Pientä sipistelyä

 Niin se vaan maaliskuu lähenee uhkaavaa vauhtia, ja samalla töiden alkaminen. Nyt pitää nauttia täysillä näistä hitaista arkiaamuista, kun vielä voi. Ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen niitä ei juuri ole luvassa. Eipä silti, ihan mukava työtkin on aloittaa, kaipaan jo kovasti mullan tuoksuun.

Aamut ovat jatkuneet sen verran, että kasilta alkaa olla valoisaa. Ei tee enää mieli mennä hevosten ruokinnan ja oman aamupalan jälkeen takaisin petiin torkahtelemaan, niinkuin pimeimpänä talviaikana. On siis hyvä sauma puuhastella jotain pieniä sisäjuttuja, ennen kuin toppaa ulkovaatteet päälle ja lähtee tallihommiin. Siistimistä ja järjestelyähän tässä huushollissa piisaa. 

Tänään otin urakaksi kammarin pölyjen pyyhkimisen sekä kirjoituspöydän ja hyllyjen järjestelyn. Kirjoituspöydän laatikko pursui paperia, lippusta ja lappusta, jotka tulee sinne vain tungettua "talteen". Sieltä siistiytyi iso nivaska maksettuja laskuja ja muuta sälää poltettavien koriin. Paljon sitä kertyykin paperiroskaa, vastahan kesällä saman siivouksen tein! En ole vielä oikein päässyt sinuiksi e-laskujen kanssa, unohdan ne maksaa, joten paperilasku on ikäänkuin välttämätön paha.

Pölykuorrutus hyllyjen päällä ja tasoilla oli melkoinen. Ei ihme, että välillä öisin yskittää, kun kissat hyppivät ja sitä tassuissaan pöllyttävät. Kirjahyllyistä läksi kierrätykseen pino sellaisia opuksia, joita en enää tarvitse. Lähinnä siis viimeiset, entiseen elämääni liittyvät tutkimusjulkaisut. Ei tosiaankaan kinosta enää postmodernit teoriat tahi työelämän murrokset.

Turhat karsimalla sain kuin sainkin mahtumaan kaikki loput kirjat ojennukseen. Minun kirjavalikoimani koostuu tällä hetkellä hevosia, muita kotieläimiä, puutarhaa, käsitöitä, valokuvausta, luontoa, terveydenhoitoa, maanviljelyä ja ylipäänsä maalaiselämää käsittelevistä tietokirjoista. Kaunokirjallisuudesta olen huolinut hyllyyn Kalle Päätaloa, Heikki Turusta, Antti Hyryä ja joitakin tuntemattomampien suomalaisten kirjailijoiden teoksia. Näillä pärjään, jos lukemisen tarve iskee.

Näppäilin siinä siivouksen lomassa myös kuvia eri puolelta mökkiä. Useinhan on niin, että silmä  turtuu omiin sotkuihin, eikä niitä kohta edes huomaa. Pienen mökin haasteena on säilytystilan puute vs. vuosien varrella kertynyt tavaranpaljous. Kuvia katsomalla on jotenkin helpompi hahmottaa törkyiset kohdat, ja tavarat jotka näyttävät olevan väärässä paikassa. Taulukin on vinossa, nyt sen huomaan. Roskat ja pöly ei onneksi hämäristä ja epätarkoista kuvista välity. Valokuvilla on tietty helppo myös huijata, rajaamalla sotkuisimmat kohdat pois. Ikäänkuin meillä olisi joka paikka järjestyksessä, tyhjät pahvilaatikot, lehtikasat ja kissojen lelut on vain tyrkätty kuvan ulkopuolelle. Mutta saa kai siitä tuntea mielihyvää, jos edes joku pieni kaistale kaaoksesta on järjestyksessä?

Pihalle mentyäni silmä osui talon seinustaan, jäi meinaan hiukan siivousmoodi päälle. Piti ihan pysähtyä katsomaan ja ymmärtämään mitä kaikkea talon ULKOSEINÄLLÄ sisäänkäynnin ympärillä roikkui. Kuvaa en ottanut, mutta siinä oli:

- puoliksi syöty jänis, pahvilaatikko, amppelikehikko, vasara, rikkinäinen sähköaidan veräjäkahva, tiskiharja, traktorin pultti, paalinarua. Seinän vieressä nökötti lumikasan alla vanha jääkaappi.

Että ihan vielä ei varmaan sisustuslehteen päästä...?

 

Nurkkien puunausta ja kärrykyytiä

 

 

 

Nielen aamutropit, kiipeän jakkaralle ja alan selvitellä mitä keittiökaapistot ja hyllyt ovat syöneet sisäänsä. Siivouksen tarve läksi oikeastaan siitä, kun puolisko asensi illalla uuden liesituulettimen vanhan, kykynsä menettäneen tilalle. Joutui pakosti kurkistamaan myös hyllyjen ylimmäiseen ja perimmäiseen nurkkaan. Perintöarabiathan siellä huusivat apuuta paksun pöly- ja rasvakerroksen peitossa.

Puoli pulloa fairya ja muutama tunti aikaa, niin alkoi näyttää paremmalta. Sinänsä sääli, että nämä kivat esineet pölyyntyvät hyllyn perällä. Onko se laiskuus, käytännöllisyys vai mikä, ettei niitä tule otettua jokapäiväiseen käyttöön. Mieluummin syö kinkkunsa suoraan kaupan pakkauksesta, kuin asettelee ne nätisti vadille. Paistilautasille, kastikekulhoille sun muille herrasväen hörhötyksille meidän taloudessa on käyttöä vain joskus ja jouluna. Jos silloinkaan.

 Mutta jos edes mummolanaikuisen juustokuvun ottaisi käyttöön? Onhan edam paljon somempi laittaa jääkaappiin tässä, kuin punaiseen muovinrepaleeseen käärittynä?

Kuiva-ainekaapin poistoista syntyi kanoille iso kattilallinen sötkellystä. Eli päiväysvanhoja riisejä, makarooneja, lasagnelevyjä ja hiutaleita sekaisin kattilaan ja haudutellaan kypsäksi. Meillä näitä aineksia valitettavasti jää kaappiin vanhenemaan, sillä itse en syö mitään viljatuotteita ja isäntäkin kokkailee lähinnä makaroonivelliä (yäk) kun nostalgiannälkä iskee.

Tänään on ohjelmassa myös kärryajelua herra hevosella. Hevosteluista en ole aina ihan varma, kuuluvatko ne have to do- vai pleasure- osastoon. Vaivaisena tallityöt eivät suju aivan kivuttomasti tai helposti, ja jokaista äkkinäistä liikettä on varottava. Ei kiskomista, painimista, riekkumista, jyräämistä tai muutakaan rajumpaa liikettä pysty ottamaan meikäläsen kroppa vastaan. 

Projektina numero yksi onkin ollut koulita hevosista mahdollisimman helposti käsiteltäviä. Ämmätamma vanhana konkarina tietysti tuntee talon tavat, ja useimmiten toimii jo pelkällä ääniohjauksella ja sormenpäillä. Perillisensä Juippi juipelo on perusluonteeltaan rohkea, tasainen ja lunki kaveri, mutta teini-iän höyryissä saattaa siitä joskus irrota rajumpiakin muuveja. Pikkuveli Pentunen taas on täysin toista maata: se on äärettömän arka varsa, jonka kanssa jokainen liike on oltava harkittu. Tai muuten hän poistuu seiniä pitkin paikalta. Ei siis todellakaan mikään vasemmalla kädellä opetettava varsa, vaan joudun luultavasti käyttämään kaiken osaamiseni, että hänestä saadaan toimiva ja turvallinen käyttöhevonen, saati kilpasellainen.

 

Tämän päivän ajolenkki oli ehdottomasti pleasurea. Semminkin kun isäntä avusti valjastuksessa ja kaikessa siinä osuudessa joka vaati lihasvoimaa. Mikäpä oli kärryissä körötellä, kun syysaurinko paisteli, ilma oli lämmin, eikä tuulikaan puhunut kiusaksi asti. Juippi löntysteli tuttuun tapaan rauhallisesti, eikä hötkyillyt turhia, niin että kuski pystyi ihailemaan maisemia. Kierreltiin läheiset peltopistot, mökkitiet ja pyöräytettiin myös lenkki omien tilusten ympäri, ihan vaan katsomassa että kaikki on niinkuin pitää. Tuulen repimät aitalangat lojuivat pitkin nurmea, ne on raivattava vielä ennen lumen tuloa pois.Vettä seisoi pellolla paljon, ei vedä salaojat, ei. Jotain on ensi kesänä tehtävä, että tuo lohko vielä heinämaaksi kelpaa. 

Nyt Earl Grey-mukillisen myötä, sanotaan hyvää yötä!