keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Kotihommiin

 Yöpakkaset ovat käyneet pelloilla, ja niin tuli aika laittaa työrukkaset naulaan tältä syksyltä. Viimeisiä sadon rippeita korjatessa on tuntunut sekä helpottavalta että haikealta; taas yksi täyteläinen kesä takana ja edessä on enää sadonkorjuujuhlat, eli kauden päättäjäiset. Sitten sanotaan heipat työpaikalle, taas muutamaksi kuukaudeksi.

 

Ensimmäiset päivät ja viikot vapaana kasista kolmeen -rytmistä  menevät tuttuun tapaan ihmetellessä. Nyt kun on aikaa omille jutuille, ei tiedä mistä aloittaisi. Tai ehkä onkin hyvä ensin lepäillä väsymykset ja kivut pois. Ja on totta vieköön väsyttänytkin; parhaat päivät on vedetty kaksilla päikkäreillä. Olen ihan tyytyväinen, jos saan normirutiinien ohella edes yhden rästihomman päivässä liikahtamaan eteenpäin. Valkosipulit on jo istutettu, kasvihuone pressutettu talven varalle ja viimeiset timjamit leikattu yrttipenkistä talteen, bravo! 


Tekemättömien asioiden listalla vaan ei loppua näy. Haravoimattomia lehtiä on pihalla varmaan tuplamäärä normaaliin nähden. Oliko tuulen suunta sopiva, vaiko lehtisato tavallista runsaampi, mutta en muista samanlaista keltaista mattoa edellisiltä syksyiltä. Haravointi on niitä töitä, joita en kipeytymättä kykene tekemään, joten hitaasti, kovin hitaasti etenee tämä urakka. Mökin ikkunoissa odottavat pesijäänsä koko kesän kärpäsenkakat sekä kissantassujen kuvat ja lantalan tyhjennyskin jäi vaiheeseen.

Myös tallityöt ovat lisääntyneet, sillä omakasvattini Kaisu muutti takaisin kotiin. Kävi tuuri, että sain ostaa sen itselleni emätammaksi, kun kilpaura raviradoilla päättyi. Tallin muonavahvuuteen kuuluu siis tätä nykyä kolme hevosta. Seuraavan kevätauringon lämmittäessä alkaa Kaisulla sulhastelu ja meillä jännääminen, tuottaako touhu tulosta, vai pelkkää rahanmenoa. Mutta siihen on vielä loputtoman pitkältä tuntuva aika, ja talven yli tamma saa palautua ravivuosien stressistä. On minulla toki pieni suunnitelma itämässä, että saisin tehtyä siitä itselleni mukavan tätiratsun. Ennen maailmalle lähtöään ehdin Kaisulla jonkin verran ratsastaa, mutta sen jälkeen sen selässä ei ole käyty. Olen niin onnellinen, että sain uuden mahdollisuuden!


Tätä projektia silmällä pitäen aloitin vallan ratsastustunnit läheisellä ratsastuskoululla. En ole koskaan saanut opetusta tähän hienoon lajiin, vaan olen täysin itseoppinut ratsastelija. Tai oppinut ja "oppinut", nyt valvovan silmän alla vasta huomaan, miten vähän itse asiassa osaan. Ei ole mikään helppo nakki nollata lihasmuistiaan, kun on vuosikymmenet tehnyt asioita "väärin". 

Kipujen sallimissa rajoissa tietenkin harrastan, ja sikäli ratsastus onkin vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se on hyväksi selän liikkuvuudelle ja harjoittaa juurikin niitä keskivartalon tukilihaksia, joita minun pitäisi muutenkin työstää. Mutta toisaalta satulassa istuminen käy välillä niin imakasti kuluneempaan oikeaan lonkkaan, etten meinaa tunnin jälkeen kyetä kävelemään.


Lokakuinen keskiviikkoaamu valkenee verkkaan. Aamukahvia hädin tuskin näkee enää juoda ilman valoja. Aurinko nousee järven yltä kellanoranssina, mutta tälle päivälle on luvattu myrskyisää tuulta, lunta, räntää ja vettäkin kolmella pisaralla. Ennen myräkän alkamista ehdin varmaan puhdistaa sadevesitynnyrit ja pelastaa pihakalusteet varaston suojiin. 

 


Mitä tästä kesästä opimme - vai opimmeko taaskaan mitään?

 Nyt kun kasvimaat ja kasvihuoneet ovat hiljentyneet talviteloilleen, on hyvä muistutella mieleen mitenkäs kulunut viljelykausi oikein sujui...