maanantai 31. tammikuuta 2022

Juurilla

 Eräänä päivänä mietin, että onpa hassua, kun tunnen hevosteni polveutumisen kuudessa, seitsemässä sukupolvessa, mutta oman sukuni vaiheet ovat tiedossa hädin tuskin isovanhempiini saakka. Tokihan mummi ja ukki saattoivat elossa ollessaan kertoa jotain omista juuristaan, mutta ehkä asiat eivät silloin tuntuneet niin tärkeiltä, että olisivat jääneet mieleen. Harmi.


 

Niinpä läksin viimein selvittelemään, edes pääpiirteittäin, mistä olen oikein lähtöisin. Netistä löytyy sukututkimusohjelmia, joilla voi päästä alkuun, mutta minua eivät kauheasti houkuta kaupalliset, rekisteröitymistä vaativat sovellukset. Toinen lähde ovat tietenkin vanhat kirkonkirjat ja muut historialliset arkistot, joita nykyisin on digitoitu myös sähköiseen muotoon. Haasteena on tosin se, että tekstit ovat 1800-luvulta taaksepäin enimmäkseen venäjänkielisiä.

Netin avulla pääsin kuitenkin sen verran jyvälle sukuni historiasta, että tiedän nyt isäni suvun elelleen ja levittäytyneen aivan itärajan tuntumaan, osittain Venäjän puolelle jääneellä alueella. Kantaisäni Olof on syntynyt vuonna 1655 Nuorajärven kylässä, joka sijaitsee hyvin lähellä oman isäni syntymäpaikkaa. Ei siis ole kauas omena puusta pudonnut.

Äidin sukupuu tarjosikin sitten toisen yllätyksen. Kantaisä Mihail vaikutti 1500-luvulla tässä samaisessa pitäjässä, muutaman kymmenen kilometriä nykyisestä asuinpaikastani länteen. Suku on seudulla laaja, ja niinpä jopa kantatila, josta minunkin mökkini on lohkottu, oli 1800-luvulla erään kaukaisen sukulaiseni nimissä. Ilmankos näillä pihatantereilla käyskentely onkin tuntunut aina niin hyvältä, aivan kuin tänne kuuluisin!

1 kommentti:

  1. Oi että, mainioita ylläreitä tuollaiset. Eikös tunnukin hyvältä kun tietää, että on tutut juurimullat jalkojen alla?

    Meidän suvussamme on ollut tutkimusasioihin perehtyneitä ihmisiä ja melko pitkälle ovatkin tonkineet arkistoja, isän ja äidin puolelta tehneet tahoillaan omia selvityksiään. Äiti ja sisar teettivät äskettäin geenitestit, itse en siihen ole vielä ryhtynyt. Tokkopa minunkaan perimäni isommin heidän perimästään poikkeaa.
    Kuulema sukututkimus on hurjan mielenkiintoista puuhaa ja johon helposti uppoutuu pitkiksi ajoiksi. Minua viehättävät erityisesti isänäidin puolella olevat ortodoksinimet, valtavan kauniita nimiä.

    Tosiaan, minäkin tunsin hevosteni suvut paremmin kuin omani.

    VastaaPoista

Ota varovasti

  Kevät on vuodenajoista julmin, sen muistin ja tajusin taas kerran maatessani paareilla keskussairaalan päivystyspolilla. Keväässä ON jotai...