Pääsiäinen, ilman juhlallisuuksia kylläkin

 Täällä on saatu nautiskella pidennetystä viikonlopusta, vieläpä hetkittäin ihan hienossa säässä. Kevät on edistynyt pitkin harppauksin ja sulat läikät pihamaalla laajenevat. Pääsiäistä me ei osata sen erityisemmin viettää, vaan ihan normaalisti on viikonvaihteen ajan puuhasteltu. Mämmiä tai muitakaan pääsiäisherkkuja ei kumpikaan kaipaa, eikä kyläily näin korona-aikaan kuulu myöskään pääsiäisen viettoomme.

Perjantaina pidettiin jokakeväinen puunkaatopäivä. Saunan taustaa varjostanut koivu, jalava ja iso kuusi saivat lähteä. Kuusi olisi joutanut nurin jo ajat sitten, sillä sen oksat röhnöttivät ikävästi saunan katon päällä ja luulenpa että se on osasyyllinen myös saunan piisin hapertumiseen. Piippu on ollut korjauslistalla pitkään, mutta tänä kesänä siihen vasta päästään käsiksi, kun puut on raivattu tieltä. Kuusi on ihan kokolias, ja siitä saisi varmasti sahattua ison pinkan lautoja, mikäli olisi kalustoa, millä viedä tukit sahalle. Traktoreita meillä on parikin, mutta ei niihin käypää peräkärryä.

 

Lauantaina saatiin kyllä helpotusta toisenlaiseen konepuutteeseen. Lähdettiin pikaisesti käymään Kainuun puolella Tori.fi -ostoksilla, hakemassa meille käytetty mönkkäri. Isäntä sitä erityisesti himoitsi pieniin polttopuiden ym. ajoihin paikoissa, mihin traktorilla ei mahdu, mutta toivon, että vehkeestä on apua myös puutarhatöissä. Multaa, vettä, kompostia, lantaa, heiniä, kiviä, tiiliä ja vaikka mitä olen vuosikaudet kuskannut paikasta toiseen lihasvoimin ja kottikärryillä, ja sen valitettavasti tuntee jo kropassa. 

Pääsiäissunnuntaina ajeltiin hevosilla. Tai Pennulla ei kuitenkaan ajettu kärryillä vielä. Sen ajo-opetus on edennyt pikkuhiljaa niin, että ohjasajo sujuu jo melko mukavasti: varsa kääntyy ja pysähtyy pyynnöstä, ja liikkuu eteenpäin, vaikkakin vähän jännittyneesti.  Kärryjä ei siis ole vielä laitettu perään, sillä se pelkää niitä. Miten osaavatkin olla veljekset näin täydellisen eri puusta veistettyjä! Juippi on rohkea, reipas ja peloton kaveri, jonka kanssa kaikki uuden opettelu on sujunut mutkattomasti. Pennussa taas riittää haastetta kaksin verroin. Se on ensimmäinen varsa, jota olen hevosurani aikana joutunut erityisesti siedättämään ihan jokapäiväisiin hoitotoimiin. Yleensä loimitukset, talutukset, valjastukset ja kärryihin totutukset ovat onnistuneet ilman sen suurempaa draamaa, mutta ei tämän varsan kohdalla. Sen kanssa on maltettava edetä tosi pienin askelin.

 

Puutarhaostoksillakin tuli sen verran käytyä, että sain kaipaamani siemenperunat. Maalis-huhtikuun vaihde on paras hetki ne hankkia, etteivät potut ehtisi itämään liian varhain kaupan lämpimissä tiloissa. Viimekesäinen perunasato kasvoi omista siemenistä, eikä ollut laadultaan hääppöinen. Ruttoisia, rupisia ja etanan syömiä oli suurin osa syksyllä talteen saaduista mukuloista. Lajikkeetkin olivat edellistalven aikana varastossa sekoittuneet niin, että samaan penkkiin tuli istutettua sikin sokin varhaisempaa ja myöhäisempää lajiketta. Nyt otin kokeiluun pienet pussit Annabelleä ja Violet Queenia. Molemmat ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia. Annabelle on soikea, keskikokoinen, kiinteäksi ja erittäin hyvänmakuiseksi kehuttu lajike, jonka pystyy istuttamaan varhain keväällä. Violet Queen taas on pieni, muodoltaan puikulaperunaa muistuttava "terveysperuna", joka sisältää runsaasti antioksidantteja. Se on väriltään nimensä mukaisesti voimakkaan violetti.

Eihän kahdesta siemenkilosta kovin kummoista satoa saa, mutta peruna-alaa on ollut tarkoituskin pienentää. Yleensä keväisin on saanut kantaa kellarista ulos saavitolkulla piloille itäneitä perunoita, kun niitä ei ole ehditty talven aikana syömään. Meillä ei kahden hengen taloudessa perunan kulutus valtavan suurta ole, varsinkin kun itse suosin paljon muita kasviksia lisukkeena. Toki kanoille tulee hukkaperunaa jonkin verran keitettyä, mutta eivät nekään määräänsä enempää sitä kuluta, silloin tällöin herkkuna vain.

Myös yksi pussi ruostekukan, 'crocosmia mixed', sipuleita tuli ostettua, kun ajattelin että ne sopisivat hyvin kelta-oranssiin penkkiin tarhapiiskujen, palavanrakkauden ja samettikukkien kaveriksi. Istutussuunnitelma näet elää koko ajan, sillä kylvämäni korallikeijunkukat eivät näytä itävän tänäkään vuonna. 

 

Tänään, toisena pääsiäispäivänä ei ulkona enää olekaan kovin keväistä. Räntää tai mitä lie moskaa sataa navakan tuulen saattelemana. Sisälläkin on niin hämärää, että kasvivaloja täytynee pitää päällä läpi päivän. Taimipöydällä tunnelma tiivistyy, sillä olen koulinut paprikat ja tomaatit isompiin ruukkuihin. Basilikat ovat nätillä pikkutaimella ja kesäleimutkin nousemassa. Tuoksuherne kurottelee ohuin lonkeroin kohti yläilmoja, ja eilen putkahtivat esiin ensimmäiset samettikukat. Olin jostain syystä merkinnyt kylvökalenteriin hunajamelonin jo maaliskuulle, mutta taidan siirtää sen suosiolla tuota tuonnemmaksi. Ikkunoiden eteen ei juuri enempää purnukoita mahdu, ja pelkään että taimet ehtivät valon puutteessa virua aivan onnettomiksi ruipeloiksi.