Tämän päivän olen varannut tulevan kesän nurmikylvöjen suunnitteluun. Luulisi, ettei hommassa ole sen kummempaa sunnittelemista, senkus heittää vaan siementä peltoon. Varsinkin, kun kylvettävä ala on huikeat vajaan hehtaarin verran. Helppoa kuin heinän teko! No, ei oikeastaan.
Peltoa meidän tiluksilla on kaikkineen reilut kolme hehtaaria. Tähän alaan on sovitettava niin hevosten laitumet, kuivaheinänurmi kuin kasvimaakin. Koko alaa ei siis ole mitenkään mahdollista uusia kerralla, vaan on edettävä pienemmissä lohkoissa. Pelto on aikanaan salaojitettu, mutta vuosien varrella salaojat ovat menneet tukkoon, ja vettä on alkanut kerääntyä pellon painanteisiin. Alue on entistä järvenpohjaa, savipitoista ja alavaa maata. Tien puoleisessa päässä maasto nousee loivasti laskeutuen metsän reunaa kohti. Pellon peränurkkaa voisi oikeastaan luonnehtia kosteikoksi, niin kasvillisuuden kuin olemuksensakin perusteella. Sateisina kausina sinne ilmestyy lammikoita, joissa on vettä lähes puoleen sääreen asti.
Ensi kesänä uusittava lohko on pellon kuivemmassa osassa. Tosin kyllä rankkasateilla sielläkin vesi seisoo, ei savimaa jaksa imeä kosteutta määräänsä enempää. Pellon kasvillisuus on sinänsä varsin monimuotoinen; jonain kesänä yritin tehdä inventaariota, mitä kaikkia kasveja sieltä löytyy. Otavan värikasvion avulla bongasin ainakin peltokortteen, juolavehnän, korpikaislan, jänönsaran, nokkosen, hevonhierakan, niittysuolaheinän, pihatatarin, niittyleinikin, rönsyleinikin, ojakellukan, mesiangervon, valkoapilan, puna-apilan, hiirenvirnan, niittynätkelmän, särmäkuisman, koiranputken, vuohenputken, rantamintun, nurmitädykkeen, ketosilmäruohon, piharatamon, harakankellon, timotein, savijäkkärän, tummarusokin, siankärsämön, pihasaunion, leskenlehden, voikukan, ohdakkeen, syysmaitiaisen, rahkasammalen sekä monia monia heinäkasveja, joita en osannut tarkemmin nimetä. Lauhoja, natoja, vihvilöitä ja mitä niitä on.
Suurin osa näistä on ihan tervetulleita niittylajeja, joiden soisin levittäytyvän laajemmallekin, mutta sitten ovat nuo liikaa tilaa saaneet leinikit, rusokit, syysmaitiaiset ja ohdakkeet. Erityisesti leinikit ovat maanvaiva, sillä myrkyllisinä ne vievät tilaa syötäviksi kelpaavilta kasveilta. Olen yrittänyt torjua leinikkejä "pehmein" menetelmin, eli kitkemällä, niittämällä, haraamalla ja kesannoimalla, mutta ne ovat vuosi vuodelta vain lisääntyneet. Pahimpiin kasvustoihin olen sydän verta vuotaen käyttänyt myös torjunta-aineita, vaan sieltä ne kiusankappaleet ovat nostaneet päätään aina uudelleen.
Uusittavalle alalle ajettiin viime syksynä hevosen turvelantaa ja se kynnettiin sekä harattiin. Keväällä tehdään kylvömuokkaus ja kylväminen, joka tapahtuu käsin. Nyt pitäisi vaan osata valita sopiva siemenseos sekä löytää kasvustoa monipuolistamaan myös muita niittykasveja. Eli netti saa laulaa.
Lantmännen Agrolta näyttää löytyvän 'Hurmaava Hevosnurmiseos', joka voisi voisi olla se mitä etsin. Sekoitus sisältää kahdenlaista timoteitä, nurminataa, punanataa, niittynurmikkaa ja sinimailasta. Sinimailanen on se plussa, mikä useimmista nurmiseoksista puuttuu. Siementä saa 10 kilon säkissä, mikä on tuolle alalle juuri sopiva määrä.
Sekaan kaipaan myös niittykukkia. Suomen Niittysiemen myy siemenseoksia erilaisille kasvupaikoille. Sopivimmalta meille vaikuttaisi 'Rantaniitty', sillä sen sanotaan sietävän kosteutta ja hetkellisiä tulvia. Sekoitus koostuu mm. mesiangervosta, ojakärsämöstä, puna-ailakista, päivänkakkarasta ja rantakukasta. Lisäksi haluaisin yksittäisistä kukkasista keltamataraa, kultapiiskua ja tuoksusimaketta. Jos olisin ahkera ja aika riittäisi, niin näiden kasvien siemeniä toki voisi kerätä myös luonnosta. Ehkä teenkin täydennyskylvön luonnonsiemenistä syksymmällä.
Myrkkykasvit, rikkaruohot ja ajoittainen veden seisominen eivät kuitenkaan ole ainoat haasteet laitumen onnistumiselle.
Keväisin ja syksyisin tämän niemenpoukaman pellot täyttyvät ei-toivotuista vieraista, joiden häätämiseen ei taida tavallisella pienviljelijällä olla mitään keinoja tai lupaa. Hanhia. Satutaan asumaan juuri sopivasti hanhien muuttoreitin varrella, ja niitä kokoontuu meidänkin pellolle tuhansittain. Varsinkin keväisin lintujen jäljet pelottavat: ehtivätkö ne syömään suihinsa juuri itämään lähteneen nurmen jättäen kiitokseksi vain valtavan määrän paskaa? Isolla karjatilalla tuossa muutaman kilometrin päässä vahingot lasketaan vuosittain sadoissa tuhansissa euroissa, joten ongelma on tällä alueella ihan todellinen. Mutta miten saisi päättäjät sen tajuamaan?