Nielen aamutropit, kiipeän jakkaralle ja alan selvitellä mitä keittiökaapistot ja hyllyt ovat syöneet sisäänsä. Siivouksen tarve läksi oikeastaan siitä, kun puolisko asensi illalla uuden liesituulettimen vanhan, kykynsä menettäneen tilalle. Joutui pakosti kurkistamaan myös hyllyjen ylimmäiseen ja perimmäiseen nurkkaan. Perintöarabiathan siellä huusivat apuuta paksun pöly- ja rasvakerroksen peitossa.
Puoli pulloa fairya ja muutama tunti aikaa, niin alkoi näyttää paremmalta. Sinänsä sääli, että nämä kivat esineet pölyyntyvät hyllyn perällä. Onko se laiskuus, käytännöllisyys vai mikä, ettei niitä tule otettua jokapäiväiseen käyttöön. Mieluummin syö kinkkunsa suoraan kaupan pakkauksesta, kuin asettelee ne nätisti vadille. Paistilautasille, kastikekulhoille sun muille herrasväen hörhötyksille meidän taloudessa on käyttöä vain joskus ja jouluna. Jos silloinkaan.
Mutta jos edes mummolanaikuisen juustokuvun ottaisi käyttöön? Onhan edam paljon somempi laittaa jääkaappiin tässä, kuin punaiseen muovinrepaleeseen käärittynä?
Kuiva-ainekaapin poistoista syntyi kanoille iso kattilallinen sötkellystä. Eli päiväysvanhoja riisejä, makarooneja, lasagnelevyjä ja hiutaleita sekaisin kattilaan ja haudutellaan kypsäksi. Meillä näitä aineksia valitettavasti jää kaappiin vanhenemaan, sillä itse en syö mitään viljatuotteita ja isäntäkin kokkailee lähinnä makaroonivelliä (yäk) kun nostalgiannälkä iskee.
Tänään on ohjelmassa myös kärryajelua herra hevosella. Hevosteluista en ole aina ihan varma, kuuluvatko ne have to do- vai pleasure- osastoon. Vaivaisena tallityöt eivät suju aivan kivuttomasti tai helposti, ja jokaista äkkinäistä liikettä on varottava. Ei kiskomista, painimista, riekkumista, jyräämistä tai muutakaan rajumpaa liikettä pysty ottamaan meikäläsen kroppa vastaan.
Projektina numero yksi onkin ollut koulita hevosista mahdollisimman helposti käsiteltäviä. Ämmätamma vanhana konkarina tietysti tuntee talon tavat, ja useimmiten toimii jo pelkällä ääniohjauksella ja sormenpäillä. Perillisensä Juippi juipelo on perusluonteeltaan rohkea, tasainen ja lunki kaveri, mutta teini-iän höyryissä saattaa siitä joskus irrota rajumpiakin muuveja. Pikkuveli Pentunen taas on täysin toista maata: se on äärettömän arka varsa, jonka kanssa jokainen liike on oltava harkittu. Tai muuten hän poistuu seiniä pitkin paikalta. Ei siis todellakaan mikään vasemmalla kädellä opetettava varsa, vaan joudun luultavasti käyttämään kaiken osaamiseni, että hänestä saadaan toimiva ja turvallinen käyttöhevonen, saati kilpasellainen.
Tämän päivän ajolenkki oli ehdottomasti pleasurea. Semminkin kun isäntä avusti valjastuksessa ja kaikessa siinä osuudessa joka vaati lihasvoimaa. Mikäpä oli kärryissä körötellä, kun syysaurinko paisteli, ilma oli lämmin, eikä tuulikaan puhunut kiusaksi asti. Juippi löntysteli tuttuun tapaan rauhallisesti, eikä hötkyillyt turhia, niin että kuski pystyi ihailemaan maisemia. Kierreltiin läheiset peltopistot, mökkitiet ja pyöräytettiin myös lenkki omien tilusten ympäri, ihan vaan katsomassa että kaikki on niinkuin pitää. Tuulen repimät aitalangat lojuivat pitkin nurmea, ne on raivattava vielä ennen lumen tuloa pois.Vettä seisoi pellolla paljon, ei vedä salaojat, ei. Jotain on ensi kesänä tehtävä, että tuo lohko vielä heinämaaksi kelpaa.
Nyt Earl Grey-mukillisen myötä, sanotaan hyvää yötä!
