelemassa kuukausitolkulla. Ja avointa baanaa riittää kymmeniä kilometrejä. Mutta sitten on ollut myös näitä leutoja vuosia, jolloin järven kansi on vahvistunut vasta vuodenvaihteen jälkeen ja hetikohta jään päälle on noussut vettä. 

 

Lähimmälle raviradalle on meiltä matkaa 8 kilometriä, joten ei ole tietenkään mahdoton urakka lastata hevosta koppiin ja käydä ajelemassa siellä kunnon pohjilla. Mutta se vaatii apukäsiä, ja niitähän ei välttämättä ole aina tarjolla. Vanhemmilla ja liikennevarmoilla hevosilla radalle pystyy menemään myös kärryillä ajaen. Kilometrin siinä joutuu kopistelemaan asfaltilla mennen tullen, mutta muuten matka taittuu kyläteitä pitkin.

Juipin kanssa lenkkeillessä saa varata aikaa, kärsivällisyyttä ja lämmintä vaatetta ylle. Juippi on melko laiska ja hitakainen kävelemään, joten meidän 7 kilsan vakioreittiin menee aikaa tunnista puoleentoista. Tänään päätin riisua oriilta takakengät pois, kun sääennuste vaikuttaa myös jatkossa lumiselta. Etukenkiähän sillä ei ole enää muutamaan viikkoon ollut, kun ne tippuivat tarhan mutalikkoon. Viime lenkillä todettiin, että kuluneet hokit ja jään päälle satanut lumi on huono yhdistelmä; jalat lipsuivat ja levisivät alta, eikä kävelystä meinannut tulla yhtään mitään. 

Etujalkoihin tilaamani Scoot Bootsit ovat tulleet ja pari kertaa päässeet jo käyttöön. Kuusi nastaa pohjassa antaa ihan hyvän pidon, ja jalassakin tossut ovat meidän vauhdeissa pysyneet. Jos jäätikkökelit palaavat, taitaa olla viisainta tilata samanlaiset myös taakse. Hinta vaan on aika suolainen, 200 euroa pari. Eli neljä tossua kustantaa saman kuin vuoden kengitykset.

 

Tänään lähdettiin maastoon kuitenkin paljasjaloin. Lumi oli tasoitellut kuopat ja montut ja tiellä oli hyvä askeltaa. Uutta lunta pyrytti taivaalta ja kasteli niin hevosen selän kuin kuskin hanskatkin. Juippi eteni tuttuun verkkaiseen tahtiinsa sen puolitoistatuntisen, pyrähti sitten paluumatkalla pieneen hölkkään, kun rakennusten nurkka alkoi metsän takaa pilkottaa. Tallilla oli odottamassa lämmin lesejuoma, pari porkkanaa ja tarhassa hirnahteleva pikkuveli. Hyvä päivä, hyvä mieli!

Talven tuntua

 Aamuvarhaisella laskiessani mustaa kissaa ulos odotti oven takana iloinen yllätys: lunta! Sitä sateli isoin hiutalein niin, että maisema muuttui lopultakin kunnolla valkoiseksi. Kyllä tätä oli jo odotettu. Laitoin hevosenpojat ilman loimia tarhaan, että saavat nauttia iän ikuisten mutakokkareiden ja loskan sijaan puhtaasta lumesta. Nyt olisi hyvä hetki opetella piehtaroimaan.

 

Ulkona näyttää nyt juuri siltä kuin tähän aikaan vuodesta kuuluukin. Piti hetken aikaa ihan vain kävellä ympäri pihamaata ja ihastella. Pikkukissalle lumi oli uutta, ja varsin erikoisia loikkia ja syöksyjä nähtiin aamu-ulkoilulla. Sisälle mirri suostui tällä kertaa tulemaan maanittelematta. Liekö kylmä nipistellyt tassun pohjia.

Viikonloppuna sain sopivasti valmiiksi talven toisen neuleeni, itse suunnittelemani villapaidan. Olkoon se nimeltään vaikka "Pakkasaamu". Lankana käytin Novitan Seitsemän Veljeksen Lapintaikaa. Samasta langasta, mutta harmaan värisenä minulla on jo ennestään säärystimet. Nopea ja mukava neuloa oli tämäkin pusakka. 

 

 

Nyt taidan kuitenkin pitää käsitöistä pientä taukoa, sillä tenniskyynärpää otti itseensä tästä kahden puseron neulomisurakasta. En vaan malttanut iltaisin lopettaa ajoissa ja lepuuttaa käsiä välillä. Äidin "neulomosta" tilasin vielä ihanat kissantassu-ranteenlämmittimet, joten minulla alkaakin olla täysi varustus valmiina talven tuloa varten.

 

Vanha puulämmitteinen mökkimme on kylmillä keleillä vetoinen, ja villavaatetta tarvitaan päälle sisälläkin. Petissä pidetään tavallisen täkin päällä paksua armeijan villapeittoa lisälämmikeenä. Sen alla kyllä uni maistuu, johtuneeko siitä että viltti muistuttaa painopeittoa! Kovilla pakkasilla saattaa sisälämpö pudota uunin lämmitysten välillä +13 asteeseen. Mutta en silti vaihtaisi oloja kaupungin keskuslämmitysasuntoon! Hirsimökissä on hyvä hengittää ja kylmyyskin on tottumuskysymys. Nykyisin normaali asuintilojen +22 asteen lämpö hikoiluttaa ja saa nenän vuotamaan. Tuskinpa edes osaisin olla talvisin t-paitasillaan, kun kerrospukeutumiseen on tottunut.