tiistai 14. joulukuuta 2021

Tupapäiviä

 Kohti vuodenkierron pimeintä aikaa ollaan menossa - kiikkutuolissa istuskellen. Viikon verran piteli täällä itärajalla napakoita pakkasia. Alkutalven pakkaset tuntuvat kesän lämpöön tottuneessa kehossa kaikkein ankarimmilta, vaikkei ehkä asteita ennätyspaljon olisikaan. 


 


Niinpä lyhenevät päivät menivät halkoja tupaan kantaessa ja uuniin latoessa. Seinivieriin kasasin lunta kivijalan suojaksi ja lattioille levitin isot villamatot. Uutiset sähkön hinnan hurjasta nousupaineesta hillitsevät kummasti lämpöpattereiden käyttöä. Tässä mökissähän on sähkökäyttöinen lattialämmitys märkätiloissa. Se on pakko pitää päällä, että tarkenee peseytyä eivätkä putket jäädy. Tupa ja kammari ovat leivinuunin ja varaavan lieden varassa. Eteisessä on pieni sähköpatteri pitämässä vesimittaria sulana. Tupaan ja kammariin on olemassa lisälämmöksi irtopatterit, mutta nyt niitä ei otettu käyttöön. Ja toivottavasti ei tarvita ottaa koko talvena.

Viime viikonvaihteessa pakkanen hellitti, mutta tupapäivät jatkuvat. Minuun iski viimein koko tuttavapiirin läpi käynyt flunssa. Pitkään olenkin saanut pöpöjä välteltyä, kiitos koronasuojautumisen, mutta nyt vastustuskyky petti ja köhä kaatoi petiin. Kuumetta ei onneksi ole, mutta räkä valuu sitäkin vuolaammin.


Köhää potiessani olen kuunnellut netistä luentosarjaa "Raamattu kannesta kanteen". Siinä käydään läpi koko pyhä teos selittäen samalla sen sanomaa ja merkityksiä. Kouluajoilta muistan uskontotuntien jännät kertomukset, joissa hassun nimiset ihmiset tekevät kummalliselta tuntuvia asioita. Usein kertomuksia värittivät oppikirjan kuvat tai opettajan luokan eteen asettamat opetustaulut. Eiväthän nuo Raamatun kertomukset varmasti sisällöltään lapselle auenneet, mutta jäivät muuten kiehtomaan mieltä. Nyt tuntuu lyhenevien päivien tunnelmaan sopivalta kerrata niitä, yrittäen samalla myös ymmärtää. 




Tunnelma. Olen aina elänyt vahvasti tunnelmissa. Uppoutunut niihin ja kokenut hetket tunnelmien kautta. Miten omanlaisensa tunnelma vallitseekaan tällaisena talvisena iltapäivänä, kun aurinko tekee vain matalan kaaren pellon yllä, ja pian taas hämärtää. Se on ihan erilainen, kuin iltapäivä kesäkuussa, kun valo tunkee kaikkialle, ulkona tuoksuu ja vihertää. Kesäkuiseen tunnelmaan ei mitenkään sovi villavällyn alla istuminen, kynttilän polttaminen ja hiljentyminen, silloin pitää elää ja hengittää ulkoilmaa. Kaikella on aikansa ja paikkansa - nyt on hyvä näin.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Mitä tästä kesästä opimme - vai opimmeko taaskaan mitään?

 Nyt kun kasvimaat ja kasvihuoneet ovat hiljentyneet talviteloilleen, on hyvä muistutella mieleen mitenkäs kulunut viljelykausi oikein sujui. Keväällä kun sitä hirmu tohkeissaan haluaa kokeilla kaikenlaista uutta kasvatettavaa - ihan vaan todetakseen syksyllä että pieleen meni.


 

Tänä kesänä kokeilussa oli useita erilaisia tomaatteja; keltaista ja punaista kirsikkatomaattia, päärynän ja mansikan muotoista, raidallista ja mustaa lajiketta.Sadon valmistuttua joukosta erottuivat selvät suosikit, joita tulen varmasti kasvattamaan jatkossakin. Parhaat pisteet henkilökohtaisessa makutestissäni sai Strabena, mansikan mallinen kirsikkatomaatti. Se oli kauniin muotoinen ja todella makea, lähes mansikkamainen myös maultaan. Kasvutapana oli viehättävä, pitkänomainen terttu.


Toinen onnistunut kokeilu oli amppelitomaatti Tumbler, joka tuotti valtavan määrän pyöreitä, aromikkaan makuisia pikkutomaatteja. Tuossa yläkuvan kasvisnyytissä näkyvät punaiset palleroiset ovat juuri Tumblereita. Pronssisijan otti päärynätomaatti Yellow Pear, joka oli maultaan hyvä, mutta ulkomuodoltaan ei aivan täydellinen; liekö ollut niin että kasvia vaivasi jokin tauti, joka teki tomaatin pinnasta vähän kärsineen näköisen. Lisäksi lajike pukkasi ihan hullun määrän varkaita: ei riittänyt yksi jokaiseen oksanhankaan, vaan niitä tuli kokonainen rypäs. Jossain vaiheessa luovutin niiden leikkaamisen toivottomana...

Epäonnistujiin kuului tällä kertaa musta Indigo Rose, joka oli kyllä hienon näköinen, mutta täysin mauton. Edes kanat eivät tästä herkkupalasta välittäneet. Kuvassa Indigon vasemmalla puolella näkyvä Tigerella taas ei tainnut saada tuotettua yhtään syöntikypsää tomaattia, vaan ne halkeilivat ja homehtuivat pilalle jo raakileina.

Toinen raidallinen tomaatti, Zebrino ei ollut sekään suuri menestys. Se kypsyi todella hitaasti, ja lisäksi värin perusteella oli vaikea tietää milloin tomaatti on valmis. Jos onnistuit valkkaamaan täysin kypsän Zebrinon, sen maku oli ihan jees, mutta kuori niin paksu ja sitkeä, että viimeistään se pilasi syöntinautinnon. Perustomaatti Encore ei ehtinyt niin ikään kunnolla kypsyä ja hyväksi kehuttu Adorion oli minun makuuni aika mitäänsanomaton.

Keltainen kirsikkatompsu Yelorita oli mukiinmenevä, mutta ei mitenkään erityisen sykähdyttävä tuttavuus. Pitää harkita vielä  pääseekö se jatkoon Strabenan, Tumblerin ja Yellow Pearin lisäksi.

Kurkkuosastolla kasvoi pyöreää Lemon Applea, tavallista avomaankurkkua,  kasvihuonekurkkua sekä viidakkokurkkua, joiden lajikkeita en muista. Lemon Apple olikin metka ja vieläpä varsin satoisa erikoisuus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sen pyöreän malliset kurkut olivat nuorina vaaleankeltaisia ja tummuivat vanhetessaan voimakkaan sitruunankeltaiseksi, mistä lajikkeen nimi juontuu. Maultaan sitruunaomenakurkut olivat mietoja ja ihan aavistuksen makeita, eivätkä muuttuneet syyspuolellakaan kitkeriksi, kuten tavallisille avomaankurkuille kävi. 

Avokurkut ja kasvihuonekurkut läksivät keväällä tosi hitaasti kasvuun. Syy taitaa olla siinä, että kurkkuhuone on hieman tyrnipensaiden varjossa, eikä lämpene ihan helpolla. Keskikesän hellejaksolla kasvu kuitenkin ryöpsähti vauhtiin ja satoa alkoi tulla enemmän kuin ehdittiin syödä. En ilmeisesti jaksanut kantaa kurkuille riittävästi vettä, joten ne pääsivät välillä kuivahtamaan. Voisiko maun kitkeröityminen johtua tästä? Viidakkokurkku kituutti kesän talon eteläseinustan paahteessa, ja kärsi veden puutteesta sekin. Muutaman maistiaisen siitä sain kesän mittaan poimittua suuhuni, loput  kurkun alut kuivuivat ja karisivat pois


Melonit onnistuivat aivan yli odotusten. Vesimeloni kasvatti kaksi noin lapsen pään kokoista murkulaa, jotka olivat mahtavan makeita ja mehukkaita. Hunajamelonit jäivät kooltaan pienemmiksi, mutta olivat todella herkullisia, ei voi edes verrata kaupan vetisen mauttomiin ulkomaantuonteihin. Ehdottomasti menevät nämä jatkoon, ja toiveissa on tietenkin yhtä lämmin ja suotuisa kesä, mistä meloni tykkää.


Paprikat onnistuivat melko hyvin ja ehtivät jopa punastumaankin. Kypsymisessä ei lopulta ollut suurtakaan eroa ammattilaislajikkeiden (Dexter, Ramiro) ja Lidlin ruokapaprikan siementaimien välillä. Ikävämpi yllätys löytyi sitten ruoaksi pilkottaessa, kun useamman paprikan sisältä löytyi hämähäkin pesä. Otukset olivat nakertaneet kannan juureen pienen reiän ja asettuneet taloksi. Mutta riitti satoa toki syötäväksi ja pakkaseenkin laitettavaksi.

Kesäkurpitsoita tuli ihan liikaa. Miksi en koskaan keväthuumassani usko, että yksi taimi riittää per laji? Eikä niitä kurpitsasorttejakaan kauhean montaa tarvita. Jättikurpitsat onnistuivat paisuttamaan kaksi melkoista möhkälettä (n. 10-15 kg), joista toinen tosin paleltui syksyn ensimmäisenä pakkasyönä. Crown Prince tuotti niin ikään kaksi kurpitsaa, eli riittävästi meidän pienen talouden tarpeisiin. Spagettikurpitsat eivät jostain syystä halunneet kukkia, eikä koko kesänä syntynyt kuin yksi yksilö maistiaisiksi. Myskikurpitsa kuoli jälleen (moneskohan kerta?) jo taimivaiheessa. Ensi keväänä saa jäädä kylvämättä, mokoma.


Perunaa istutettiin kahta puhdasta lajiketta: Violet Queenia ja Annabellaa sekä sekalainen satsi kellarista löytyneitä jämiä. Kaikki lajikkeet kasvoivat ja tuottivat satoa, mutta mukulat olivat kovin rupisia, varsinkin Annabellat. Syöntikelpoisia perunat kuitenkin ovat, kunhan jaksaa jynssätä ne puhtaaksi ja kuoria kunnolla. 

Violet Queenit ovat kyllä erikoisen näköisiä pottuja, sillä tumma väri säilyy niissä myös keitettynä. Eikä tummaa ole vain kuori, vaan myös perunan sisuskin. Se on vielä testaamatta, miten lajike käyttäytyy uuniruoissa ja paistoksissa, tuleeko lopputuloksesta syötävän näköistä, vai enemmän Halloween-kamaa.  Maku tällä erikoisperunalla on aika tavanomainen, mutta terveellinenhän sen pitäisi antioksidanttiensa ansiosta olla.

 Porkkanasato oli tavanomainen, mutta istutusalaa olisi saanut olla enemmän. Pari vihanneslaatikollista ei riitä kovin pitkälle, kun syöjiä löytyy ihmisten lisäksi tallista kolme turpaa. Positiivinen yllätys oli se, että porkkanat säästyivät tänä kesänä tuholaisten hyökkäykseltä - yhtään porkkanakärpäsen vioitusta tai etanan/hiiren haukkaisua ei löytynyt. Ensi kevään viljelysuunnitelmaan siis: vähemmän kurpitsaa, enemmän porkkanaa!

Sipulit olivat kesän ehdottomia menestyjiä. Valkosipuleista vain muutama istukas kuoli talven aikana, loput kasvoivat kokoa mukavasti. Jopa niin, että isoimmista kynsistä sai otettua omat istukkaat syksyllä maahan laitettavaksi. Keltasipulit ja punasipulit säilyivät hyvänlaatuisina, eikä kukkavarsia kasvanut sadon säilyvyyttä pilaamaan, kuten edelliskesänä. Lanttusato oli pyöreä nolla, sillä unohdin kylvää siemenet kokonaan.


Istutuslaatikko, johon asetin suuret odotukset, ei ainakaan toistaiseksi täyttänyt niitä. Itseäni siitä lähinnä saan syyttää, sillä laatikkoviljelyn "helppouteen" tuudittautuen unohdin kasvatit hieman huonolle hoidolle. Pinaatit kukkivat ennen aikojaan, enkä niitä ehtinyt poimimaan kuin yhteen hätäiseen muhennokseen. Nauriit hävisivät jo pikkutaimina kirppojen suuhun, salaatit nuutuivat kastelun puutteeseen. Juurisellerit kasvattivat enemmän lehteä kuin juurta, ja aloinkin jo epäillä, oliko lajikkeessa sattunut jokin sekaannus. Eli eipä kannata laatikkoviljelmiäkään jättää oman onnensa nojaan; vaikka rikkoja on vähemmän, niin suojassa tuholaisilta ja kuivumiselta eivät kasvit silti ole.



keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Kotihommiin

 Yöpakkaset ovat käyneet pelloilla, ja niin tuli aika laittaa työrukkaset naulaan tältä syksyltä. Viimeisiä sadon rippeita korjatessa on tuntunut sekä helpottavalta että haikealta; taas yksi täyteläinen kesä takana ja edessä on enää sadonkorjuujuhlat, eli kauden päättäjäiset. Sitten sanotaan heipat työpaikalle, taas muutamaksi kuukaudeksi.

 

Ensimmäiset päivät ja viikot vapaana kasista kolmeen -rytmistä  menevät tuttuun tapaan ihmetellessä. Nyt kun on aikaa omille jutuille, ei tiedä mistä aloittaisi. Tai ehkä onkin hyvä ensin lepäillä väsymykset ja kivut pois. Ja on totta vieköön väsyttänytkin; parhaat päivät on vedetty kaksilla päikkäreillä. Olen ihan tyytyväinen, jos saan normirutiinien ohella edes yhden rästihomman päivässä liikahtamaan eteenpäin. Valkosipulit on jo istutettu, kasvihuone pressutettu talven varalle ja viimeiset timjamit leikattu yrttipenkistä talteen, bravo! 


Tekemättömien asioiden listalla vaan ei loppua näy. Haravoimattomia lehtiä on pihalla varmaan tuplamäärä normaaliin nähden. Oliko tuulen suunta sopiva, vaiko lehtisato tavallista runsaampi, mutta en muista samanlaista keltaista mattoa edellisiltä syksyiltä. Haravointi on niitä töitä, joita en kipeytymättä kykene tekemään, joten hitaasti, kovin hitaasti etenee tämä urakka. Mökin ikkunoissa odottavat pesijäänsä koko kesän kärpäsenkakat sekä kissantassujen kuvat ja lantalan tyhjennyskin jäi vaiheeseen.

Myös tallityöt ovat lisääntyneet, sillä omakasvattini Kaisu muutti takaisin kotiin. Kävi tuuri, että sain ostaa sen itselleni emätammaksi, kun kilpaura raviradoilla päättyi. Tallin muonavahvuuteen kuuluu siis tätä nykyä kolme hevosta. Seuraavan kevätauringon lämmittäessä alkaa Kaisulla sulhastelu ja meillä jännääminen, tuottaako touhu tulosta, vai pelkkää rahanmenoa. Mutta siihen on vielä loputtoman pitkältä tuntuva aika, ja talven yli tamma saa palautua ravivuosien stressistä. On minulla toki pieni suunnitelma itämässä, että saisin tehtyä siitä itselleni mukavan tätiratsun. Ennen maailmalle lähtöään ehdin Kaisulla jonkin verran ratsastaa, mutta sen jälkeen sen selässä ei ole käyty. Olen niin onnellinen, että sain uuden mahdollisuuden!


Tätä projektia silmällä pitäen aloitin vallan ratsastustunnit läheisellä ratsastuskoululla. En ole koskaan saanut opetusta tähän hienoon lajiin, vaan olen täysin itseoppinut ratsastelija. Tai oppinut ja "oppinut", nyt valvovan silmän alla vasta huomaan, miten vähän itse asiassa osaan. Ei ole mikään helppo nakki nollata lihasmuistiaan, kun on vuosikymmenet tehnyt asioita "väärin". 

Kipujen sallimissa rajoissa tietenkin harrastan, ja sikäli ratsastus onkin vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se on hyväksi selän liikkuvuudelle ja harjoittaa juurikin niitä keskivartalon tukilihaksia, joita minun pitäisi muutenkin työstää. Mutta toisaalta satulassa istuminen käy välillä niin imakasti kuluneempaan oikeaan lonkkaan, etten meinaa tunnin jälkeen kyetä kävelemään.


Lokakuinen keskiviikkoaamu valkenee verkkaan. Aamukahvia hädin tuskin näkee enää juoda ilman valoja. Aurinko nousee järven yltä kellanoranssina, mutta tälle päivälle on luvattu myrskyisää tuulta, lunta, räntää ja vettäkin kolmella pisaralla. Ennen myräkän alkamista ehdin varmaan puhdistaa sadevesitynnyrit ja pelastaa pihakalusteet varaston suojiin. 

 


tiistai 6. heinäkuuta 2021

Huhhuh...

...sekä hellettä, että tätä vauhtia, millä kesä on vyörynyt päälle lämpöineen, sadekuuroineen, kukkineen, marjoineen, rikkaruohoineen, heinätöineen, paarmoineen ja ruohonleikkuineen!


Nyt on juuri se aika, kun pitäisi nauttia lämpimistä, valoisista kesäöistä, katsella auringon laskut ja nousut, sillä kuukauden päästä ollaan jo kääntymässä syksyä kohti.

 

Kiirettä on kuitenkin piisannut joka rintamalla, niin töissä, omalla farmilla kuin luottamustoimissakin. Oikein kunnolla ei ole ehtinyt pysähtyä Suomen suvea katselemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan. Nukkumaan on käytävä hyvissä ajoin, että jaksaa taas aamulla lähteä.


 Ensi viikonloppu taitaa olla ensimmäinen pitkiin aikoihin, ettei kalenterissa ole sovittuna "mitään".

Ei tämäkään kesä toki pelkkää auringonpaistetta ole tarjonnut, vaan siihen on sisältynyt myös puolikuntoisuutta, turhautumista ja välillä epätoivoakin siitä, miten paljon olisi tekemistä, mutta miten vähään kykenen. Edelleenkin vaatii opettelua hyväksyä kivut osaksi elämää.

Tällä hetkellä iloitsen kuitenkin kaikesta siitä, mitä olen saanut valmiiksi. Yrttipenkistä, kasvimaasta, kukkaistutuksista. Viihtyisästä pihan nurkkauksesta, johon istahtaa aamukahville tai muuten vaan vetämään henkeä.

Ei kai tässä loppujen lopuksi mitään hätää ole, valmiissa maailmassa.





maanantai 24. toukokuuta 2021

Kynttilävartiossa

 Päivä päivältä on Forecan sääennuste hinannut yölämpötiloja yhä alemmas. Maanantain ja tiistain välisenä yönä oltaisiin enää 3 astetta plussalla, jos ennuste paikkansa pitää. Ja miksi ei pitäisi, kovin on viileäksi iltaa kohden kelin vetänyt. Tihkusade on lakannut ja taivas poutaantunut. 


 

Sytytin jo päivällä pari öljykynttilää palamaan kurkkupurkeissaan kasvihuoneeseen. Ulkolämmöt olivat tuolloin +6 astetta ja kasvihuoneen mittari näytti +11. Aurinko ei koko maanantaipäivänä pilkahdellut esiin, eikä antanut apuja huoneen lämmittämiseen. 



Illan suussa mittarin lukemat olivat pudonneet +9 asteeseen, joten lisäsin vielä yhden kynttilän palamaan. Kurpitsan taimet kannoin suosiolla sisälle tupaan. 

Viimeinen käynti ennen nukkumaan menoa kertoi, että lämpöä oli kasvarissa enää +7 astetta. Peittelin kurkut ja melonit kaksinkertaisella harsolla ja toivoin parasta.

 

Aamulla riensin palelevin sormin ja hengitys höyryten tarkastamaan tilanteen. Harsojen alla näytti hyvältä ja "elohopea" oli noussut takaisin +11 asteeseen.


Ja sitten paistoikin jo aurinko. Taidettiin yöstä selvitä!



sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Oman maan satoa


 Välillä on ollut koleita päiviä, jolloin tuntuu, että kesän tulo seisahtuu tykkänään. Myös omat mielialat laskevat pitkiä kalsareita jalkaan etsiessä ja alkaa niin sanotusti kehtuuttaa kaikenlainen tekeminen. Mutta heti kun aurinko pääsee pilvien väistyessä esiin, fiilikset nousevat samaa tahtia kuin lämpötila kasvihuoneissa. Muutamaksi yöksi on luvattu vielä viileää, sitten pitäisi taas lämmetä: voisiko olla että takatalven uhkasta selvittiin säikähdyksellä? Olen varannut sähköttömään kasvariin öljykynttilöitä peltipönttöihin, jotka laitan yöksi palamaan, jos halla uhkaa. En tiedä auttavatko ne mitään, mutta muutakaan keinoa en keksi.



Toistaiseksi kasvihuoneissa näyttää hyvältä (jos sotkuisuutta ei lasketa). Basilikat ja melonit, jotka ovat kaikken arimpia kylmälle, eivät näytä saaneet lämpötilan laskusta mitään vaurioita. Tomaatit kukkivat ja Yelorita nopeimpana tekee jo raakileita. Myös Lemon Apple-kurkussa on pian satoa tulossa. Jotain on päästy toki jo maistelemaankin. Ensimmäiset oman maan sadosta kootut salaatit on nautittu hartaasti kuin parhaatkin gourmet-herkut. Muutama pieni parsan varsi pääsee pekonin kanssa pannulle tänään.


Viimeisetkin kylvökset ovat itäneet ja odottelevat sään lämpenemistä, toistaiseksi vielä kasvihuoneen suojissa. Pitkä kurkku ja avokurkku pääsivät omille kasvupaikoilleen. Myskikurpitsan, jättikurpitsan ja kesäkurpitsan taimet näyttävät elinvoimaisilta, mutta spagettikurpitsan ruukussa on pelottavan hiljaista. Viime vuonnakaan en saanut yhtään spagettia pysymään hengissä.


 

Kasvimaalla valkosipulit kasvavat rehevinä. Vain pari kynttä näyttää menehtyneen talven aikana. Perunat ja sipulit on istutettu kokonaan, lanttuakin laitoin pienen pätkän. Lanttu on ollut vähän sellainen kasvi, että innoissani sitä kylvän, mutta jos eivät etanat syö sitä jo peltoon, niin vähintäänkin se jää kellariin nahistumaan. 

Viimeiseksi katoin kurpitsoille kaksi kohopenkkiä mustalla mansikkamuovilla, odottelemaan istutushetkeä. Kurpitsapenkkien viereen varasin tilaa maissille, mikäli onnistun saamaan valmiita taimia. Omaa taimikasvatusta joskus kokeilin, mutta itävyys oli aivan pyllystä ja taimia myös kuoli varhaisessa vaiheessa paljon. Ehkä maississa näkyy juuri se ero, mikä on ns. harrastajasiementen ja ammattikäyttöön tarkoitettujen siementen välillä. Lajikevalinta, siementen käsittely jne.


Pihapiirin kukkapenkit alkavat olla paria lajiketta vaille valmiit. Sinipallo-ohdake ja palavarakkaus antavat edelleen odottaa itseään. Molemmat ovat lopultakin itäneet (palavarakkaus 3 pienen pientä tainta), mutta eivät ne ole vielä lähellekään valmiita siirtymään ulkoruokintaan säiden armoille.

On myönnettävä, ettei näistä istutusalueista tullut lainkaan alkuperäisten suunnitelmien mukaiset. Entisestä, koiran piloille kaivamasta penkistä alkoi nousta eloon jääneitä perennan alkuja, joten pakkohan ne oli siirtää sieltä turvaan! Nyt uusiin penkkeihin on ripoteltu ekstrana syysleimua, särkynyttä sydäntä, varjoliljaa, malvaa ja joitain piippoja, joita en tässä vaiheessa edes tunnista. Lopputulos on arvoitus, joka ratkennee kesällä.


Heleää Helluntaita, heilalla tai ilman!

lauantai 15. toukokuuta 2021

Kevät etenee, ja niin minäkin

 Viikkoraportointi on jäänyt tekemättä, koska on vaan ollut ihan liian paljon meneillään kaikkea. Omien voimien ja jaksamisen rajoissa olen yrittänyt tehdä, sillä periaatteella että yöunista ei tingitä eikä kipukynnystä nosteta yhtään. Puutarhuroinnissa asiat ovatkin aika hyvällä mallilla, mutta muilla elämänalueilla meinaa stressiä pukata. Jatkuvasti joudun muistuttamaan itselleni, että elämä kyllä rullaa eteenpäin, vaikka en onnistuisikaan joka asiassa ihan niin justiinsa. Lisäksi Blogger-tiimiltä tuli viesti, että yksi julkaisuni rikkoo niitä surullisenkuuluisia yhteisönormeja ja on poistettu. Se palautettiin myöhemmin, mutta kieltämättä meni maku koko Bloggeriin vähäksi aikaa.

Joka tapauksessa parina viime viikkona voi listata tiluksilla tapahtuneen seuraavaa: tomaatit, paprikat ja melonit on istutettu kasvihuoneeseen. Loput esikasvatettavat, eli kurkut ja kurpitsat on kylvetty. Kukkasipulit pääsivät maahan, tosin sillä huomiolla, ettei esikasvatuksessa ollut tapahtunut juuri mitään. Ainoastaan ixiat olivat kasvattaneet  heinämäistä lehden alkua ruukuissaan. Tulen luultavasti kitkemään ne vielä moneen kertaan rikkaruohoina pois. Gladioluksissa oli vain pientä itua sipulin kärjissä, freesioissa ei sitäkään. Pihamaan ainoat kukkijat ovat nämä siniset...ööö mitäs nämä nyt ovatkaan?

Sinipallo-ohdakkeen siemenkylvöt ovat viimein itäneet, ja muutama sirkkalehti pilkistää mullasta. Kurjenkelloissa ja palavassa rakkaudessa ei näy elonmerkkejä. Pahus! Hieman liikaa pituutta virahtaneet harjaneilikan ja korallikeijunkukan taimet istutin ulos, kävi miten kävi. Kovin haaleilta ja heiveröisiltä ne vielä näyttävät. Ryhmäsamettikukan alut taas ovat juroneet todella pitkään, mutta jospa lämpöaalto saisi viimein kasvun vauhtiin. Jaloangervon alut näyttävät lopultakin elinvoimaisilta pitkän kylmyydessä kärvistelyn jälkeen.


Seinänvierustan tasoitusprojekti on lähes valmis, ja yrttipenkki alkaa muotoutua. Työpaikalta saamani taimet eivät tosin riitä alkuunkaan, vaan istutettavaa pitää keksiä jostain lisää. Olen ajatellut kerätä tuohon penkkiin monivuotisia, mutta luultavasti nyt on pakko laittaa sekaan myös jotain nopeaa, yksivuotista, että saadaan istutusala täyteen. Kehäkukkaa, ruiskaunokkia ja muita kesäkukkia kenties? Kissat katselevat jo paljasta multapintaa sillä silmällä, että tuohonpa olisi hyvä kaivaa valtava monttu ja vääntää tortut. Yritän peittää taimivälejä liuskakivillä, sitä mukaa kun niitä tontilta löytyy. Kiveähän täällä piisaa, mutta kun ovat enimmäkseen minun makuuni väärän mallisia.


Peruna on istutettu. En muista, milloin olisi pottu ollut maassa näin varhain, toukokuun puolivälissä. Monesti tähän aikaan on vielä satanut lunta. Kunpa nyt säästyttäisiin takatalvelta. Pitäisikö sanoa, että nyt on "etukesä", kuten työkaveri  eilen hikeä pyyhkiessään tuumaili.

Mutta katsellaanpa viljelyksiä tarkemmin. Olen ollut aina tosi huono laittamaan istutuksilleni kunnollisia merkkitikkuja, ja sitten olen myöhemmin ihmetellyt, mikähän piippa tuostakin nousee. Nyt yritän kirjata istutukseni ylös edes tänne blogiin. 


 

Kasvihuoneessa on ensinnäkin yhdeksää eri sorttia tomaattia.

 'Indigo Rose' kirsikkatomaatti on "maailman tummin tomaatti", ja sen pitäisi menestyä erinomaisesti harrastajaviljelyssä. Indigon taimet ovat itse esikasvattamiani.

'Tigerella' on keskikokoinen punakeltajuovikas tomaatti. Myös Tigerella on oma kasvattini.

Kolmas omista taimista istutettu lajike on 'Tumbler' kirsikkatomaatti, jota laitoin kaksi kappaletta kahdeksan litran ruukkuun. Jännä nähdä, miten se käyttäytyy lattiatasossa, amppelissahan sitä normaalisti kasvatetaan. 

Loput taimista olenkin tuonut työpaikalta. En voi mitenkään ylpeillä omien taimieni laadulla, sillä ainakin tässä vaiheessa ero on todella selvä ammattimaisissa oloissa kasvaneilla ja asuinhuoneessa virahtaneilla tomaatinaluilla. Suurinpiirtein samoihin aikoihin istutettuja ovat molemmat, mutta pro-taimet ovat huomattavasti jämäkämpiä, ja osa niistä kukkiikin jo.

'Yelorita' on keltainen, erittäin makeaksi kehuttu kirsikkatomaatti. 

'Strabena', eli mansikkatomaatti on punainen, pitkulaisenpyöreä ja satoisa lajike. Nimi mansikkatomaatti viitannee enemmän tomaatin muotoon kuin makuun, vaikka yksi makutestien suosikeista pitäisi tämänkin olla.

'Zebrino'- koktailtomaatti on toinen juovikkaista lajikkeista, mutta Tigerellasta poiketen se ilmeisesti on kypsänäkin vihreäraitainen, vai onko?

'Yellow Pear' on nimensä mukaan keltainen päärynätomaatti, vanha suosittu runkotomaattilajike.

'Adorion' on punainen kirsikkatomaatti, joka tekee kauniin "kalanruotomaisen" tertun.

Ainahan kasvihuoneessa pitää olla yksi ns. perustompsukin, eli kaupan vihannestiskistä tuttu 'Encore' pääsi tomaattilaatikon viimeiselle istutuspaikalle. 

Paprikaa istutin neljä kappaletta, kaksi "Lidlin paprikaa" ja kaksi 'California Wonderia', joiden huonoa itävyyttä tuskailin keväällä. Californian taimet ovat tällä hetkellä päätä lyhyempiä kuin nopeammin itäneet toverinsa, saa nähdä kirivätkö missä vaiheessa etumatkan kiinni.


Koska kurkkuhuone on vielä esikasvatuskäytössä, istutin tomaattihuoneeseen myös muutaman varhaisen kurkun. Lajike on 'Lemon Apple', eli kyseessä on keltainen, pyöreä avomaankurkku, jonka maun sanotaan muistuttavan vesimelonia. Lemon on tavallista avomaankurkkua hillitympi kasvutavaltaan, joten saatanpa laittaa muutaman vielä kokeeksi amppeliin roikkumaan.

Kasvihuoneen keskellä, omissa altakasteluruukuissaan asustaa hunajameloni ja vesimeloni. Näiden kasvatuksesta ei ole aikaisempaa kokemusta, mutta kuulopuheiden perustella melko vaikeita ja vaateliaita tuntuvat olevan. Kokeillaan nyt, eipä tuo ota jos ei annakaan. Vihanneslaatikoihin laitoin kasvamaan maistiaisiksi muutaman viinisuolaheinän, babypinaatin, lehtikaalin ja tammenlehtisalaatin, valmiista taimista.


Helatorstain helteessä väänsin hiki päässä perunoita maahan. Perunaa tuli aikaisempaa vähemmän; siemeniä oli vajaat kolme kiloa. Lajikkeina ovat 'Annabelle', 'Violet Queen' ja oman sadon viimevuotisia sekalaisia. Yritin valita muodon perusteella puikulaa, mutta saattoi siinä olla muutakin.

Keltasipulin sain niinikään istutettua sekä kymmenisen metriä porkkanaa. Sitten loppui kunto, ja maan kääntäminen täytyi jättää toiseen kertaan. Vaikka kasvimaa myllättiin keväällä jyrsimellä, kylvömuokkauksen tein ihan talikolla. Riveistä ei tullut lähellekään suoria ja säännöllisiä, sillä ihan käsivaralta niitä vetelin. Jossain oli pakko oikaista, että homma valmistuisi.

Talikoimisen sijaan siirryin traktorihommiin ja muokkasin uudistettavan laidunlohkon kylvökuntoon. Kun sataisi vähän, niin pääsisi heittelemään siementä maahan.



perjantai 30. huhtikuuta 2021

Ikuisuusprojekti alulle

 Siitä saakka, kun muutin tälle paikalle, on joka kesä ollut meininki madaltaa ja tasoittaa talon eteläsivun heinämättäät ja multaröykkiöt. Mutta yhtä monesti homma on jäänyt muiden, kiireellisempien projektien jalkoihin. Tällä viikolla vihdoin tartuin lapioon ja aloitin maan perkaamisen. Kuten kuvasta näkyy, seinustalle on vuosien saatossa kasaantunut ylimääräistä maa-ainesta niin, että talon kivijalka näyttää uponneen syvälle kumpareen sisään. Seinää vasten on kesäisin rehottanut korkea nokkos-pujo-juolaheinäviidakko, ja siellä seassa sinnitellyt muutama onneton akileija. Maan epätasaisuuden takia ruohonleikkurilla ei ole päässyt kunnolla siistimään mansikkamaan ja talon seinän välistä aluetta, joten yleisilme pihan tältäkin kulmalta on jäänyt varsin epäsiistiksi. 


Plääni on nyt se, että aluksi kaivan maata pois kivijalan juuresta noin puolen metrin syvyisen ja vajaan metrin leveän kaistaleen. Sitten laitan pohjalle suodatinkankaan,  levitän sokkelin viereen kerroksen hiekkaa ja vähän loitommas seinästä teen yrttipenkin. Penkin voisin ympäröidä litteillä kivillä, joita olen vähän sitä silmällä pitäen jemmannut talteen. Tämä seinusta on koko pihapiirin lämpimin ja aurinkoisin paikka, ja siksi siinä toivoisi kasvavan muutakin kuin rikkakasveja. 


Mullan alta on noussut juurakoiden lisäksi ihan uskomaton määrää roinaa: lasinsirpaleita, pullonkorkkeja, nauloja, posliinin ja kukkaruukun palasia ja yhdet kokonaiset lehmän kettinkiriimut. Muistoja siltä ajalta, kun jätteet oli tapana haudata vaan jonnekin pihan perälle, tai tässä tapauksessa nakata mökin seiniviereen.

Aloitin hommat alkuviikosta ja nyt olen edennyt seinän viimeiseen kolmannekseen, jossa ylimääräistä maata on kaikkein eniten. Toiveena oli saada urakka tänä viikonloppuna valmiiksi, mutta tuonnemmaksi taitaa valmistuminen jäädä pahentuneen iskiaskivun takia. Jouduin olemaan päivän töistäkin poissa, kun en kärsi olla seisaallaan kipuaallon iskiessä yhtään. Mutta auringossa jakkaralla istuen, kahvimuki kädessä voi aina suunnitella ja visioida - ainakin sen hetken kun särkylääke helpottaa oloa.

Ajattelin istuttaa yrttipenkin oikeaan laitaan  maustekasveja, kuten rosmariinia, laventelia, ruohosipulia, venäjänrakuunaa, minttua, timjamia ja salviaa. Hyvällä tuurilla saan jotain niistä talvehtimaan, kunhan muistan syksyllä peitellä penkin kunnolla. Vasempaan päähän kylvän kamomillaa ja kesäkukkia valmiista seoksesta. Palotikkaille sopisi roikkumaan vaikka mansikka- tai tomaattiamppeleita.

 

Kipua uhmaten hinauduin myös kasvihuoneelle sahan ja ruuvinvääntimen kanssa. Istutuslaatikot jäivät viimeksi vaiheeseen, joten yritin rakennella ne nyt valmiiksi. Pari lautaa jäi vielä uupumaan, kun alaselkä ilmoitti, että nyt muuten riittää hommat tältä päivältä. Eli sen puoleen  joutaisin vaikka vapun viettoon, mutta  mehän ollaan tällaisia tylsimyksiä, ettei tietenkään mitään juhlita.

Takaisin pihaan kontatessani kurkistin myös perennapenkkiin hallasuojien alle; siellähän näyttää jaloangervo olevan vielä hengissä, niin punaisena ja karvaisen pörröisenä. Great! 

Näiden kuvien myötä toivon niille jotka juhlivat: Hyvää ja Railakasta Vappua! Ja itselleni terveempää huomista!

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Armollista menoa

 Olen yrittänyt päihittää kroonista väsytystäni päikkäreillä ja hiljentämällä tahtia kotona. Kun heti töistä päästyäni otan tunnin, puolentoista tirsat ja virvoittelen itseni siitä kahvilla hereille, loppuillan jaksan puuhastella jotain pientä. Lämpimän keväisen viikon ansiosta routa on sulanut niin, että maata pystyy jo kääntämään. Viime viikonloppuna auringon lämmittämälle paikalle valmistui ensimmäinen istutusalue. Isäntä avitti traktorilla kuorimalla nurmikon ja pintamaan pois. Vähän kerrassaan lapiolla tönkimällä sain tehtyä kukkapenkin mallisen, noin parikymmentä senttiä syvän poteron. Pohjalle laitoin maisemointikankaan ja päälle ajoin useita kottikärryllisiä palanutta hevosenlantakompostia. Pinnalle kerros kasvuturvetta ja puutarhamultaa - ja se on siinä.




 

En voinut välttää houkutusta upottaa penkkiin jo muutamia liljan mukuloita sekä jaloangervon juurakot, jotka olivat alkaneet versoa pussissa. Teinköhän virheen - onko liian aikaista? 

Toinen, ison pihakiven ympärille rakentuva penkkikin on tekeillä. Kokonaan en sitä valmiiksi saa ennenkuin niittokone on siirretty vierestä kauemmaksi. Meillä on pihamaalla siellä täällä työkoneita, joille toivoisin keksiväni paremman säilytyspaikan. Vaikka pihapiiri on lähemmäs hehtaarin kokoinen, sittenkin tuntuu että tilanahtaus vaivaa. Tai ainakaan kaikkea kalustoa ei saa sijoiteltua niin, että olisivat poissa silmistä.

 

Myös hyötykasviosastolla on tapahtunut edistymistä. Kuskattiin mönkkärillä ensimmäinen istutuslaatikko kasvimaalle ja aseteltiin se paikoilleen. Pohjalle tuli vanhaa kattopeltiä tukehduttamaan maasta puskevat rönsyleinikit ja muut ilkimykset. Laatikko sai täytteekseen lantakompostia ja turvetta. Niinkuin aina, suunnitelmat elävät, ja olen alkanut miettiä uudemman kerran, mitä laatikkoon kannattaisi istuttaa. Alkuperäisen viljelykaavion mukaan ekaan lootaan tulisi kurpitsaa ja avomaankurkkua. Mutta toisaalta, olisiko järkevämpää varata "rikkakasviton" kasvupohja herkemmille kasveille? Kurpitsat kuitenkin nopeakasvuisina kamppailevat aika vahvasti rikkoja vastaan avopenkeissäkin. Kurkut taas menestyvät, ehkä jopa paremmin, kasvihuoneen suojissa kuin tuulisella pellolla.


Toisen avomaan kasvatuslavan rakentaminen on enää aloittamista vaille valmis. Kolmaskin lava vielä jonon jatkoksi mahtuisi, mutta katsotaanhan nyt. Myös kasvihuoneeseen valmistui ensimmäinen uusi viljelylaatikko. Se on mitoitettu kuudelle tomaatille. Samanlaiset laatikot on tulossa myös kahdelle muulle seinustalle, ja keskelle tarvitaan tilaa ruukkuriville. Kooltaan huone on vain 6 -7 neliötä, ja sisään pitäisi mahduttaa vielä paprikat, melonit ja osa kurkuista. Ahdasta luvassa!


Loppuosa kasvimaasta muokattiin jyrsimellä. Pinta kaipaa vielä kuorman lantaa, uuden muokkauksen ja rikkaruohojen poiston. Se, että kasvimaan laittoon on päässyt näinkin aikaisin, on harvinaista. En muista milloin viimeksi pelto olisi ollut sula ja riittävän kuivahtanut jo huhtikuun puolella. Koko loppuviikoksi toki on luvassa lumi- ja räntäsateita, joten vähän takapakkia ulkohommiin tulee. 

Helpottaa kuitenkin kevättöiden ruuhkautumista, että kasvimaa on periaatteessa istutusvalmiudessa jo nyt. Yleensä kaikki mahdolliset hommat kasaantuvat toukokuussa yhdelle ja samalle viikonlopulle, tai korkeintaan kahdelle. Siinä sitten yrität samaan aikaan kääntää kasvimaata, kitkeä rikkoja, istuttaa, muokata heinäpalstaa, kylvää siementä, korjata laitumen aitoja, tyhjentää lantalaa...jne. jne.

Sipulikasvit ovat talvehtineet ja oikovat varsiaan maan pinnalle. Valkosipulit ovat hyvässä kasvussa avomaalla ja kasvihuoneessa myös pillisipulit ovat kiinansipulien lisäksi hengissä. Istukkaita olen varannut pikkupussit tavallista ruokasipulia sekä punasipulia, istutettavaksi sitten kun niiden aika koittaa. Persiljat, joista ehdin jo kasvihuoneen talvehtijoina iloita, ovat sen sijaan mädäntyneet. Varhaiskylvöistä rucolat ehtivät itämään ensimmäisinä. Tuoksuherneen ja samettikukan taimet ovat siirtyneet sisätiloista kasvihuoneeseen kukkasipuleiden kaveriksi. Ainakin vielä ne ovat hengissä, vaikka pikkupakkasia on öisin pitänyt.


Harmaja on sää ja väritön vielä luonto näillä korkeuksilla, kuten kuvistakin näkee, mutta hiljaa hyvä tulee tästäkin keväästä.

Minä & tavarat

  Miun pitää tunnustaa: miusta on tullut viimenäkemältä kirppishaukka. Ainahan oon tykännyt kirppareita kierrellä, mut nyt siitä on tullunna...