maanantai 8. helmikuuta 2021

Valmisteluja

 Ai jai, kun polttelee jo näppejä tuleva viljelykausi. Koska ulkona paukkuu pakkanen, kasvilavojen rakennuksen olen lykännyt suosiolla lämpöisempiin keleihin. Sisätiloissa olen puuhastellut kaikenlaista, mitä voisi kai jo viljelytoiminnaksi sanoa.

 


Tyhjensin pienoiskasvihuoneen viimeisistä joulukukista ja imuroin siitä mullat ja pölyt. Lasit kaipaavat vielä pesua, ovat nimittäin pikkukissan tassunjälkiä täynnä. Minikasvari joutaa nyt vähäksi aikaa huilimaan, otan sen käyttöön taas siinä vaiheessa kun on aika siirtää taimia sisältä ulkoilmaan. Taimikasvatusta varten minulla on läpinäkyviä sängynaluslaatikoita. Ne ovat osoittautuneet kaikkein kätsyimmiksi, sillä niihin mahtuvat käyttämäni mustat kennot kuin nakutettu, eivätkä laatikot vie korkeussuunnassa paljoa tilaa. Itämisvaiheessa niitä voi pinota vaikka useita päällekkäin. Laatikot ja kennostot saavat ennen kylvöjä Virkon S -käsittelyyn pöpöjen tappamiseksi. 


 

Ekat vihannespaprikat laitoin itämään lautalle. Lauttaidätys on minulle ihan uusi juttu, mutta kun sitä on niin paljon kehuttu, niin lienee kokeilemisen arvoinen. Ongelmana on monena vuonna ollut se, että siemenet homehtuvat tai mätänevät multiin, eivätkä idä. Nyt ainakin näkee heti, ovatko alut elinkelpoisia. Lajikkeina kylvöksissä oli jokin "kaupan punainen paprika" sekä tylsän tavallinen California Wonder. Chilipaprikoita en taida tänä vuonna laittaa lainkaan, koska niiden menekki on meillä mitättömän vähäinen. Muita vihanneskylvöjä ei siten helmikuulle ole luvassa. Enkä olisi noitakaan vielä kylvänyt muutoin, mutta pitää päästä testaamaan uutta kasvilamppua.

Kukkaispuolelta laitoin verbenat kylmäkäsittelyyn. Viime vuonna en saanut kuin pari onnetonta taimen rääpälettä itämään, mutta silloin jäi kylmäkäsittely tekemättä. En tiedä onko kylmäys välttämätön, mutta kokeillaan tällä kertaa näin. Siemenet ovat jotain päiväysvanhaa pussinpohjaa, eivätkä odotukset ole alkujaankaan kovin korkealla. Kylmäkäsiteltävät siemenet ripottelen kaupan irtokarkkilaatikoihin ja vien tallin varustehuoneeseen, jossa lämmöt saa säädettyä noin jääkaappilukemiin. Ovathan nämä muovilaatikot varsinainen sisustuselementti, kun niitä kevään mittaan kertyy joka puolelle torppaa!


Kaupan kylvömullat ovat olleet keväästä toiseen pettymys. Nyt ostin säkillisen Kekkilän luonnonmukaista kylvö- ja taimimultaa suurin odotuksin, mutta eipä tuo juuri sen kummempaa ole kuin ns. halppismullatkaan. Mullan seasta saa keräillä isoja puunpalasia, kiviä ja maatumattomia turvetuppoja. Multa on varsinkin kuivahdettuaan aivan hienojakoista tompsua, johon ei vesi imeydy millään. Siihen sitten varsinkin pienet siemenet, joita ei peitetä syvälle, jäävät lillumaan tuntikausiksi.

Jos kenellä on vinkata hyvä, tasalaatunen kasvualusta kylvöksille, niin olen kuulolla. Kasvuturpeeseen olen joskus kylvöt tehnyt, mutta tällä hetkellä ovat turpeet pihamaalla kuution kokoisina köntteinä umpijäässä.



4 kommenttia:

  1. Minäkin taisin ostaa jotain erikois taimimultaa mutta siihen sekoitin vermikuliittiä sekaan ja samaten kylvösten pinnalle. Sinullahan on kivannäköinen pienoiskasvihuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin käytetään töissä vermikuliittiä vihannesten taimille. Tuntuu vaan, että miten pienenpienet yrtin tai kukkien siemenet jaksavat puskea sieltä läpi. Mutta jaksavathan ne varmasti, kasvulla on valtava voima.

      Edellisessä työpaikassa oli käytössä tosihyvä hienojakoinen, mutta vettäläpäisevä istutusmulta, mutta kun en kuolemaksenikaan muista muuta kuin että se oli keltaisessa säkissä...

      Poista
  2. Hyvä kun muistutit, minullakin on muutama kylmäkäsiteltävä siemensatsi jemmalaatikossa. Pitääpä katsoa mitä niille pitää tehdä ja olisiko nyt sellaisten toimenpiteiden aika. Vien ne sillanaluseen muutamaksi viikoksi, siellä taitaa olla ideaaliolosuhteet, viileää ja pimeää.

    Minäkin petyin siihen Kekkilän kakkimultaan viime keväänä täysin, ihan vaan roskaa ja pölyä pussillinen. Nyt on Biolanin mykorritsa+sammalmultaa ja sen olen aiemmin todennut hyväksi. Toivottavasti on samaa laatua edelleen.
    Pienoiskasvihuoneesi on nätti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No roskaa ja pölyä nimenomaan! Pitää varmaan kokeilla Biolania seuraavaksi.

      Minäkin tykkään kyllä tuosta minikasvarista, vaikka se ei olekaan kovin käytännöllinen. Taimien hoitaminen on melko hankalaa noiden kattoluukkujen kautta.

      Poista

Minä & tavarat

  Miun pitää tunnustaa: miusta on tullut viimenäkemältä kirppishaukka. Ainahan oon tykännyt kirppareita kierrellä, mut nyt siitä on tullunna...