Mitä tästä kesästä opimme - vai opimmeko taaskaan mitään?

 Nyt kun kasvimaat ja kasvihuoneet ovat hiljentyneet talviteloilleen, on hyvä muistutella mieleen mitenkäs kulunut viljelykausi oikein sujui. Keväällä kun sitä hirmu tohkeissaan haluaa kokeilla kaikenlaista uutta kasvatettavaa - ihan vaan todetakseen syksyllä että pieleen meni.

 

Tänä kesänä kokeilussa oli useita erilaisia tomaatteja; keltaista ja punaista kirsikkatomaattia, päärynän ja mansikan muotoista, raidallista ja mustaa lajiketta.Sadon valmistuttua joukosta erottuivat selvät suosikit, joita tulen varmasti kasvattamaan jatkossakin. Parhaat pisteet henkilökohtaisessa makutestissäni sai Strabena, mansikan mallinen kirsikkatomaatti. Se oli kauniin muotoinen ja todella makea, lähes mansikkamainen myös maultaan. Kasvutapana oli viehättävä, pitkänomainen terttu.

Toinen onnistunut kokeilu oli amppelitomaatti Tumbler, joka tuotti valtavan määrän pyöreitä, aromikkaan makuisia pikkutomaatteja. Tuossa yläkuvan kasvisnyytissä näkyvät punaiset palleroiset ovat juuri Tumblereita. Pronssisijan otti päärynätomaatti Yellow Pear, joka oli maultaan hyvä, mutta ulkomuodoltaan ei aivan täydellinen; liekö ollut niin että kasvia vaivasi jokin tauti, joka teki tomaatin pinnasta vähän kärsineen näköisen. Lisäksi lajike pukkasi ihan hullun määrän varkaita: ei riittänyt yksi jokaiseen oksanhankaan, vaan niitä tuli kokonainen rypäs. Jossain vaiheessa luovutin niiden leikkaamisen toivottomana...

Epäonnistujiin kuului tällä kertaa musta Indigo Rose, joka oli kyllä hienon näköinen, mutta täysin mauton. Edes kanat eivät tästä herkkupalasta välittäneet. Kuvassa Indigon vasemmalla puolella näkyvä Tigerella taas ei tainnut saada tuotettua yhtään syöntikypsää tomaattia, vaan ne halkeilivat ja homehtuivat pilalle jo raakileina.

Toinen raidallinen tomaatti, Zebrino ei ollut sekään suuri menestys. Se kypsyi todella hitaasti, ja lisäksi värin perusteella oli vaikea tietää milloin tomaatti on valmis. Jos onnistuit valkkaamaan täysin kypsän Zebrinon, sen maku oli ihan jees, mutta kuori niin paksu ja sitkeä, että viimeistään se pilasi syöntinautinnon. Perustomaatti Encore ei ehtinyt niin ikään kunnolla kypsyä ja hyväksi kehuttu Adorion oli minun makuuni aika mitäänsanomaton.

Keltainen kirsikkatompsu Yelorita oli mukiinmenevä, mutta ei mitenkään erityisen sykähdyttävä tuttavuus. Pitää harkita vielä  pääseekö se jatkoon Strabenan, Tumblerin ja Yellow Pearin lisäksi.

Kurkkuosastolla kasvoi pyöreää Lemon Applea, tavallista avomaankurkkua,  kasvihuonekurkkua sekä viidakkokurkkua, joiden lajikkeita en muista. Lemon Apple olikin metka ja vieläpä varsin satoisa erikoisuus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sen pyöreän malliset kurkut olivat nuorina vaaleankeltaisia ja tummuivat vanhetessaan voimakkaan sitruunankeltaiseksi, mistä lajikkeen nimi juontuu. Maultaan sitruunaomenakurkut olivat mietoja ja ihan aavistuksen makeita, eivätkä muuttuneet syyspuolellakaan kitkeriksi, kuten tavallisille avomaankurkuille kävi. 

Avokurkut ja kasvihuonekurkut läksivät keväällä tosi hitaasti kasvuun. Syy taitaa olla siinä, että kurkkuhuone on hieman tyrnipensaiden varjossa, eikä lämpene ihan helpolla. Keskikesän hellejaksolla kasvu kuitenkin ryöpsähti vauhtiin ja satoa alkoi tulla enemmän kuin ehdittiin syödä. En ilmeisesti jaksanut kantaa kurkuille riittävästi vettä, joten ne pääsivät välillä kuivahtamaan. Voisiko maun kitkeröityminen johtua tästä? Viidakkokurkku kituutti kesän talon eteläseinustan paahteessa, ja kärsi veden puutteesta sekin. Muutaman maistiaisen siitä sain kesän mittaan poimittua suuhuni, loput  kurkun alut kuivuivat ja karisivat pois

Melonit onnistuivat aivan yli odotusten. Vesimeloni kasvatti kaksi noin lapsen pään kokoista murkulaa, jotka olivat mahtavan makeita ja mehukkaita. Hunajamelonit jäivät kooltaan pienemmiksi, mutta olivat todella herkullisia, ei voi edes verrata kaupan vetisen mauttomiin ulkomaantuonteihin. Ehdottomasti menevät nämä jatkoon, ja toiveissa on tietenkin yhtä lämmin ja suotuisa kesä, mistä meloni tykkää.

Paprikat onnistuivat melko hyvin ja ehtivät jopa punastumaankin. Kypsymisessä ei lopulta ollut suurtakaan eroa ammattilaislajikkeiden (Dexter, Ramiro) ja Lidlin ruokapaprikan siementaimien välillä. Ikävämpi yllätys löytyi sitten ruoaksi pilkottaessa, kun useamman paprikan sisältä löytyi hämähäkin pesä. Otukset olivat nakertaneet kannan juureen pienen reiän ja asettuneet taloksi. Mutta riitti satoa toki syötäväksi ja pakkaseenkin laitettavaksi.

Kesäkurpitsoita tuli ihan liikaa. Miksi en koskaan keväthuumassani usko, että yksi taimi riittää per laji? Eikä niitä kurpitsasorttejakaan kauhean montaa tarvita. Jättikurpitsat onnistuivat paisuttamaan kaksi melkoista möhkälettä (n. 10-15 kg), joista toinen tosin paleltui syksyn ensimmäisenä pakkasyönä. Crown Prince tuotti niin ikään kaksi kurpitsaa, eli riittävästi meidän pienen talouden tarpeisiin. Spagettikurpitsat eivät jostain syystä halunneet kukkia, eikä koko kesänä syntynyt kuin yksi yksilö maistiaisiksi. Myskikurpitsa kuoli jälleen (moneskohan kerta?) jo taimivaiheessa. Ensi keväänä saa jäädä kylvämättä, mokoma.

Perunaa istutettiin kahta puhdasta lajiketta: Violet Queenia ja Annabellaa sekä sekalainen satsi kellarista löytyneitä jämiä. Kaikki lajikkeet kasvoivat ja tuottivat satoa, mutta mukulat olivat kovin rupisia, varsinkin Annabellat. Syöntikelpoisia perunat kuitenkin ovat, kunhan jaksaa jynssätä ne puhtaaksi ja kuoria kunnolla. 

Violet Queenit ovat kyllä erikoisen näköisiä pottuja, sillä tumma väri säilyy niissä myös keitettynä. Eikä tummaa ole vain kuori, vaan myös perunan sisuskin. Se on vielä testaamatta, miten lajike käyttäytyy uuniruoissa ja paistoksissa, tuleeko lopputuloksesta syötävän näköistä, vai enemmän Halloween-kamaa.  Maku tällä erikoisperunalla on aika tavanomainen, mutta terveellinenhän sen pitäisi antioksidanttiensa ansiosta olla.

 Porkkanasato oli tavanomainen, mutta istutusalaa olisi saanut olla enemmän. Pari vihanneslaatikollista ei riitä kovin pitkälle, kun syöjiä löytyy ihmisten lisäksi tallista kolme turpaa. Positiivinen yllätys oli se, että porkkanat säästyivät tänä kesänä tuholaisten hyökkäykseltä - yhtään porkkanakärpäsen vioitusta tai etanan/hiiren haukkaisua ei löytynyt. Ensi kevään viljelysuunnitelmaan siis: vähemmän kurpitsaa, enemmän porkkanaa!

Sipulit olivat kesän ehdottomia menestyjiä. Valkosipuleista vain muutama istukas kuoli talven aikana, loput kasvoivat kokoa mukavasti. Jopa niin, että isoimmista kynsistä sai otettua omat istukkaat syksyllä maahan laitettavaksi. Keltasipulit ja punasipulit säilyivät hyvänlaatuisina, eikä kukkavarsia kasvanut sadon säilyvyyttä pilaamaan, kuten edelliskesänä. Lanttusato oli pyöreä nolla, sillä unohdin kylvää siemenet kokonaan.

Istutuslaatikko, johon asetin suuret odotukset, ei ainakaan toistaiseksi täyttänyt niitä. Itseäni siitä lähinnä saan syyttää, sillä laatikkoviljelyn "helppouteen" tuudittautuen unohdin kasvatit hieman huonolle hoidolle. Pinaatit kukkivat ennen aikojaan, enkä niitä ehtinyt poimimaan kuin yhteen hätäiseen muhennokseen. Nauriit hävisivät jo pikkutaimina kirppojen suuhun, salaatit nuutuivat kastelun puutteeseen. Juurisellerit kasvattivat enemmän lehteä kuin juurta, ja aloinkin jo epäillä, oliko lajikkeessa sattunut jokin sekaannus. Eli eipä kannata laatikkoviljelmiäkään jättää oman onnensa nojaan; vaikka rikkoja on vähemmän, niin suojassa tuholaisilta ja kuivumiselta eivät kasvit silti ole.

Kasvilavat suunnittelun asteella

 Kyllä nyt on niin, että pakko olisi päästä jotain puuhastelemaan! Ilmeisesti keskitalven väsyhuippu on ohitettu ja akuissa alkaa olla taas virtaa. Kun tulevaa viljelykautta varten ei oikein muuta pysty vielä tekemään, niin aloitan pikkuhiljaa kasvilavojen rakentelun.

 

Tänään kiipesin varaston ylisille tutkimaan rakennustarpeita. Valikoin sieltä siisteimmät ja vähiten kärsineet puupölkyt ja aloin hahmotella lavan mittasuhteita. Pitkälti mennään nyt pöllien pituuksien mukaan, ettei hirveästi tarvitsisi tavaraa pätkiä. Aika sopimoilleen noista tarpeista saisi 110 cm * 305 cm kokoisen lavan. Korkeutta sille tulisi neljällä pölkkykerroksella 33 cm. Kurpitsoja varten voisi varmaan laittaa viidennenkin kerroksen. Ja näitä lavoja menee kasvimaalle kaksi kappaletta.

Luultavasti lavojen kasaaminen täytyy tehdä useampana elementtinä, jotta rakennelman saa traktorin kauhassa siirrettyä kasvimaalle. Meidän viljelykset eivät sijaitse aivan talon vieressä, vaan kylätien toisella puolen, joten ihan kantamalla ei näin painavia virityksiä sinne siirretä. Isännän ruuvivaraston ratsasin, eikä siellä ole aivan riittävän pitkiä ruuveja. Eli ostoslistalle ainakin ne, sekä jotain lavojen säänsuojaukseen. 

Kokeeksi vetäisin yhteen kulmaan tervaa, jos voitelisi lavan ulkopuolen sillä. Puhdas hautatervahan ei pitäisi olla ympäristölle haitallinen, ja tumman värisenä se myös sitoisi lämpöä. Täytyy perehtyä, miten oikeaoppisesti suoritetaan veneen tervaus, ja käsitellä lavat samalla tavalla.

 

Lavat asettuisivat siis nätisti peräjälkeen tuohon kasvimaan oikeaan reunaan, mihin poljin malliksi jäljen. Vasemmalle puolen jää tilaa avomaalajikkeille. Lumesta tököttävien keppien välissä on syksyllä istutettu valkosipuli. Talikko ja vesisäiliö jäivät laiskalta puutarhurilta talven armoille. Kuvasta tulikin mieleen, että pitää pudottaa ihan pikimmiten lumet alas kasvihuoneen katolta.

Tätä postausta kirjoittaessa tuli työnantajalta odotettu viesti: ensimmäinen siementilaus on saapunut! Eli kohta pääsee myös kylvöhommiin, jos nyt ei vielä kotona niin ainakin työpaikalla. Jes!

Lahkeet lumessa, mieli keväässä

 Kirpeän kirkkaat talvipäivät vaihtuivat hetkessä lumipyryihin ja suojakeliin. Lumen määrä on kuluneena viikkona ainakin tuplaantunut, on sitä parhaimmillaan varmaan neljäkymmentä senttiä. Ja lisää on ennusteen mukaan luvassa. 

Meidän mökin aurauskalusto ei ole pysynyt perässä näin runsaassa lumentulossa, varsinkin kun suojasää tyhjensi myös katot lumikuormistaan. Jokaisen ulkorakennuksen oven edustoilla on riittänyt lapioimista. Vetinen, raskas lumi ei lennä lingon läpi, joten kulkuväylilläkin saa kahlata. Muutama vieraileva ajoneuvo on tarvinnut työntöapua, jotta on selvinnyt pihamaan pehmeimmistä kohdista pois.

Hevosella on uskaltauduttu viimein järven jäälle. Käytiin toki ensin poralla tarkastamassa jään paksuus; parikymmentä senttiä sitä oli. Lauhan kelin myötä jään päälle on jo noussut vettä, joten saa nähdä miten pitkään siellä pystyy liikkumaan.

Kevättä kohti kuitenkin mennä hurruutellaan. Puutarhakirjat ja siemenluettelot vetävät kovasti puoleensa, ja muutama siementilaus on tullut jo tehtyä. Viljelysuunnitelmatkin ovat hyvällä mallilla. Päätin, että kasvimaalle rakennetaan ensi kesäksi lavoja, sillä niistä olen lukenut niin paljon hyviä kokemuksia muilta puutarhaharrastajilta. Kasvimaa on savipitoista hiesua ja sisältää loppumattoman määrän kestorikkoja, joiden kurissa pitäminen tuntuu varsinkin loppukesästä toivottomalta. 

 Ajattelin istuttaa lavoihin herkimmät kasvit, sellaiset jotka tarvitsevat suojausta tai ovat suurimmassa vaarassa tukehtua rikkojen sekaan. Sekä tietenkin kurpitsat, jotka hyötyvät lavoihin kasatusta paksusta turvelantapatterista.

Peruna, porkkana, sipuli ja lanttu pärjäävät avopenkeissä niinkuin tähänkin asti. Perunaa ja porkkanaa joutuu multaamaan, joten avomaa on niille parempi vaihtoehto.

Minulla on ollut vähän samaa ongelmaa kuin muillakin kotitarveviljelyyn hurahtaneilla, eli kasvatettavien lajien määrä meinaa karata lapasesta. Yleensä käy niin, että osa kasveista jää heitteille ennemmin tai myöhemmin, kun aika ei riitä kaikkien hoitamiseen. Viime kesänä näin kävi aasialaisille keittiökasveille, joita uutuutena kokeilin. En ehtinyt torjumaan alkukevään tuholaisinvaasiota, joten kaaleista oli äkkiä pelkät rangat jäljellä.

Ei myöskään ole mielekästä viljellä sellaista, mitä ei sitten kuitenkaan omassa ruokapöydässä kulu. Punajuuri on ollut vähän kiikun kaakun sellainen juures, jota ei ehkä kannata meillä itse kasvattaa. Sitä tulee syötyä niin harvoin, hyvä jos jouluna rosollissa.

Niinpä annoin itselleni luvan valita ainoastaan 20 hyötykasvia, joiden viljelyyn ensi kesänä keskityn kunnolla. Tai no, sen verran fuskasin, että tomaatteja ja kurpitsoita tulee useita eri lajikkeita. Eli vanhoja tuttuja perusjuttuja plus uutena kokeiluna mangoldia ja kasvihuoneeseen hunajamelonia. Lisäksi kasvimaalle kuuluvat tietenkin kesäkukkaset. Valitsen sellaisia lajeja, joilla on tuhohyönteisiä torjuva vaikutus, tai jotka voi hyödyntää kuivattuina yrtteinä. Kamomillaa, kehäkukkaa, ruiskaunokkia, samettikukkaa ja sen sellaista. 

Sitten on vielä perennat. Entisten perennoiden elvyttämisen lisäksi haluttaisi kokeilla muutaman uuden monivuotisen kasvattamista siemenestä asti. Hankkijan siemenhyllyllä ihastuin palavanrakkauden, sinipallo-ohdakkeen ja kurjenkellon selkeisiin muotoihin ja väreihin. Kaikki kolme ovat ns. vanhanajan pihakasveja, jotka sopivat hyvin vanhan maalaismökin puutarhaan.

Koska möksässämme on melko pienet ikkunat ja vähän laskutilaa, yritän minimoida esikasvatusta vaativien kasvien määrän.Valintoja, valintoja nämäkin. Basilikan, hunajamelonin, tomaatit ja paprikat joudun kylvämään sisätiloihin. Kurkkujen ja kurpitsojen taimetuksen yritän lykätä niin pitkälle kevääseen, että ne pääsevät elämänsä alkuun kasvihuoneen suojissa vaikka pienen lisälämmityksen avulla. Valkosipulin laitoin maahan jo viime syksynä.

Kevätpuuhat alkavat näillä näkymin siis kasvilavojen rakentamisella. Materiaalina käytän puupölkkyjä, sellaisia joita näkee kuormalavojen pohjissa. Meillä on niitä jemmassa odottamassa ideaa sopivasta käyttötarkoituksesta, ja nyt sen keksaisin! Lavojen alle hyödynnän vanhat rikkinäiset matot, joita en ole raaskinut (laiskuuttani viitsinyt) viedä kaatopaikalle. Kehikkojen sisään paksu kerros lantalassa muhivaa hevosenkakka-olki-turve -pehkua ja päälle ostomultaa. Hyvin suunniteltu, eli puoliksi tehty!