lauantai 2. tammikuuta 2021

Bootsit tositoimissa

Koska oli jotenkin ratkaistava krooninen kengittäjäpula, päätin tilata Juipille hevoslenkkarit, merkkiä Scoot Boots. Vihdoin uudenvuodenpäivänä (!) kilahti puhelimeen viesti, että odotettu paketti olisi noudettavissa Postin pakettiautomaatista. Takajalan bootsit olivat tulleet. Etujalan tossuthan tilasin ja sainkin jo muutamia viikkoja sitten. Jotta lenkkareilla askeltamista pääsee ihan kunnolla testaamaan, tarvittiin kuitenkin kengät joka jalkaan. 


 

Iltatallilla tein vain pikaisen sovituksen, että koko on oikea, ennenkuin kierrän bootseihin nastat paikoilleen. Etubootsien mitoitus oli helppo: Juipin kaviot olivat juuri numero 5:n tossuihin passelit. Takasten kanssa tuotti päänvaivaa se, että toinen takakavio oli muutaman millin toista kapeampi, eikä pituuskaan oikein mätsännyt taulukon lukujen kanssa. Päädyin tilaamaan taakse kokoa 4 olevat bootsit. Ja hyvä niin, kolmoset olisivat varmasti olleet liian pienet.

Yleensä bootsien miinuspuolena pidetään sitä, että ne ovat hankalat pukea jalkaan. Scoot Bootsit sujahtivat kavioihin helposti ja eturemmien kiinnityksessä käytin apuna kaviokoukkua, niinkuin ohjeissa neuvottiin. Vetäisin eteen vielä päällimmäiseksi päkiäsuojat, jos Juippi sattuisi kompuroimaan. Bootsithan ovat jonkin verran normaalisti kengitettyä kaviota isommat, joten on pieni riski, että ahdasliikkeinen hevonen talloo niillä kannoilleen tai kavionsyrjilleen.

Yöllä ripotteli kymmenisen senttiä lunta, joten aamulla oli hyvä keli testata tossujen pitoa ja jalassa pysymistä. Nastoja asensin sekä eteen että taakse kuusi kappaletta. Ainakin lumikelillä pito oli erinomainen, eikä yhtään lipsumista tuntunut. Juippi on yleensä todella kova liukastelemaan, sen liikkumisen tapa on sellainen että varsinkin takakaviot tarvitsevat paljon pitoa. Bootseihin on mahdollista lisätä vielä pari hokkia lisää, jos on tarpeen. Esimerkiksi järven jäällä ajaessa niitä voi tulla tarvitsemaan.


 

Hölkkävauhdissa, niin tiellä kuin pellollakin tossut istuivat hyvin paikoillaan, eikä pientäkään hiertymää tai hankaumaa syntynyt. Ja mikä parasta: tieroja ei tullut ollenkaan. Lenkin jälkeen bootsit oli tosi helppo muljauttaa kavioista pois ja nostaa valjashuoneeseen kuivumaan.Tämä riittää meille. On hyvä tietää, ettei olla pulassa silloinkaan kun paljain kavioin on hankalaa liikkua. Hyvällä lumikelillä ja käyntilenkeillä, joita me enimmäkseen harrastetaan, tossuja ei edes välttämättä tarvita.

 


 

Tossutestin kunniaksi kierrettiin Juipin kanssa ihan uusi lenkki, jossa mentiin vähän matkaa pikitietä pitkin. Juippi ei ole aikaisemmin käynyt "isolla tiellä", mutta kun se ei ollut autoja aikaisemmin pelännyt lainkaan, niin päätettiin laajentaa reviiriä. Lauantaiaamuna ei liikennettä juuri ollut - yksi vastaantuleva henkilöauto, jonka varsa sivuutti silmää räpäyttämättä. Hieno Juippi, saadaan vähän vaihtelua ajoreitteihin!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Minä & tavarat

  Miun pitää tunnustaa: miusta on tullut viimenäkemältä kirppishaukka. Ainahan oon tykännyt kirppareita kierrellä, mut nyt siitä on tullunna...