Bootsit tositoimissa

Koska oli jotenkin ratkaistava krooninen kengittäjäpula, päätin tilata Juipille hevoslenkkarit, merkkiä Scoot Boots. Vihdoin uudenvuodenpäivänä (!) kilahti puhelimeen viesti, että odotettu paketti olisi noudettavissa Postin pakettiautomaatista. Takajalan bootsit olivat tulleet. Etujalan tossuthan tilasin ja sainkin jo muutamia viikkoja sitten. Jotta lenkkareilla askeltamista pääsee ihan kunnolla testaamaan, tarvittiin kuitenkin kengät joka jalkaan. 

 

Iltatallilla tein vain pikaisen sovituksen, että koko on oikea, ennenkuin kierrän bootseihin nastat paikoilleen. Etubootsien mitoitus oli helppo: Juipin kaviot olivat juuri numero 5:n tossuihin passelit. Takasten kanssa tuotti päänvaivaa se, että toinen takakavio oli muutaman millin toista kapeampi, eikä pituuskaan oikein mätsännyt taulukon lukujen kanssa. Päädyin tilaamaan taakse kokoa 4 olevat bootsit. Ja hyvä niin, kolmoset olisivat varmasti olleet liian pienet.

Yleensä bootsien miinuspuolena pidetään sitä, että ne ovat hankalat pukea jalkaan. Scoot Bootsit sujahtivat kavioihin helposti ja eturemmien kiinnityksessä käytin apuna kaviokoukkua, niinkuin ohjeissa neuvottiin. Vetäisin eteen vielä päällimmäiseksi päkiäsuojat, jos Juippi sattuisi kompuroimaan. Bootsithan ovat jonkin verran normaalisti kengitettyä kaviota isommat, joten on pieni riski, että ahdasliikkeinen hevonen talloo niillä kannoilleen tai kavionsyrjilleen.

Yöllä ripotteli kymmenisen senttiä lunta, joten aamulla oli hyvä keli testata tossujen pitoa ja jalassa pysymistä. Nastoja asensin sekä eteen että taakse kuusi kappaletta. Ainakin lumikelillä pito oli erinomainen, eikä yhtään lipsumista tuntunut. Juippi on yleensä todella kova liukastelemaan, sen liikkumisen tapa on sellainen että varsinkin takakaviot tarvitsevat paljon pitoa. Bootseihin on mahdollista lisätä vielä pari hokkia lisää, jos on tarpeen. Esimerkiksi järven jäällä ajaessa niitä voi tulla tarvitsemaan.

 

Hölkkävauhdissa, niin tiellä kuin pellollakin tossut istuivat hyvin paikoillaan, eikä pientäkään hiertymää tai hankaumaa syntynyt. Ja mikä parasta: tieroja ei tullut ollenkaan. Lenkin jälkeen bootsit oli tosi helppo muljauttaa kavioista pois ja nostaa valjashuoneeseen kuivumaan.Tämä riittää meille. On hyvä tietää, ettei olla pulassa silloinkaan kun paljain kavioin on hankalaa liikkua. Hyvällä lumikelillä ja käyntilenkeillä, joita me enimmäkseen harrastetaan, tossuja ei edes välttämättä tarvita.

 

 

Tossutestin kunniaksi kierrettiin Juipin kanssa ihan uusi lenkki, jossa mentiin vähän matkaa pikitietä pitkin. Juippi ei ole aikaisemmin käynyt "isolla tiellä", mutta kun se ei ollut autoja aikaisemmin pelännyt lainkaan, niin päätettiin laajentaa reviiriä. Lauantaiaamuna ei liikennettä juuri ollut - yksi vastaantuleva henkilöauto, jonka varsa sivuutti silmää räpäyttämättä. Hieno Juippi, saadaan vähän vaihtelua ajoreitteihin!

 

Ihana pyry

 Lumentulo ei loppunut yhteen päivään, vaan sitä satelee edelleen, jes! Valkoinen maa antaa ihan uutta puhtia hevosteluunkin. Pitkän syksyn jälkeen vihdoinkin voi varsalla ajella ilman pelkoa kavioiden lohkeilusta kovalla pellonpohjalla tai liukastumisesta jäisellä tiellä.

 

 

Meidän lähiajopaikat eivät ole kovin ihanteelliset. Omilla mailla voi tehdä vajaan 900 metrin lenkin, kun kiertelee pellon reunoja pitkin ja pihatietä rakennusten ympäri. Jos koukkaa naapurin pellon pientareen kautta - luvan kanssa tietenkin - matka jatkuu 1200 metriin. Oma peltomme on keväisin ja syksyisin usein vetinen, pehmyt ja upottava, koska salaojitus toimii puutteellisesti. Reittiin kuuluu myös kahteen kertaan tien ylitys ja lenkin molemmissa päissä on melko jyrkät kurvit, joten mihinkään vauhtirallitteluun tämä ajoreitti ei sovi.

 

 

Sorapintaista sivutietä on noin kilometrin pätkä päättyen venevalkamaan, ja autoja tällä välillä saattaa tulla vastaan. Tie on kapea, eikä turvallisia ohituspaikkoja ole. Lisäksi on käytössä naapurin peltotietä ja siitä risteäviä mökkiteitä yhteensä noin parin kilometrin verran. Peltotiet ovat kuitenkin melko epätasaisia traktoreiden ja työkoneiden jäljiltä, ja varsinkin kelirikkoaikaan siellä ei välttämättä pysty liikkumaan ollenkaan. 

Eli kun tallin pihasta lähtee ja kaikki sopukat koluaa kertaalleen läpi, niin lenkille tulee mittaa 7-8 kilometriä. Huono puoli on se, ettei näissä maastoissa synny ympyrälenkkiä, vaan tien pätkiä joutuu sahaamaan edestakaisin. Jos siis haluaa ajaa vaikkapa 5 kilometriä yhtäjaksoista hölkkää, se ei onnistu. Kääntöpaikkoja tai hiljentämistä vaativia risteyksiä tulee vastaan vähän päästä.

Talvisin antaa liikkumamahdollisuuksia lisää viereinen järvenselkä. Edellyttäen tietenkin, että jäätilanne on hyvä. Välillä onkin ollut aivan huipputalvia, jolloin jäällä on voinut käydä ajelemassa kuukausitolkulla. Ja avointa baanaa riittää kymmeniä kilometrejä. Mutta sitten on ollut myös näitä leutoja vuosia, jolloin järven kansi on vahvistunut vasta vuodenvaihteen jälkeen ja hetikohta jään päälle on noussut vettä. 

 

Lähimmälle raviradalle on meiltä matkaa 8 kilometriä, joten ei ole tietenkään mahdoton urakka lastata hevosta koppiin ja käydä ajelemassa siellä kunnon pohjilla. Mutta se vaatii apukäsiä, ja niitähän ei välttämättä ole aina tarjolla. Vanhemmilla ja liikennevarmoilla hevosilla radalle pystyy menemään myös kärryillä ajaen. Kilometrin siinä joutuu kopistelemaan asfaltilla mennen tullen, mutta muuten matka taittuu kyläteitä pitkin.

Juipin kanssa lenkkeillessä saa varata aikaa, kärsivällisyyttä ja lämmintä vaatetta ylle. Juippi on melko laiska ja hitakainen kävelemään, joten meidän 7 kilsan vakioreittiin menee aikaa tunnista puoleentoista. Tänään päätin riisua oriilta takakengät pois, kun sääennuste vaikuttaa myös jatkossa lumiselta. Etukenkiähän sillä ei ole enää muutamaan viikkoon ollut, kun ne tippuivat tarhan mutalikkoon. Viime lenkillä todettiin, että kuluneet hokit ja jään päälle satanut lumi on huono yhdistelmä; jalat lipsuivat ja levisivät alta, eikä kävelystä meinannut tulla yhtään mitään. 

Etujalkoihin tilaamani Scoot Bootsit ovat tulleet ja pari kertaa päässeet jo käyttöön. Kuusi nastaa pohjassa antaa ihan hyvän pidon, ja jalassakin tossut ovat meidän vauhdeissa pysyneet. Jos jäätikkökelit palaavat, taitaa olla viisainta tilata samanlaiset myös taakse. Hinta vaan on aika suolainen, 200 euroa pari. Eli neljä tossua kustantaa saman kuin vuoden kengitykset.

 

Tänään lähdettiin maastoon kuitenkin paljasjaloin. Lumi oli tasoitellut kuopat ja montut ja tiellä oli hyvä askeltaa. Uutta lunta pyrytti taivaalta ja kasteli niin hevosen selän kuin kuskin hanskatkin. Juippi eteni tuttuun verkkaiseen tahtiinsa sen puolitoistatuntisen, pyrähti sitten paluumatkalla pieneen hölkkään, kun rakennusten nurkka alkoi metsän takaa pilkottaa. Tallilla oli odottamassa lämmin lesejuoma, pari porkkanaa ja tarhassa hirnahteleva pikkuveli. Hyvä päivä, hyvä mieli!

Puhtaan nahan tuoksu

 Tänään ryhdyin urakkaan, joka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Puhdistin ja rasvasin hevosten valjaat. Silloin kun tallissa oli kilpahevosia, valjashuolto oli lähes jokaviikkoinen rutiini. Nyt kun harrastelen vain kotosalla, ote on päässyt lipsumaan, ja tartun pesusankoon vasta, kun on "ihan pakko". 

Sinänsä tykkään varusteiden pesusta, tai ainakin lopputuloksesta, mutta se aloittaminen...se on aina vaikeaa. Meidän hevosilla on lähes pelkästään nahkavarusteita. Toki tallipäitset, suojat ja sen sellaiset ovat jotain keinomateriaalia, mutta valjaiden ja ja satuloiden kuuluu mielestäni olla aitoa nahkaa. Nahka on luonnollinen, elävä materiaali, joka mukautuu hevosen liikkeisiin. 

Nykyisin on olemassa lähes kaikkia hevosvarusteita synteettisinä. Ovathan ne helppoja toki huoltaa, sen kun suihkuttelee vesihanan alla, mutta ei niissä ole nahkavarusteiden tuntua. Eikä tuoksua! Uskokaa tai älkää, yksi lempituoksuistani on puhtaiden, hieman kostuneiden valjaiden tuoksu sekoittuneena mietoon hevosen hikeen. Se tuoksu on viehättänyt minua aivan nuoruudesta saakka; siitä lähtien kun koulutyttönä aloin käymään paikallisella ravitallilla hevosia hoitamassa. Siinä on jotain niin maanläheistä ja juurevaa, vähän samaa kuin uunissa palavien kuivien koivuhalkojen tuoksussa.

Homma etenee siten, että puran ensin varusteet osiin; pehmusteet irti, jokainen solki ja nippeli auki ja remmit erilleen. Teen nahkalle kunnon vaahdotuksen hoitavalla satulasaippualla ja jätän vaahdon vähäksi aikaa vaikuttamaan. Jos oikein tarkkaa työtä haluan, niin hankaan ompeleista ja saumoista irtokarvat pois hammasharjalla. Huuhtelu tapahtuu puhtaaseen veteen kostutetulla pyyhkeellä. Vältän kovin runsaalla vedellä läträämistä. Sitten annan nahkan vähän aikaa kuivahtaa, ennen kuin vetelen pintaan kunnon kerroksen valjasrasvaa, sitä keltaista ja hyväntuoksuista. Kiristelen löystyneet ohjasrenkaat ja muut metalliosat.

Lopuksi kasaan valjaat kokoon, pyöräytän siistiin nippuun ja vien ne varustehuoneen lämpöön. Tarpeen mukaan lisään vielä seuraavana päivänä rasvaa tai valjasöljyä, jos jokin remmi tuntuu kuivalta ja kankealta. Taas on kiva lähteä ajelemaan puhtailla varusteilla!

Itse asiassa minua kiinnostaisi tehdä itsekin nahkasta jotakin. Olen tullut joskus hankkineeksi yksinkertaisia nahkatyövälineitä, ihan sillä ajatuksella, että saisin korjattua ratkenneita ompeleita ja muita varusteiden pikkuvikoja. Mutta haaveena olisi joskus tehdä kokonaiset päitset tai suitset omin käsin, sellaiset "vähät hienommat". Nahkaa ja ohjekirjakin löytyy, eli projekti on vain aloittamista vaille valmis. Ehkä tänä talvena?

Viimeiset vihreät

 Eiliselle ei syntynyt päiväkirjamerkintää. En yksinkertaisesti jaksanut kahden huonosti nukutun yön jälkeen ja säälimättömän hermojyystön kourissa istua koneelle. Mielikin uiskenteli aika syvissä vesissä. En tiedä laukaisiko tuo kokeilussa ollut TENS-laite ennestään ärtyneen iskiashermon juilimisen ihan uusiin ulottuvuuksiin. Tältäkin aamupäivältä oli pakko perua yksi tapaaminen, sillä en todellakaan ollut voimissani, nyt onneksi tuntuu jo hiukan helpottavan. Liekö vain hengähdystauko ennen ensi yön koettelemuksia? Tänään nautin kuitenkin sähköiskujen sijaan pehmeistä hoitomuodoista: merisuolakääreistä, joogasta ja saunomisesta. Ja kissaterapiasta.

Ulkona marraskuun aurinko näyttäytyi niin nättinä, että päätettiin siirtää Ämmä ja Pentulainen vielä hetkeksi pienestä hiekkatarhastaan pois nauttimaan syksyn viimeisistä vihreistä suupaloista. Sääennuste vaikuttaa aika hyvältä, joten saavat olla nyt väljemmässä tarhassa muutaman vuorokauden ihan yötäpävää. Helpottaa minun tallityöstressiä kummasti. 

 

 

Pitää kehua ja kiittää, miten hienosti Pentu käyttäytyi tällä aiemmin hieman...no, haasteellisella tarhareitillä. Vähän arvelutti, miten miten se ryykää menemään ja miten minun kivuliaalle kropalle käy. Mutta ei,  ei juossut varsa valtoimenaan riimunnaru jaloissa pitkin pihamaata, vaan tuli siivosti vierellä perille asti. Vaikka mansikkamaan aidat ja paimennauhojen lepatus pelottivatkin, niin paniikkia ei syntynyt. Hyvähyvä, taitaa tästä kuitenkin hevonen tulla!

Nurkkien puunausta ja kärrykyytiä

 

 

 

Nielen aamutropit, kiipeän jakkaralle ja alan selvitellä mitä keittiökaapistot ja hyllyt ovat syöneet sisäänsä. Siivouksen tarve läksi oikeastaan siitä, kun puolisko asensi illalla uuden liesituulettimen vanhan, kykynsä menettäneen tilalle. Joutui pakosti kurkistamaan myös hyllyjen ylimmäiseen ja perimmäiseen nurkkaan. Perintöarabiathan siellä huusivat apuuta paksun pöly- ja rasvakerroksen peitossa.

Puoli pulloa fairya ja muutama tunti aikaa, niin alkoi näyttää paremmalta. Sinänsä sääli, että nämä kivat esineet pölyyntyvät hyllyn perällä. Onko se laiskuus, käytännöllisyys vai mikä, ettei niitä tule otettua jokapäiväiseen käyttöön. Mieluummin syö kinkkunsa suoraan kaupan pakkauksesta, kuin asettelee ne nätisti vadille. Paistilautasille, kastikekulhoille sun muille herrasväen hörhötyksille meidän taloudessa on käyttöä vain joskus ja jouluna. Jos silloinkaan.

 Mutta jos edes mummolanaikuisen juustokuvun ottaisi käyttöön? Onhan edam paljon somempi laittaa jääkaappiin tässä, kuin punaiseen muovinrepaleeseen käärittynä?

Kuiva-ainekaapin poistoista syntyi kanoille iso kattilallinen sötkellystä. Eli päiväysvanhoja riisejä, makarooneja, lasagnelevyjä ja hiutaleita sekaisin kattilaan ja haudutellaan kypsäksi. Meillä näitä aineksia valitettavasti jää kaappiin vanhenemaan, sillä itse en syö mitään viljatuotteita ja isäntäkin kokkailee lähinnä makaroonivelliä (yäk) kun nostalgiannälkä iskee.

Tänään on ohjelmassa myös kärryajelua herra hevosella. Hevosteluista en ole aina ihan varma, kuuluvatko ne have to do- vai pleasure- osastoon. Vaivaisena tallityöt eivät suju aivan kivuttomasti tai helposti, ja jokaista äkkinäistä liikettä on varottava. Ei kiskomista, painimista, riekkumista, jyräämistä tai muutakaan rajumpaa liikettä pysty ottamaan meikäläsen kroppa vastaan. 

Projektina numero yksi onkin ollut koulita hevosista mahdollisimman helposti käsiteltäviä. Ämmätamma vanhana konkarina tietysti tuntee talon tavat, ja useimmiten toimii jo pelkällä ääniohjauksella ja sormenpäillä. Perillisensä Juippi juipelo on perusluonteeltaan rohkea, tasainen ja lunki kaveri, mutta teini-iän höyryissä saattaa siitä joskus irrota rajumpiakin muuveja. Pikkuveli Pentunen taas on täysin toista maata: se on äärettömän arka varsa, jonka kanssa jokainen liike on oltava harkittu. Tai muuten hän poistuu seiniä pitkin paikalta. Ei siis todellakaan mikään vasemmalla kädellä opetettava varsa, vaan joudun luultavasti käyttämään kaiken osaamiseni, että hänestä saadaan toimiva ja turvallinen käyttöhevonen, saati kilpasellainen.

 

Tämän päivän ajolenkki oli ehdottomasti pleasurea. Semminkin kun isäntä avusti valjastuksessa ja kaikessa siinä osuudessa joka vaati lihasvoimaa. Mikäpä oli kärryissä körötellä, kun syysaurinko paisteli, ilma oli lämmin, eikä tuulikaan puhunut kiusaksi asti. Juippi löntysteli tuttuun tapaan rauhallisesti, eikä hötkyillyt turhia, niin että kuski pystyi ihailemaan maisemia. Kierreltiin läheiset peltopistot, mökkitiet ja pyöräytettiin myös lenkki omien tilusten ympäri, ihan vaan katsomassa että kaikki on niinkuin pitää. Tuulen repimät aitalangat lojuivat pitkin nurmea, ne on raivattava vielä ennen lumen tuloa pois.Vettä seisoi pellolla paljon, ei vedä salaojat, ei. Jotain on ensi kesänä tehtävä, että tuo lohko vielä heinämaaksi kelpaa. 

Nyt Earl Grey-mukillisen myötä, sanotaan hyvää yötä!