perjantai 23. huhtikuuta 2021

Armollista menoa

 Olen yrittänyt päihittää kroonista väsytystäni päikkäreillä ja hiljentämällä tahtia kotona. Kun heti töistä päästyäni otan tunnin, puolentoista tirsat ja virvoittelen itseni siitä kahvilla hereille, loppuillan jaksan puuhastella jotain pientä. Lämpimän keväisen viikon ansiosta routa on sulanut niin, että maata pystyy jo kääntämään. Viime viikonloppuna auringon lämmittämälle paikalle valmistui ensimmäinen istutusalue. Isäntä avitti traktorilla kuorimalla nurmikon ja pintamaan pois. Vähän kerrassaan lapiolla tönkimällä sain tehtyä kukkapenkin mallisen, noin parikymmentä senttiä syvän poteron. Pohjalle laitoin maisemointikankaan ja päälle ajoin useita kottikärryllisiä palanutta hevosenlantakompostia. Pinnalle kerros kasvuturvetta ja puutarhamultaa - ja se on siinä.




 

En voinut välttää houkutusta upottaa penkkiin jo muutamia liljan mukuloita sekä jaloangervon juurakot, jotka olivat alkaneet versoa pussissa. Teinköhän virheen - onko liian aikaista? 

Toinen, ison pihakiven ympärille rakentuva penkkikin on tekeillä. Kokonaan en sitä valmiiksi saa ennenkuin niittokone on siirretty vierestä kauemmaksi. Meillä on pihamaalla siellä täällä työkoneita, joille toivoisin keksiväni paremman säilytyspaikan. Vaikka pihapiiri on lähemmäs hehtaarin kokoinen, sittenkin tuntuu että tilanahtaus vaivaa. Tai ainakaan kaikkea kalustoa ei saa sijoiteltua niin, että olisivat poissa silmistä.

 

Myös hyötykasviosastolla on tapahtunut edistymistä. Kuskattiin mönkkärillä ensimmäinen istutuslaatikko kasvimaalle ja aseteltiin se paikoilleen. Pohjalle tuli vanhaa kattopeltiä tukehduttamaan maasta puskevat rönsyleinikit ja muut ilkimykset. Laatikko sai täytteekseen lantakompostia ja turvetta. Niinkuin aina, suunnitelmat elävät, ja olen alkanut miettiä uudemman kerran, mitä laatikkoon kannattaisi istuttaa. Alkuperäisen viljelykaavion mukaan ekaan lootaan tulisi kurpitsaa ja avomaankurkkua. Mutta toisaalta, olisiko järkevämpää varata "rikkakasviton" kasvupohja herkemmille kasveille? Kurpitsat kuitenkin nopeakasvuisina kamppailevat aika vahvasti rikkoja vastaan avopenkeissäkin. Kurkut taas menestyvät, ehkä jopa paremmin, kasvihuoneen suojissa kuin tuulisella pellolla.


Toisen avomaan kasvatuslavan rakentaminen on enää aloittamista vaille valmis. Kolmaskin lava vielä jonon jatkoksi mahtuisi, mutta katsotaanhan nyt. Myös kasvihuoneeseen valmistui ensimmäinen uusi viljelylaatikko. Se on mitoitettu kuudelle tomaatille. Samanlaiset laatikot on tulossa myös kahdelle muulle seinustalle, ja keskelle tarvitaan tilaa ruukkuriville. Kooltaan huone on vain 6 -7 neliötä, ja sisään pitäisi mahduttaa vielä paprikat, melonit ja osa kurkuista. Ahdasta luvassa!


Loppuosa kasvimaasta muokattiin jyrsimellä. Pinta kaipaa vielä kuorman lantaa, uuden muokkauksen ja rikkaruohojen poiston. Se, että kasvimaan laittoon on päässyt näinkin aikaisin, on harvinaista. En muista milloin viimeksi pelto olisi ollut sula ja riittävän kuivahtanut jo huhtikuun puolella. Koko loppuviikoksi toki on luvassa lumi- ja räntäsateita, joten vähän takapakkia ulkohommiin tulee. 

Helpottaa kuitenkin kevättöiden ruuhkautumista, että kasvimaa on periaatteessa istutusvalmiudessa jo nyt. Yleensä kaikki mahdolliset hommat kasaantuvat toukokuussa yhdelle ja samalle viikonlopulle, tai korkeintaan kahdelle. Siinä sitten yrität samaan aikaan kääntää kasvimaata, kitkeä rikkoja, istuttaa, muokata heinäpalstaa, kylvää siementä, korjata laitumen aitoja, tyhjentää lantalaa...jne. jne.

Sipulikasvit ovat talvehtineet ja oikovat varsiaan maan pinnalle. Valkosipulit ovat hyvässä kasvussa avomaalla ja kasvihuoneessa myös pillisipulit ovat kiinansipulien lisäksi hengissä. Istukkaita olen varannut pikkupussit tavallista ruokasipulia sekä punasipulia, istutettavaksi sitten kun niiden aika koittaa. Persiljat, joista ehdin jo kasvihuoneen talvehtijoina iloita, ovat sen sijaan mädäntyneet. Varhaiskylvöistä rucolat ehtivät itämään ensimmäisinä. Tuoksuherneen ja samettikukan taimet ovat siirtyneet sisätiloista kasvihuoneeseen kukkasipuleiden kaveriksi. Ainakin vielä ne ovat hengissä, vaikka pikkupakkasia on öisin pitänyt.


Harmaja on sää ja väritön vielä luonto näillä korkeuksilla, kuten kuvistakin näkee, mutta hiljaa hyvä tulee tästäkin keväästä.

1 kommentti:

  1. Hirmu paljon ootte saaneet valmiiksi! Mä oon vasta kävellyt kasvimaata ja yhdet valkosipulit siirtänyt :D

    VastaaPoista

Minä & tavarat

  Miun pitää tunnustaa: miusta on tullut viimenäkemältä kirppishaukka. Ainahan oon tykännyt kirppareita kierrellä, mut nyt siitä on tullunna...