Mitä tästä kesästä opimme - vai opimmeko taaskaan mitään?

 Nyt kun kasvimaat ja kasvihuoneet ovat hiljentyneet talviteloilleen, on hyvä muistutella mieleen mitenkäs kulunut viljelykausi oikein sujui. Keväällä kun sitä hirmu tohkeissaan haluaa kokeilla kaikenlaista uutta kasvatettavaa - ihan vaan todetakseen syksyllä että pieleen meni.

 

Tänä kesänä kokeilussa oli useita erilaisia tomaatteja; keltaista ja punaista kirsikkatomaattia, päärynän ja mansikan muotoista, raidallista ja mustaa lajiketta.Sadon valmistuttua joukosta erottuivat selvät suosikit, joita tulen varmasti kasvattamaan jatkossakin. Parhaat pisteet henkilökohtaisessa makutestissäni sai Strabena, mansikan mallinen kirsikkatomaatti. Se oli kauniin muotoinen ja todella makea, lähes mansikkamainen myös maultaan. Kasvutapana oli viehättävä, pitkänomainen terttu.

Toinen onnistunut kokeilu oli amppelitomaatti Tumbler, joka tuotti valtavan määrän pyöreitä, aromikkaan makuisia pikkutomaatteja. Tuossa yläkuvan kasvisnyytissä näkyvät punaiset palleroiset ovat juuri Tumblereita. Pronssisijan otti päärynätomaatti Yellow Pear, joka oli maultaan hyvä, mutta ulkomuodoltaan ei aivan täydellinen; liekö ollut niin että kasvia vaivasi jokin tauti, joka teki tomaatin pinnasta vähän kärsineen näköisen. Lisäksi lajike pukkasi ihan hullun määrän varkaita: ei riittänyt yksi jokaiseen oksanhankaan, vaan niitä tuli kokonainen rypäs. Jossain vaiheessa luovutin niiden leikkaamisen toivottomana...

Epäonnistujiin kuului tällä kertaa musta Indigo Rose, joka oli kyllä hienon näköinen, mutta täysin mauton. Edes kanat eivät tästä herkkupalasta välittäneet. Kuvassa Indigon vasemmalla puolella näkyvä Tigerella taas ei tainnut saada tuotettua yhtään syöntikypsää tomaattia, vaan ne halkeilivat ja homehtuivat pilalle jo raakileina.

Toinen raidallinen tomaatti, Zebrino ei ollut sekään suuri menestys. Se kypsyi todella hitaasti, ja lisäksi värin perusteella oli vaikea tietää milloin tomaatti on valmis. Jos onnistuit valkkaamaan täysin kypsän Zebrinon, sen maku oli ihan jees, mutta kuori niin paksu ja sitkeä, että viimeistään se pilasi syöntinautinnon. Perustomaatti Encore ei ehtinyt niin ikään kunnolla kypsyä ja hyväksi kehuttu Adorion oli minun makuuni aika mitäänsanomaton.

Keltainen kirsikkatompsu Yelorita oli mukiinmenevä, mutta ei mitenkään erityisen sykähdyttävä tuttavuus. Pitää harkita vielä  pääseekö se jatkoon Strabenan, Tumblerin ja Yellow Pearin lisäksi.

Kurkkuosastolla kasvoi pyöreää Lemon Applea, tavallista avomaankurkkua,  kasvihuonekurkkua sekä viidakkokurkkua, joiden lajikkeita en muista. Lemon Apple olikin metka ja vieläpä varsin satoisa erikoisuus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sen pyöreän malliset kurkut olivat nuorina vaaleankeltaisia ja tummuivat vanhetessaan voimakkaan sitruunankeltaiseksi, mistä lajikkeen nimi juontuu. Maultaan sitruunaomenakurkut olivat mietoja ja ihan aavistuksen makeita, eivätkä muuttuneet syyspuolellakaan kitkeriksi, kuten tavallisille avomaankurkuille kävi. 

Avokurkut ja kasvihuonekurkut läksivät keväällä tosi hitaasti kasvuun. Syy taitaa olla siinä, että kurkkuhuone on hieman tyrnipensaiden varjossa, eikä lämpene ihan helpolla. Keskikesän hellejaksolla kasvu kuitenkin ryöpsähti vauhtiin ja satoa alkoi tulla enemmän kuin ehdittiin syödä. En ilmeisesti jaksanut kantaa kurkuille riittävästi vettä, joten ne pääsivät välillä kuivahtamaan. Voisiko maun kitkeröityminen johtua tästä? Viidakkokurkku kituutti kesän talon eteläseinustan paahteessa, ja kärsi veden puutteesta sekin. Muutaman maistiaisen siitä sain kesän mittaan poimittua suuhuni, loput  kurkun alut kuivuivat ja karisivat pois

Melonit onnistuivat aivan yli odotusten. Vesimeloni kasvatti kaksi noin lapsen pään kokoista murkulaa, jotka olivat mahtavan makeita ja mehukkaita. Hunajamelonit jäivät kooltaan pienemmiksi, mutta olivat todella herkullisia, ei voi edes verrata kaupan vetisen mauttomiin ulkomaantuonteihin. Ehdottomasti menevät nämä jatkoon, ja toiveissa on tietenkin yhtä lämmin ja suotuisa kesä, mistä meloni tykkää.

Paprikat onnistuivat melko hyvin ja ehtivät jopa punastumaankin. Kypsymisessä ei lopulta ollut suurtakaan eroa ammattilaislajikkeiden (Dexter, Ramiro) ja Lidlin ruokapaprikan siementaimien välillä. Ikävämpi yllätys löytyi sitten ruoaksi pilkottaessa, kun useamman paprikan sisältä löytyi hämähäkin pesä. Otukset olivat nakertaneet kannan juureen pienen reiän ja asettuneet taloksi. Mutta riitti satoa toki syötäväksi ja pakkaseenkin laitettavaksi.

Kesäkurpitsoita tuli ihan liikaa. Miksi en koskaan keväthuumassani usko, että yksi taimi riittää per laji? Eikä niitä kurpitsasorttejakaan kauhean montaa tarvita. Jättikurpitsat onnistuivat paisuttamaan kaksi melkoista möhkälettä (n. 10-15 kg), joista toinen tosin paleltui syksyn ensimmäisenä pakkasyönä. Crown Prince tuotti niin ikään kaksi kurpitsaa, eli riittävästi meidän pienen talouden tarpeisiin. Spagettikurpitsat eivät jostain syystä halunneet kukkia, eikä koko kesänä syntynyt kuin yksi yksilö maistiaisiksi. Myskikurpitsa kuoli jälleen (moneskohan kerta?) jo taimivaiheessa. Ensi keväänä saa jäädä kylvämättä, mokoma.

Perunaa istutettiin kahta puhdasta lajiketta: Violet Queenia ja Annabellaa sekä sekalainen satsi kellarista löytyneitä jämiä. Kaikki lajikkeet kasvoivat ja tuottivat satoa, mutta mukulat olivat kovin rupisia, varsinkin Annabellat. Syöntikelpoisia perunat kuitenkin ovat, kunhan jaksaa jynssätä ne puhtaaksi ja kuoria kunnolla. 

Violet Queenit ovat kyllä erikoisen näköisiä pottuja, sillä tumma väri säilyy niissä myös keitettynä. Eikä tummaa ole vain kuori, vaan myös perunan sisuskin. Se on vielä testaamatta, miten lajike käyttäytyy uuniruoissa ja paistoksissa, tuleeko lopputuloksesta syötävän näköistä, vai enemmän Halloween-kamaa.  Maku tällä erikoisperunalla on aika tavanomainen, mutta terveellinenhän sen pitäisi antioksidanttiensa ansiosta olla.

 Porkkanasato oli tavanomainen, mutta istutusalaa olisi saanut olla enemmän. Pari vihanneslaatikollista ei riitä kovin pitkälle, kun syöjiä löytyy ihmisten lisäksi tallista kolme turpaa. Positiivinen yllätys oli se, että porkkanat säästyivät tänä kesänä tuholaisten hyökkäykseltä - yhtään porkkanakärpäsen vioitusta tai etanan/hiiren haukkaisua ei löytynyt. Ensi kevään viljelysuunnitelmaan siis: vähemmän kurpitsaa, enemmän porkkanaa!

Sipulit olivat kesän ehdottomia menestyjiä. Valkosipuleista vain muutama istukas kuoli talven aikana, loput kasvoivat kokoa mukavasti. Jopa niin, että isoimmista kynsistä sai otettua omat istukkaat syksyllä maahan laitettavaksi. Keltasipulit ja punasipulit säilyivät hyvänlaatuisina, eikä kukkavarsia kasvanut sadon säilyvyyttä pilaamaan, kuten edelliskesänä. Lanttusato oli pyöreä nolla, sillä unohdin kylvää siemenet kokonaan.

Istutuslaatikko, johon asetin suuret odotukset, ei ainakaan toistaiseksi täyttänyt niitä. Itseäni siitä lähinnä saan syyttää, sillä laatikkoviljelyn "helppouteen" tuudittautuen unohdin kasvatit hieman huonolle hoidolle. Pinaatit kukkivat ennen aikojaan, enkä niitä ehtinyt poimimaan kuin yhteen hätäiseen muhennokseen. Nauriit hävisivät jo pikkutaimina kirppojen suuhun, salaatit nuutuivat kastelun puutteeseen. Juurisellerit kasvattivat enemmän lehteä kuin juurta, ja aloinkin jo epäillä, oliko lajikkeessa sattunut jokin sekaannus. Eli eipä kannata laatikkoviljelmiäkään jättää oman onnensa nojaan; vaikka rikkoja on vähemmän, niin suojassa tuholaisilta ja kuivumiselta eivät kasvit silti ole.

Katsaus satokauteen 2020

 Jokaisesta kesästä jää käteen jotain - jos ei muuta niin oppia ja kokemusta tulevia viljelyvuosia varten. Täysin ilman satoa ei tänäkään kesänä jääty, vaikka ihan tyytyväinen ei voi puutarhan antimiin olla. Viime talvi ja kevät olivat omituisia. Kunnon talvea ei koko vuonna tullut, ja lumettomassa, jäisessä maassa kuolivat kaikki mansikanvarret. Toukokuussa mansikkamaa näytti todella ankealta. Muutama vihertävä lehtiruusuke siellä täällä, mutta suurimman osan mansikkapehkojen jäänteistä sai nykäistä juurineen kuivettuneina irti. 

Kun sitten koronan varjosta uskaltauduin puutarhaliikkeisiin hankkimaan uusia taimia tilalle, kaikkialla myytiin eioota. Äiti onneksi nohevana älysi käydä eräällä pienemmällä syrjäkylän puutarhalla ja sieltä löytyikin vielä meille tarvittava määrä Polkan taimia! Mutta harmittaa silti menettää ne ihanat luomu-Honeyet, jotka vasta pari vuotta sitten maahan istutin. Yhtään täysimääräistä satoa ne eivät ennen menehtymistään ehtineet tuottaa.

Yhtä köpelösti kävi omenoille. Kun kaikki tutut puutarhaihmiset kehuivat ja hämmästelivät toukokuussa omenapuidensa kukinnan runsautta, meillä kolme satoikäistä puuta tekivät yhteensä neljä kukkaa. Neljä! En tiedä mikä tämän täydellisen kadon syynä oli, en mielestäni puita liikaa leikannutkaan, vähän siistin vain.

Herukkasato oli melko normaali ja sitä otinkin pakkaseen enemmän kuin aikaisempina vuosina. Olen ollut aika laiska viinimarjan kerääjä, koska en juurikaan sokerimehuja juo. Marjat olen lahjoittanut suoraan pensaista jollekin ahkerammalle poimijalle - tai rastaille. Nyt olen oppinut käyttämään herukoita smoothieissa, missä ne antavat ihan hyvän säväyksen makeampien hedelmien joukossa.

Tyrnejä tuli valtavasti, niin etten saanut poimittua kuin pienen osan. Tyrnin kulutus on meillä aika vähäistä, juurikin siitä syystä että happamena marjana se vaatisi rinnalleen runsaasti sokeria, jota en käytä. Muutama marja silloin tällöin menee sellaisenaan vitamiinipillerinä, mutta mitään erityistä herkkua en tyrnistä saa loihdittua.

Perunaa tuli edellistä kesää vähemmän ja laatukin oli heikompi. Ruttoa ja rupea esiintyi, vaikka varret näyttivät päällepäin melko hyvävointisilta. Ensi keväänä on uuden siemenperunan hankinta edessä, tämä sato oli oman maan siemenistä. Porkkana onnistui suhteellisen hyvin, mutta tuholaisten vioitusta, ja vääräaikaisesta kitkemisestä johtuvaa juuren haaroittumista oli havaittavissa. Sinänsä ei haittaa, koska porkkanat menevät enimmäkseen hevosille, siis rehukäyttöön. Isäntä ei meillä ole porkkanan ystävä, ja siksi ruokiin tulee käytettyä sitä harvakseltaan.

Muut juurikasvit joutuivat etanoiden massiivisen hyökkäyken kohteeksi, joten syyskussa nostin maasta tyhjiksi syötyjä punajuuren kuoria ja puolikkaita nauriita. Muutama lanttu pelastui. Täystuhon kokivat myös ensikertaa kokeilemani aasialaiset keittiökasvit. Mitsuna ja Komatsuna tuntuivat olevan tuholaisten suurinta herkkua, eikä niistä keskikesällä ollut enää jäljellä muuta kuin rangat ja kukinnot. 

Keräkaalin suojasin harsolla, mutta arvatenkin sen alla oli etanoilla juhlat. Puolenkymmentä kerää sain käyttökelpoista satoa, loput mätänivät tai menivät ötököiden parempiin suihin. Pienikin sato ilahdutti, sillä aiemmin en ole saanut kaalintaimia säilymään elossa edes kerävaiheeseen asti. Harmi vaan, että onnistuin sitten pilaamaan kaalien jatkojalostuksen. Yritin nimittäin tehdä hapankaalia - ties monettako kertaa ja aina epäonnistuen. Niin kävi nytkin. Päällepäin valmiin käymisastian sisällössä ei ollut kuin muutama homepilkku pinnalla, mutta maku oli jokseenkin väljähtynyt ja eltaantunut. Kompostiin se meni. 

Salaatteja tuli enemmän kuin ehdittiin käyttää. Rucola kärsi jonkin verran tuholaisista, mutta oli maultaan täydellistä. Samoin uusi kokeilu kähäräsinappi. Aivan ihana kasvi, jota tulen jatkossakin suosimaan! Myös vuonankaalista oli iloa pitkin kesää. Viimeiset lehdet poimin salaattiin loka-marraskuun taitteessa. Pinaattia en edes tiennyt kylväneeni niin paljoa kun sitä kasvoi, joten ilmeisesti kyseessä olivat viimekesäiset sadon siemenet, jotka itivät siellä täällä kasvimaalla. Harmillisesti aikaa ja voimia vaan ei ollut pinaatin pakastamiseen, joten suurin osa sadosta jäi jänisten syötäväksi.

Sipulit kasvoivat isoiksi ja mehukkaiksi, ja ilmeisesti kuivatuskin onnistui nyt nappiin, sillä varastointituhoja ei paljoa ole. 

Uusi kasvihuone osoittautui myöskin toimivaksi, joskin tuuletusta pitää tulevina vuosina parantaa. Helteillä nousi lämpötila turhan korkealle, kun kunnollista läpivetoa ei ollut mahdollista saada. Tomaatteja riitti tuoreena syötäväksi yllin kyllin, ja jonkin verran myös pakkaseen. Paprikoita tuli ehkä tarpeettomankin paljon, ensi kesänä voisi pari kolme vartta riittää. 

Basilika, persilja ja pillisipuli rehottivat kasvihuoneessa lähes oman onnensa nojassa, sillä ei ollut resursseja tällä kertaa säilöä niitä talven varalle. Tämähän se ongelma joka kesä on; kaikkea ei ehdi eikä jaksa kotipuutarhassa tehdä, kun on päivän jo raatanut palkkatöissä pellolla. Mutta eihän suutarin lapsilla yleensäkään ole kenkiä.

Vanhassa kasvihuoneessa olivat tällä kertaa kurkut, joiden ajattelin viihtyvän vähän varjoisammassa. No, avomaankurkut eivät viihtyneet, niiden sato jäi todella heikoksi. Sen sijaan komeaa kasvihuonekurkkua tuli paljon, tosin loppukesästä maku alkoi muuttua kitkeräksi. Minkähän virheen tässä tein? Kesäkurpitsat kasvoivat salaa kohopenkissä ylisuuriksi, muutaman pienemmän ja mehukkaamman yksilön tein ruoaksi. Myskikurpitsa ja spagettikurpitsa sen sijaan suuttuivat jostakin ja kuolivat jo taimina. 

Entäpä sitten eläinten rehut? Heinää saatiin tänä vuonna ennätysmäärä, niin ettei ostoheinää tarvita talvella luultavasti lainkaan. Tähän oli syynä naapuri, joka ystävällisesti antoi muutaman hehtaarin heinäalansa meille korjattavaksi. Itsellään kun ei ole heinää syöviä eläimiä. 

Valtava urakka siinä oli, pikkupaaleja tuli kotipelto mukaan luettuna lähemmäs pari tuhatta. Itse niitto, pöyhintä ja paalaushan on helppoa ja kevyttä traktorityötä, mutta se paalien roudaaminen latoon. Kuormat tehdään ja puretaan lihasvoimin, ja voin sanoa että niitä henkilöauton peräkärryllisiä oli monta! Heinäpaalien käsittely taisi olla suurin syy, miksi kipeydyin niin kovin syksyä kohden.

Kauranolkea saatiin tuttuun tapaan paalattavaksi naapurilta, sillä omaa viljanviljelyä ei meillä ole. Täytyy sanoa, että vuodet eivät ole veljeksiä tässäkään. Samalta alalta, josta viime syksynä saatiin lähes 800 paalia, tuli nyt ainoastaan 200. Kevään kuivuus luultavasti verotti kauran korren kasvua ja myös tavallista harvemmalta kasvusto näytti. Joten, kun aikaisempina talvina ole pystynyt jonkin verran olkipaaleja tutuille myymään, nyt menee joka ikinen omaan käyttöön. Hyvälle kauranoljelle olisi kysyntää, sillä sitä käytetään dieettiruokana helposti lihoville hevosille ja poneille. Ensi syksynä yritetään saada sitä enemmän talteen.