sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Kevätkauden avaus

 

Helmikuun loppu on ollut pitkähkön pakkasjakson jälkeen ihanan lämmin. Kun lauantai-aamuna astuin ovesta ulos, siellä tuoksuikin ihan erilaiselta, keväältä. Perinteisesti maaliskuulle käännyttäessä olen heittänyt hyvästit talvelle. Onhan kuun vaihde merkinnyt viljelykauden ja samalla palkkatöiden alkua. 

Maanantaina herätyskello ei siis hätyytä enää hellapuiden pilkkomiseen ja lumenluontiin, vaan työpaikalle yrttien kylvön kimppuun. Tarpeen onkin päästä taas tienesteihin, kun olen talven yli kitkutellut pienellä päivärahalla. Vaikka puutarhatyö on matalasti palkattua, niin pienikin tulojen kohentuminen otetaan kiitollisena vastaan. Ensi kesälle ei ole suunnitteilla mitään isompia hankintoja, mutta silti kaiken minkä tienaa, saa helposti uppoamaan näihin harrastuksiin.

Aamupäivällä kävin ajelemassa hevosella pitkin kyläteitä. Paikka paikoin näkyi jo sulia asfalttiläikkiä, sorateitä kuorrutti kuitenkin vielä paksu lumipolanne. Aurinko lämmitti ja oli kerrankin ihanaa istua kärryillä kun ei sormia ja varpaita palellut. Pari tuntia siinä hurahti maisemia katsellessa ja hevonenkin sai kuin huomaamatta hyvän treenin.


Kevään julistukseen kuuluu myös kaamosvalojen sammuttaminen ja kerääminen varastoon odottamaan uuden syksyn hämärtymistä. Mutta onneksi niitä ei tarvita vielä pitkään aikaan!

Joulun alla ripustetut punaiset kynttilälyhdyt joutavat ikkunoista pois. Tilalle tulee vaaleita, hempeämpiä värejä...


...sekä suloinen violetti muurikello muistuttamaan kesäisistä niityistä ja ojanpientarista.


 

Saunajuomakin on väriltään hennon pinkkiä ja maultaan mansikkaista.

 

Illalla saunan lauteilla istuessa putkahti mieleen, että yksi varma kevään merkki on jäänyt tänä vuonna puuttumaan: tikka päristämässä sähköpylvään päätä. En ole kuullut tuota tuttua ääntä kerran kertaa, vaikka muistan monena vuonna kirjanneeni sen kalenteriin jo helmikuun puolella. Eikä muuten ole tikkaherraa näkynyt aikoihin ruokintapaikallakaan hakkaamassa talipalloa. Kunhan ei vaan sille olisi sattunut mitään?

Sunnuntaina leikin kekseliästä nikkaria ja rakensin ensimmäisen kukkalaatikon, sen joka tulee oven pieleen tuoksuherneiden alustaksi. Pinnan käsittelin tervalla, ja nyt tuoksuu koko verstas aivan keväiselle venerannalle.


Tuvan ikkunan taimikasvattamoon kuuluu sellaista, että kaksi ensimmäistä 'California Wonder' paprikan siementä on lopulta näyttänyt elonmerkkejä ja siirretty multiin. Lähes kuukausi siinä meni! Harjaneilikka 'Ideal Florist' -siemenkylvös on otettu kylmäkäsittelystä sisälle lämpimään ja nyt jännätään tapahtuuko taimilaatikossa mitään.

maanantai 22. helmikuuta 2021

Lunta, lunta aina vaan

 Viimeinen vapaaviikko ennen töiden alkua lähtee erittäinkin talvisissa merkeissä. Kummallinen sää: pakkasta saattaa olla 15-20 astetta, ja silti pyryttää lunta kuin esterin takamuksesta! Meidän vanha ja väljäkäyntinen traktori on ollut hätää kärsimässä, ei riitä tehot oikein lumilinkoa pyörittää näin paksuissa kinoksissa, hyvä jos jaksaa käynnistyä hyytävässä pakkasessa. Ja jäätyi minulta autokin viime viikolla. Kahteen vuorokauteen ei inahtanutkaan käyntiin, mutta sitten kun kovimmat pakkaset hellittivät, kävi ja kukkui taas niinkuin ei mitään.


Mittailin aamusella talli/hallirakennuksen kattoa sillä silmällä, että pakko se on ruveta lumen pudotukseen. Rakennus on niitä 70-luvun arkkitehtuurin helmiä, joissa katon kaltevuus ei riitä lumien omatoimiseen tipahtamiseen. Lähtevät vasta keväällä sulamalla, jos niitä ei käy välillä pudottamassa pois. Pinta-alaa tuolla katolla on rapiat 500 neliötä, eli mistään parin tunnin pikku puuhastelusta ei ole kyse. Yleensä katon kertaalleen tyhjentämiseen menee viikko, ja pahimpina lumitalvina sen joutuu tekemään kahdesti. Onneksi pihapiirin muut rakennukset ovat vanhempaa kantaa, ja niihin on rakennettu kunnon harjakatot.

Joten aamukahvin jälkeen kiipesin katolle ja pistin kolan heilumaan. Lumi on kevyttä pakkaslunta ja melkoisen helppo työntää alas. Loppuviikoksi on luvannut nollakeliä, jolloin homma muuttuu huomattavasti raskaammaksi, siksi yritän ahkeroida. Sain aamupäivän aikana ehkä 1/8 katosta putsattua, sitten alkoi loppua kunto. Enkä uskalla nyt yli voimieni riehua, jos aion viikon päästä kyetä töihin. Laitoin traktorin piuhaan ja siirryn loppupäiväksi konehommiin. Ei riitä, että lumet saa katolta alas, vaan ne on raivattava tietenkin pois myös ovien edestä ja kulkuväyliltä.


Jos pihalla vallitsee talvi, niin sisälläpä on kasvukausi alkanut! Osa paprikan siemenistä puskee jo juurta ja versoa, joten siirsin ne idätyslautalta multaan. Nyt näyttää siltä, että California Wonder tuottaa pettymyksen: ei ainuttakaan itusta näkyvissä vielä. Sen sijaan kaupan paprikasta otetut siemenet ovat itäneet lähes kaikki. Siemenpussista oli toki parasta ennen -päiväys mennyt jo vuosi sitten, liekö itävyys siksi olematonta. 


Vielä pitäisi pari viikkoa malttaa ennen seuraavia kylvöjä. Maaliskuussa multaan pääsevät tomaatit - kolmea eri lajiketta - basilika, kesäleimut sekä nyt kylmäkäsittelyssä olevat harjaneilikan siemenet. Tästä ne lähtevät kaapin päällykset täyttymään!


keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Tupapäivä

 


Kun katsoo ikkunasta ulos huikean kirkkaaseen auringonpaisteeseen, ei uskoisi miten hyytävän kylmää siellä on. Aamulla mittari näytti -25, mikä on talven pakkasennätys näillä kulmilla. Nyt aurinko on jo sen verran lämmittänyt talon seinustaa, että mittarissa on -20 astetta. Ja kirpeitä kelejä on sääennuste luvannut loppuviikkoonkin.

Niinpä päivä käynnistyi hellan lämmityksellä, ettei mökki pääsisi vallan jäähtymään, leivinuuniin laitetaan tulet sitten illemmalla kun palaan kotiin. Minulla on tänään iltapäivällä kokous, joka hankalasti katkaisee päivän niin ettei mitään isompaa projektia ehdi ottaa sitä ennen eikä sen jälkeen. 


 

Olen ollut kyllä tosi tyytyväinen tähän varaavaan hellaan, joka teetettiin paikallisella muurarilla muutama vuosi sitten. Hella syttyy tulille helposti, vetää hyvin ja antaa nopeasti lämpöä tupaan. Varsinkin kun hankin siihen tuollaisen liesipuhaltimen, joka levittää ilmaa laajemmalle hellan ympäristöön. Hella on täystiilinen, eli  rakennettu varaavaksi, joten mukava jälkilämpö pysyy tuvassa kotvan aikaa.


Hellalla on aina kuumenemassa iso kattilallinen vettä. Tarvitsen sitä hevosten ulkovesiastioiden sulattamiseen kovilla pakkasilla. Hanavesi on korkeintaan 60-asteista, joten sillä saa hölvätä vesiastiaa huomattavasti kauemmin kuin kiehuvalla vedellä. Usein teen ruoankin puuliedellä, ellei se satu olemaan jotain erityisen kärtsäävää sorttia. Hellan päällä kun ei ole minkäänlaista liesituuletinta tai muuta räppänää, mistä ruoankäryt pääsisivät ulos. Eli lohta en siinä paista, inhoan yli kaiken lohen rasvan hajua, varsinkin jos se jää leijumaan huoneisiin! 

Ennen kokoukseen valmistautumista on sopivasti aikaa suunnitella ensi kesän istutuksia. Kasvimaasuunnitelma on jo tehty, joten siihen ei mitään uutta, mutta koristekasvipuoli on vielä mietinnän alla. Haluaisin pihan sisääntuloväylälle jotain kukkivaa nykyisen rikkaruohopöheikön ja levähtäneiden ruusupensaiden sijaan. Yritän myös suostutella isäntää siirtämään pihatien varresta traktorin työkoneet jonnekin vähän syrjempään...


Ensiksi mietin talon viereen tulevaa "perinneperenna"-aluetta. Piirtelin siitä ihan havainnekuvaa puutarhavihkoon. Pidän vanhoista maatiaiskasveista, niistä tyypillisistä mummonmökin perennoista. Olen monivuotisten kukkien suhteen melko ummikko, joten pitäydyn aluksi ihan tutuissa ja turvallisissa lajeissa. Nykyisin talon vierellä kasvaa villiintynyt puska raunioyrttiä, sekä pieni tupas istuttamiani aniliininpunaisia ja valkoisia syysleimuja sekä tarhapiiskuja. Kaikista näistä tykkään, joten ne saavat säilyä istutusalueen pohjana. Tarhapiiskujen viereen haluaisin sinipallo-ohdaketta, harjaneilikkaa ja korallikeijunkukkaa. Etuala kaipaisi jotain matalampaa maanpeitettä, vaikka yksivuotistakin, joten ehdotan itselleni kesäleimua. Niissä on ihana tuoksu.


 

Sitten minulla on hankittuna kurjenkellon siemeniä. Ne sopivat hyvin monipuolistuttamaan hevoslaitumen kasvillisuutta ja ovat siihen tarkoitettu, mutta haluaisin nauttia niistä myös kukkapenkissä. Kaikkein reunimmaiseksi ajattelin palavaarakkautta ja etukulmaan vaikkapa samettikukkaa, jota yritän kasvattaa myös kasvimaalle välikasviksi.

Kuten kuvastakin näkyy, lopputulos tulisi olemaan varsin värikäs, kirkas ja iloinen. En mieti sen kummemmin mitkä värit sointuvat yhteen, minusta kaikki luonnon luomat kasvit ovat kauniita yhdessä, omalla tavallaan. Muodoiltaan samantyyppisiä ovat leimut, harjaneilikat ja palavarakkaus. Piiskut ovat muita korkeampia, taustakasveja, joiden soisin levittäytyvän penkissä laajemmallekin. Rakastan niiden voimakkaan keltaista väriä, ja kukinnot ovat kauniita talvellakin. Sinipallo-ohdakkeet, korallikeijunkukat ja samettikukat tuovat vaihtelua etualan muotoihin.


 

Saman tien suunnittelin talon oven pieleen tien puolelle näkösuojaa tuoksuherneistä. Mökin ulko-ovi  avautuu suoraan pihalle ilman kuistia, oven päällä on vain lyhyt lippa. Uloskäynti kaipaisi suojakseen jonkinlaista seinämää, ihan jo siitäkin syystä, että tuulisella säällä puuskat saattavat repäistä oven käsistä ihan kirjaimellisesti. Seinämän rungon rakentelen puisesta köynnösristikosta ja istutuslaatikosta. Ristikon yläpään kiinnitän lipan räystäslautaan, jolloin siitä pitäisi tulla tukeva ja tuulenkestävä, vähän kuin kuistin seinä. Räystäällä olen pitänyt roikkumassa amppelia, sellainen siihen saa tulla jatkossakin. Istutuslaatikkoa varten olen jo katsellut puutavaraa varastosta, rakentelu alkakoon heti kun sää vähän lämpenee...

maanantai 15. helmikuuta 2021

Liinavaatekaappi

 Sattuipa eilen niin somasti, että olin kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nimittäin Facebookissa, missä kaveri oli hukkaamassa vitriinikaappia poikkeen remontin tieltä. Ja lupasi sen vieläpä ihan hakupalkalla nopeimmalle halukkaalle. Koska kaappi ei sijainnut mahdottoman kaukana, huusin välittömästi HEP! ja niin hyppäsimme isännän kanssa pakuun ja läksimme noutoreissulle.

Kaappi oli justiin niin siistikuntoinen kuin kuvista voi päätellä, vain pari laatikon vedintä puuttui. Ei iso puute, niitä varmasti löytyy rautakaupasta (ainakin lähes) samanlaisia. Kaappi näytti kuvissa kirkkaanvalkoiselta, mutta olikin luonnossa kermanvärinen, mikä on oikeastaan vielä parempi. Puhdasta valkoista meillä ei ole missään muissakaan kalusteissa. Kun lopulta saatiin suhteellisen kookas kaappi raahattua kammarin nurkkaan, se sopi siihen kuin nakutettu! Olen happy!


 

Kun rupesin tätä kaappikeissiä miettimään, niin ihan samalla tavoin lähes kaikki muutkin tämän mökin kalusteet on hankittu, lahjoituksina tai pikkurahalla kierrätyskeskuksesta. Joku on vaan ykskaks tarjonnut jotain, ja minä olen sanonut joo, otan. Siksipä mökin kalustus on kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Sohva ja vuode on noudettu äidiltä hänen muuttaessaan pienempään asuntoon, kiikkustuoli, lipasto ja muutama pinnatuoli taas ovat mummolan jäämistöä. Pirtinkaluston sain isältä, kirjoituspöydän kaverilta. Matalan koivuhyllykön ostin opiskeluaikojen kirjahyllyksi kierrätyksestä. Ainoat uutena hankitut huonekalut taitavat olla kammarin korkea kirjahylly sekä keittiökaapistot. Nämä ovat puusepällä (isälläni) mittatilauksena teetettyjä. Niissä sain sentään itse osallistua suunnitteluun ja materiaalivalintoihin.

Koska yksi asia johtaa helposti toiseen, vitriinikaappia täyttäessäni päätin silittää saman tein kaikki vuodevaatteet ja pyyhkeet. Lasiovien takana ne jäävät näkösälle ja asettuvat siistimpiin pinkkoihin vähän prässättyinä. Tämä on, pakko tunnustaa, ensimmäinen kerta silittää lakanoita koko aikana, minkä olen asunut omillani. Edellinen kerta oli lapsuudenkodissa äidin käskystä vai olikohan koulun kotsarintunnilla. Silittäminen on ollut sellainen kotityö, josta olen kaikkein helpoimmin livennyt. Sehän on vähän hifistelyä, sillä ruttaantuu ne lakanat kuitenkin pedissä, eikä vaatteillakaan ole kotioloissa niin väliä, ovatko kaulukset ojennuksessa. Vai mitenkä?


Silittäminen oli ihan kivaa. Enkä minä muutenkaan luistele kotitöistä siksi, etten pitäisi niistä, vaan ihan ajan ja jaksamisen puutteen vuoksi. Tykkään jopa ikkunoiden pesusta, jota moni tuntuu inhoavan, kunhan saan käyttää siihen rauhassa koko päivän aikaa. Ilman että jokin muka tärkeämpi tekeminen painaa päälle. En tupakoi, mutta tarvitsen joka hommassa välillä tuumaustaukoja, olkoot ne sitten vaikka kahvikupin mittaisia. Kun saan rauhassa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, työt tulevat kyllä aikanaan tehtyä. En ole todellakaan mikään multitaskaaja, vaan hyvin äkkiä minusta tulee multipaskaaja, jos joudun säätämään montaa asiaa yhtä aikaa. Ihan arkinen esimerkki tästä lienevät lukuisat pohjaan poltetut ruoat, kun yritän pannun hämmentämisen ohella tiskata tai pestä pyykkiä. 

 


Lähes koko päivä siinä silityslaudan ääressä meni, mutta nyt on kolmenkymmenen vuoden ajalta rästit suoritettu. Onpa hyvä fiilis, kun uudessa kaapissa on siistiä ja sileää!


keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Pientä sipistelyä

 Niin se vaan maaliskuu lähenee uhkaavaa vauhtia, ja samalla töiden alkaminen. Nyt pitää nauttia täysillä näistä hitaista arkiaamuista, kun vielä voi. Ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen niitä ei juuri ole luvassa. Eipä silti, ihan mukava työtkin on aloittaa, kaipaan jo kovasti mullan tuoksuun.


Aamut ovat jatkuneet sen verran, että kasilta alkaa olla valoisaa. Ei tee enää mieli mennä hevosten ruokinnan ja oman aamupalan jälkeen takaisin petiin torkahtelemaan, niinkuin pimeimpänä talviaikana. On siis hyvä sauma puuhastella jotain pieniä sisäjuttuja, ennen kuin toppaa ulkovaatteet päälle ja lähtee tallihommiin. Siistimistä ja järjestelyähän tässä huushollissa piisaa. 


Tänään otin urakaksi kammarin pölyjen pyyhkimisen sekä kirjoituspöydän ja hyllyjen järjestelyn. Kirjoituspöydän laatikko pursui paperia, lippusta ja lappusta, jotka tulee sinne vain tungettua "talteen". Sieltä siistiytyi iso nivaska maksettuja laskuja ja muuta sälää poltettavien koriin. Paljon sitä kertyykin paperiroskaa, vastahan kesällä saman siivouksen tein! En ole vielä oikein päässyt sinuiksi e-laskujen kanssa, unohdan ne maksaa, joten paperilasku on ikäänkuin välttämätön paha.

Pölykuorrutus hyllyjen päällä ja tasoilla oli melkoinen. Ei ihme, että välillä öisin yskittää, kun kissat hyppivät ja sitä tassuissaan pöllyttävät. Kirjahyllyistä läksi kierrätykseen pino sellaisia opuksia, joita en enää tarvitse. Lähinnä siis viimeiset, entiseen elämääni liittyvät tutkimusjulkaisut. Ei tosiaankaan kinosta enää postmodernit teoriat tahi työelämän murrokset.


Turhat karsimalla sain kuin sainkin mahtumaan kaikki loput kirjat ojennukseen. Minun kirjavalikoimani koostuu tällä hetkellä hevosia, muita kotieläimiä, puutarhaa, käsitöitä, valokuvausta, luontoa, terveydenhoitoa, maanviljelyä ja ylipäänsä maalaiselämää käsittelevistä tietokirjoista. Kaunokirjallisuudesta olen huolinut hyllyyn Kalle Päätaloa, Heikki Turusta, Antti Hyryä ja joitakin tuntemattomampien suomalaisten kirjailijoiden teoksia. Näillä pärjään, jos lukemisen tarve iskee.


Näppäilin siinä siivouksen lomassa myös kuvia eri puolelta mökkiä. Useinhan on niin, että silmä  turtuu omiin sotkuihin, eikä niitä kohta edes huomaa. Pienen mökin haasteena on säilytystilan puute vs. vuosien varrella kertynyt tavaranpaljous. Kuvia katsomalla on jotenkin helpompi hahmottaa törkyiset kohdat, ja tavarat jotka näyttävät olevan väärässä paikassa. Taulukin on vinossa, nyt sen huomaan. Roskat ja pöly ei onneksi hämäristä ja epätarkoista kuvista välity. Valokuvilla on tietty helppo myös huijata, rajaamalla sotkuisimmat kohdat pois. Ikäänkuin meillä olisi joka paikka järjestyksessä, tyhjät pahvilaatikot, lehtikasat ja kissojen lelut on vain tyrkätty kuvan ulkopuolelle. Mutta saa kai siitä tuntea mielihyvää, jos edes joku pieni kaistale kaaoksesta on järjestyksessä?

Pihalle mentyäni silmä osui talon seinustaan, jäi meinaan hiukan siivousmoodi päälle. Piti ihan pysähtyä katsomaan ja ymmärtämään mitä kaikkea talon ULKOSEINÄLLÄ sisäänkäynnin ympärillä roikkui. Kuvaa en ottanut, mutta siinä oli:

- puoliksi syöty jänis, pahvilaatikko, amppelikehikko, vasara, rikkinäinen sähköaidan veräjäkahva, tiskiharja, traktorin pultti, paalinarua. Seinän vieressä nökötti lumikasan alla vanha jääkaappi.

Että ihan vielä ei varmaan sisustuslehteen päästä...?

 


maanantai 8. helmikuuta 2021

Valmisteluja

 Ai jai, kun polttelee jo näppejä tuleva viljelykausi. Koska ulkona paukkuu pakkanen, kasvilavojen rakennuksen olen lykännyt suosiolla lämpöisempiin keleihin. Sisätiloissa olen puuhastellut kaikenlaista, mitä voisi kai jo viljelytoiminnaksi sanoa.

 


Tyhjensin pienoiskasvihuoneen viimeisistä joulukukista ja imuroin siitä mullat ja pölyt. Lasit kaipaavat vielä pesua, ovat nimittäin pikkukissan tassunjälkiä täynnä. Minikasvari joutaa nyt vähäksi aikaa huilimaan, otan sen käyttöön taas siinä vaiheessa kun on aika siirtää taimia sisältä ulkoilmaan. Taimikasvatusta varten minulla on läpinäkyviä sängynaluslaatikoita. Ne ovat osoittautuneet kaikkein kätsyimmiksi, sillä niihin mahtuvat käyttämäni mustat kennot kuin nakutettu, eivätkä laatikot vie korkeussuunnassa paljoa tilaa. Itämisvaiheessa niitä voi pinota vaikka useita päällekkäin. Laatikot ja kennostot saavat ennen kylvöjä Virkon S -käsittelyyn pöpöjen tappamiseksi. 


 

Ekat vihannespaprikat laitoin itämään lautalle. Lauttaidätys on minulle ihan uusi juttu, mutta kun sitä on niin paljon kehuttu, niin lienee kokeilemisen arvoinen. Ongelmana on monena vuonna ollut se, että siemenet homehtuvat tai mätänevät multiin, eivätkä idä. Nyt ainakin näkee heti, ovatko alut elinkelpoisia. Lajikkeina kylvöksissä oli jokin "kaupan punainen paprika" sekä tylsän tavallinen California Wonder. Chilipaprikoita en taida tänä vuonna laittaa lainkaan, koska niiden menekki on meillä mitättömän vähäinen. Muita vihanneskylvöjä ei siten helmikuulle ole luvassa. Enkä olisi noitakaan vielä kylvänyt muutoin, mutta pitää päästä testaamaan uutta kasvilamppua.

Kukkaispuolelta laitoin verbenat kylmäkäsittelyyn. Viime vuonna en saanut kuin pari onnetonta taimen rääpälettä itämään, mutta silloin jäi kylmäkäsittely tekemättä. En tiedä onko kylmäys välttämätön, mutta kokeillaan tällä kertaa näin. Siemenet ovat jotain päiväysvanhaa pussinpohjaa, eivätkä odotukset ole alkujaankaan kovin korkealla. Kylmäkäsiteltävät siemenet ripottelen kaupan irtokarkkilaatikoihin ja vien tallin varustehuoneeseen, jossa lämmöt saa säädettyä noin jääkaappilukemiin. Ovathan nämä muovilaatikot varsinainen sisustuselementti, kun niitä kevään mittaan kertyy joka puolelle torppaa!


Kaupan kylvömullat ovat olleet keväästä toiseen pettymys. Nyt ostin säkillisen Kekkilän luonnonmukaista kylvö- ja taimimultaa suurin odotuksin, mutta eipä tuo juuri sen kummempaa ole kuin ns. halppismullatkaan. Mullan seasta saa keräillä isoja puunpalasia, kiviä ja maatumattomia turvetuppoja. Multa on varsinkin kuivahdettuaan aivan hienojakoista tompsua, johon ei vesi imeydy millään. Siihen sitten varsinkin pienet siemenet, joita ei peitetä syvälle, jäävät lillumaan tuntikausiksi.

Jos kenellä on vinkata hyvä, tasalaatunen kasvualusta kylvöksille, niin olen kuulolla. Kasvuturpeeseen olen joskus kylvöt tehnyt, mutta tällä hetkellä ovat turpeet pihamaalla kuution kokoisina köntteinä umpijäässä.



tiistai 2. helmikuuta 2021

Puutarharakkaus

 Tässä taas eräänä aamuna herättyäni mietin unta, jota olen nähnyt toistuvasti niin kauan kuin muistan. Unessa vaeltelen jossain vanhan talon pihapiirissä, vähän kuin omistajan elkein. Yhtäkkiä eteeni alkaa putkahdella maasta penkkejä ja istutuslavoja, joissa vesiheinän seassa rehottaa valtavasti hyötykasvin taimia. On porkkanaa, persiljaa, kurpitsaa, valkosipulia, lanttua, punajuurta...kaikkea mitä olen halunnut aina kasvattaa. Unohdettu puutarha! Minäkö tämän olen perustanut ja jättänyt sitten oman onnensa nojaan? Kun kiertelen kauemmas, huomaan että pihan perällä on kasvihuonekin ja siellä nousemassa tomaattia, kurkkua  ja kesäkukkia. Olipa onni, että löysin paikan ja saan kasvit pelastettua!



'Unohdettu puutarha' on oikein hyvän mielen uni. Siinä on vähän samanlainen fiilis, kuin lapsella jouluna lahjapaketteja aukoessa. Mitä kaikkea edestä löytyykään? En tiedä yhtään, mistä tämä uni kumpuaa ja onko sillä jokin syvempi symbolinen merkitys, mutta olen nähnyt saman teeman lukemattomia kertoja. Tietenkin kasvien hoitaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Muistan mummolasta porkkana- ja lanttumaan, marjapensaat, perunapellon ja mansikkapenkit. Mummon kukkapenkissä kasvoi pioneja, ruusuja, harjaneilikoita, päivänkakkaroita ja sellaisia hassuja oransseja kukkia, joiden nuppua peitti ikäänkuin tonttulakki. Oli ihan pakko nyppäistä se lakki pois, ennenkuin kukka itse ehti avautua. Mummo ei tykännyt. Muutamana kesänä tallin seinustalla kypsyi tomaatteja, joiden tuoksu on yksi voimakkaimmista lapsuuden tuoksumuistoista.


Myöhemmin, kun perheemme muutti kerrostalosta omakotitaloon, pihan laitto oli yksi kesän tärkeimmistä projekteista. Vaikka en itse tainnut hommiin juuri osallistua, viihdyin pihallamme. Sitten kun läksin kotoa  omilleni, yritin kasvattaa rivarin ikkunalaudalla ja pienellä etupihalla yrttejä ja salaatteja. Oikeastaan jokaisessa kodissani on ollut isompia tai pienempiä viljelmiä, pääasiassa hyötykasveja. Nykyisellä paikalla tietenkin eniten. Jännästi vaan silloin pienenä ei osannut aina arvostaa kotona tuotettua ruokaa tai muitakaan kotikutoisia asioita. Meillä leivottiin hyvin pitkään ruisleipä itse, mutta tietenkin kaupan "valkoinen leipä" tuntui lapsesta houkuttelevammalta. Ja oi, miten makealta maistuikaan tiivisteestä tehty appelsiinimehu kirpeän kotitekoisen herukkamehun rinnalla!

Alakouluiässä ensimmäiset farkkuni olivat ompelija-mummoni itse tekemät. Toki  ilahdutti, kun pitkän kinuamisen jälkeen sellaiset sain, mutta vähän kade olin silti luokkatovereille, joiden housun takataskua koristi oikea Jamesin tai Wranglersin merkki. Eikä minun farkkujeni saumoissa ollut aivan oikean sävyiset oranssit tikkaukset...

Tänä päivänä olisin ikionnellinen, jos voisin käyttää ompelijalla teetettyjä mittatilausvaatteita, saati ommella ne itse. Myös suhteeni kotona tuotettuun, lisäaineettomaan ruokaan on tietenkin muuttunut lapsuuden päivistä.


Tätä taustaa vasten ammatillinen siirtymäni siististä sisätyöstä puutarha-alalle oli aika luonteva. Tai no, käväisin minä tekemässä lyhyen työkokeilun verhoomossa, mutta ei siitä jäänyt oikein uuden ammatin aineksia käteen. Ei ole minun juttu sellainen pikkutarkka näprääminen, olen suurempien linjojen ihminen. Kaasujalkani oli ompelukoneelle aivan liian raskas, vedin usein ompeleet pitkiksi ja suorat saumat mutkille.

Aloittelin puutarhauraani kesäkukkien parissa, mutta siirryin viitisen vuotta sitten vihannespuolelle. Jostain syystä syötävät kasvit ovatkin minua aina kiinnostaneet koristekasveja enemmän. Se näkyy myös kotipuutarhassa: täällä ei juurikaan ole panostettu estetiikkaan, vaan käytännön tarpeisiin. Tontin paraatipaikalla seisoo traktorin työkoneita, halkopinoja, kanojen häkki ja likakaivot. Pihan ainokaisen ns. perennapenkin tuhosi viime kesänä koira. Yksittäisiä akileijapuskia töröttää siellä täällä, nokkosiin ja juolavehnään hautautuneena. Nurmikko ajellaan kun/jos ehditään ja jaksetaan. Noloa.


 

Onhan minulla suunnitelmat kypsymässä, jos jotain pientä nättiä pihamaallekin tänä vuonna rakentaisi. Mutta vain pienesti, jotta tekemisen ilo säilyy.


Mitä tästä kesästä opimme - vai opimmeko taaskaan mitään?

 Nyt kun kasvimaat ja kasvihuoneet ovat hiljentyneet talviteloilleen, on hyvä muistutella mieleen mitenkäs kulunut viljelykausi oikein sujui...