Ensimmäinen adventti

 On vaikeaa uskoa, että nyt eletään jo ensimmäistä adventtia. Vastahan loppui hevosten laidunkausi, seurasi sadonkorjuu ja töiden jääminen talvitauolle. Nämä syyskuukaudet ovat menneet kuin jossain unenomaisessa tilassa, ja niinhän se varmaan onkin, kun pää on ollut kivusta ja kipulääkkeistä sumuinen. Mutta ensi viikolla tosiaan käännytään jo joulukuulle, ja tänään on aika sytyttää adventtikynttilät.

 

 

Adventin viettoon ei meidän mökissä kuulu mitään erityisiä perinteitä tai juhlallisuuksia, ainoastaan pihalintujen ruokintaa, kynttilöiden polttamista ja ulkovalojen virittelyä. En ole erityinen kausivalojen ystävä, mutta ne ainoat jotka omistan, laitan yleensä paikoilleen näin joulukuun taitteessa. Tänä talvena ne pääsivät koristamaan hirsiaitan seinää. Siinä ne saavat palaa helmi-maaliskuulle asti, jolloin julistan talvivalojen kauden tällä tontilla päättyneeksi.

 

 

Pidän enemmän elävästä tulesta ja kynttilälyhdyistä. Sisätiloissa kynttilöiden polttamista rajoittavat kissat, joista varsinkin nuorin kiipeilee joka paikassa nenineen ja häntineen. Pöytäkynttilöistä olen mökissä joutunut luopumaan kokonaan ja siirtymään kynttilälyhtyihin. Saunakamarissa niitä pystyy vielä polttamaan, ja tuoksukynttilät kuuluvatkin lauantaisaunan illanistujaisiin ympäri vuoden.

Tänä vuonna uusi juttu on tuo kyhäämäni kukka-asetelma, jota muuntelen talven edetessä. Nyt teemana on valkoisen ja vihreän värit, itsenäisyyspäivänä haluan mukaan jotain sinistä ja jouluna väri vaihtunee punaiseen. 

 

Näkemiin siis harmaa marraskuu ja tervetuloa (toivottavasti valkeampi) joulukuu!

Puhtaan nahan tuoksu

 Tänään ryhdyin urakkaan, joka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Puhdistin ja rasvasin hevosten valjaat. Silloin kun tallissa oli kilpahevosia, valjashuolto oli lähes jokaviikkoinen rutiini. Nyt kun harrastelen vain kotosalla, ote on päässyt lipsumaan, ja tartun pesusankoon vasta, kun on "ihan pakko". 

Sinänsä tykkään varusteiden pesusta, tai ainakin lopputuloksesta, mutta se aloittaminen...se on aina vaikeaa. Meidän hevosilla on lähes pelkästään nahkavarusteita. Toki tallipäitset, suojat ja sen sellaiset ovat jotain keinomateriaalia, mutta valjaiden ja ja satuloiden kuuluu mielestäni olla aitoa nahkaa. Nahka on luonnollinen, elävä materiaali, joka mukautuu hevosen liikkeisiin. 

Nykyisin on olemassa lähes kaikkia hevosvarusteita synteettisinä. Ovathan ne helppoja toki huoltaa, sen kun suihkuttelee vesihanan alla, mutta ei niissä ole nahkavarusteiden tuntua. Eikä tuoksua! Uskokaa tai älkää, yksi lempituoksuistani on puhtaiden, hieman kostuneiden valjaiden tuoksu sekoittuneena mietoon hevosen hikeen. Se tuoksu on viehättänyt minua aivan nuoruudesta saakka; siitä lähtien kun koulutyttönä aloin käymään paikallisella ravitallilla hevosia hoitamassa. Siinä on jotain niin maanläheistä ja juurevaa, vähän samaa kuin uunissa palavien kuivien koivuhalkojen tuoksussa.

Homma etenee siten, että puran ensin varusteet osiin; pehmusteet irti, jokainen solki ja nippeli auki ja remmit erilleen. Teen nahkalle kunnon vaahdotuksen hoitavalla satulasaippualla ja jätän vaahdon vähäksi aikaa vaikuttamaan. Jos oikein tarkkaa työtä haluan, niin hankaan ompeleista ja saumoista irtokarvat pois hammasharjalla. Huuhtelu tapahtuu puhtaaseen veteen kostutetulla pyyhkeellä. Vältän kovin runsaalla vedellä läträämistä. Sitten annan nahkan vähän aikaa kuivahtaa, ennen kuin vetelen pintaan kunnon kerroksen valjasrasvaa, sitä keltaista ja hyväntuoksuista. Kiristelen löystyneet ohjasrenkaat ja muut metalliosat.

Lopuksi kasaan valjaat kokoon, pyöräytän siistiin nippuun ja vien ne varustehuoneen lämpöön. Tarpeen mukaan lisään vielä seuraavana päivänä rasvaa tai valjasöljyä, jos jokin remmi tuntuu kuivalta ja kankealta. Taas on kiva lähteä ajelemaan puhtailla varusteilla!

Itse asiassa minua kiinnostaisi tehdä itsekin nahkasta jotakin. Olen tullut joskus hankkineeksi yksinkertaisia nahkatyövälineitä, ihan sillä ajatuksella, että saisin korjattua ratkenneita ompeleita ja muita varusteiden pikkuvikoja. Mutta haaveena olisi joskus tehdä kokonaiset päitset tai suitset omin käsin, sellaiset "vähät hienommat". Nahkaa ja ohjekirjakin löytyy, eli projekti on vain aloittamista vaille valmis. Ehkä tänä talvena?

Maailma syntyi viikossa

 Kyseessä on siis henkilökohtainen luomiskertomukseni, joka koukutti kyllä tekijänsä täysin! Hyvä, että iltaisin malttoi käydä nukkumaan ja päivisin tehdä kotiaskareet, kun puikot vetivät puoleensa.Viikko siinä meni, kun villapaita valmistui, ja tuli kyllä juuri sellainen kuin halusin. M-koko tuntuu juuri sopivan vartalonmyötäiseltä, mutta ei kuitenkaan ahdista mistään.

Puseron malli on nimeltään 'Maailman synty', ja ohje löytyy ilmaiseksi netistä. Lankana käytin Novitan Naturaa, pohjaväri on Susi (tumma harmaa) ja kuviossa Sammal (vihreä). Lanka on 100-prosenttista villaa, mutta jos haluaa käyttää villasekoitetta, niin esimerkiksi Seitsemän Veljestä on paksuudeltaan samanveroista. Ja värivaihtoehtojakin löytyy paljon enemmän.

Malli oli yllättävänkin helppo ja nopea neuloa, kun ottaa huomioon etten ole mikään käsitöiden himoharrastaja. Vähän jouduin kirjokuviota säveltämään omasta päästäni, sillä jostain syystä vihreä lanka uhkasi loppua kesken. Varasin sitä ohjeen mukaisesti yhden kerän, enkä näin korona-aikaan halunnut lähteä uutta kauppareissua puuttuvan langanpätkän takia tekemään. Vaikein osuus oli oikeastaan kaula-aukon resori, sillä 80 cm pyöröpuikkoni oli sen tekemiseen hieman liian pitkä. Eli vastaisuuden varalle on hankittava lyhyemmät pyöröt. Koska vauhtiin kerran päästiin, niin enköhän toisenkin pusakan vielä tee.

Mitäs muuta?

Osteopaatilla kävin männä viikolla toisen kerran, ja on kyllä huikea vaikutus ollut. Kipuja ei tunnu juurikaan muulloin kuin tietyissä liikkeissä ja pitkän istumisen tai paikallaan olon jälkeen. Olen voinut jättää särkylääkkeet kokonaan pois. Mahtava tunne, kun pystyy kävelemään ja tekemään arkiaskareet normaalisti! Toki pitää varovainen olla, ettei tule kropalle mitään toispuoleista kuormitusta ennen kuin tukilihakset saadaan riittävän vahvoiksi. Harjoitteita tulee tehdä ajatuksella, että ne vaikuttavat juuri oikeaan paikkaan.  

Eli kyllä osteopaatin diagnoosi tuntuu kaikkein uskottavimmalta. Ongelman näyttää aiheuttavan yliliikkuva SI-nivel, joka rasittaa ja tulehduttaa ympäröivät nivelsiteet ja lihakset. Sain terkalta vielä lähetteen alaselän röntgeniin. Tuleepahan nyt ainakin joka kohta tutkittua, kun kulumaa varmasti tällä iällä sielläkin on. Itse olen kyllä koko ajan sitä mieltä ollut, ettei kivun syy ole rangassa.

Lunta satelee hiljaa, ei kuitenkaan vielä peitä maata. Loppuviikoksikin on luvattu pakkasta ja heikkoa lumisadetta, joten jospa päästäisiin viettämään valkoista adventtia.

Rauha tiluksilla

 Viima on vinkunut nurkissa koko torstaipäivän. Välillä on satanut kaatamalla, välillä tyytynyt pelkkään myrskyämiseen. Minä istun lämpimässä pirtissä ja neulon. Joo, todellakin, neulon. Siitä taitaa olla viitisentoista vuotta kun viimeksi puikkoja pyörittelin. Nyt sain jostain inspiksen alkaa tekemään itselleni villapuseroa, siis vaihteeksi kaipasin joutohetkiin jotain muuta kuin somessa notkumista.

Kun fb-kavereiden päivityksiä seuraa, menossa on jonkinlainen islantilaisneuleiden buumi. Kaikki haluavat sen omin kätösin tehdyn Riddarin. Eikä siinä mitään, kiva pusakkahan se on. Minä kuitenkin ajattelin pitäytyä ihan suomalais-kansallisessa tyylissä. Malli on nimeltään 'Maailman synty'. Saman tapainen kun tuo riddari, mutta minusta vielä nätimmällä kuviolla. Kyllä on neulominen pitkästä aikaa mukavaa ja rauhoittavaa tekemistä. Varsinkin alussa, kun saa suihkia pelkkää sileää pyöröneuletta ennen kuvion alkamista. Siinä voikin sitten mennä sormi suuhun, on niin paksussa ruosteessa näemmä käsityötaidot.

Tallin asukkailla, erityisesti Pennulla on ollut pari päivää jännäkakka herkässä. Ämmätamma muutti toissailtana pois poikkeen, naapuripitäjään, ja se tarkoitti maitotarjoilun päättymistä kokonaan. Välillä meinaavat tulla lapselle tissiasiat mieleen, ja se haahuilee tarhassa kuin orpo piru äitiä etsimässä, mutta lopulta isoveljen seura rauhoittaa ja heinäkin alkaa maistua. Kaiken härdellin lisäksi eilen kävi tunnistaja laittamassa Pennulle mikrosirun ja merkkaamassa sen tuntomerkit kirjoihin ja kansiin. Sirun tuikkaaminen harjan juureen hyppyytti tasajalkaa ilmaan, mutta muuten varsa käyttäytyi hyvin.

 

Tuntomerkkejä tuli papereihin pitkä litania. Väri on punarautias, päästä löytyy iso tähti ja alahuulesta pilkku. Vasemmassa etujalassa on ruununraja valkoinen ja valkokavio. Molemmissa takajaloissa on vuohissukat ja valkokaviot.

Kun hevosten elämä alkoi olla tasaantumaan päin, aiheutti koira vielä ylimäräistä sydämentykytystä. Lähdettiin iltapäivällä tekemään pikaiset ruokaostokset, ja kun palattiin farmille, koiran juoksulanka oli tyhjä. Vaijeri poikki ja koira tiessään. Siinä tehtiin pikainen huutelukierros tontin ympäri, mutta eihän sitä tietenkään näkynyt. Tuollainen riistaviettinen otus kun pupun perään lähtee, niin se on äkkiä kilometrien päässä. 

Ilta hämärtyi, pimeni ja myrsky pauhasi edelleen. Alkoi jo vähän arveluttaa, löytääkö koiruus takaisin kotiin, vallankin kun sade ja tuuli huuhtoi pois hajujäljet. Ja kun niitä susiakin liikkuu. Sitten kilahti puhelimeen helpottava viesti; koirasta oli julkaistu löytymisilmoitus jossain fb:n syövereissä. Onneksi tuttava oli sen huomannut, ja näin saatiin luppakorva turvallisesti kotiin. Nyt on siis kaikki elukat tallessa ja rauha maassa toistaiseksi. Huomiseksi on luvattu lumisadetta, siinäpä sitä uutta ihmeteltävää.

Kauneuden kaipuu

 Leivinuunissa humisee tuli ja kahvinkeitin pulputtaa omaa säveltään. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin ikkunaruudun takana leijailee minimaalisen pieniä lumihiutaleita. Talvea ei tällä(kään) hiutaloinnilla vielä tule, sillä loppuviikoksi on luvattu jopa +9 asteen lämpötiloja tänne itäiseen Suomeen. Vesisateen kera tietenkin.

 

Eilisestä päivästä ei jäänyt aikakirjoihin mitään ihmeempää muistiin merkittävää. Vointi oli melko hyvä, joten tein näitä normaaleja kotiaskareita. Juipilla ajoin peltolenkin, ja sekin vaikutti vaihteeksi vähän pirteämmältä. Joku syysmasis on oripoikaa vaivannut, kun ei ole viime aikoina oikein virtaa riittänyt. Vai liekö maitohampaat vaihtumassa, kun sitä muutenkin tuntuu keljuttavan eniten ja kaikki. Isäntä pakkasi illalla nuoremman koiran kyytiin, läksi sukuloimaan Savoon, ja on sillä tiellään edelleen.

Postipoika toi tänään kirjeen, joka vähän nostatti adrenaliinitasoa. Ortopedin vastaus saamaani lähetepyyntöön. Kirjeen sisältö oli kutakuinkin se, että erikoissairaanhoidon jatkotutkimuksia ei tarvita, vaan hoitavalle lääkärille on annettu riittävä ohjeistus vaivani käsittelyssä. Just joo. Eiköhän nämä paikallisen terkan käsittelyt ole viimeisen vuoden aikana jo niin nähty. Olisi ruman sanan paikka, ellei minulla olisi huomiselle varattu aikaa sinne osteopaatille. Jos hoito tehoaa jatkossa läheskään yhtä hyvin kuin ensimmäisellä käyntikerralla, niin olen ihan toiveikas. Lepokivut ovat poissa ja yöt saan nukuttua hyvin. Nyt kun saisi keskikropan vielä toimimaan niin, että kärsisin olla jalkojeni päällä kauemmin kuin varttitunnin kerrallaan.

Asiasta kukkaruukkuun. Päähäni on jostain hiipinyt ajatus, että haluaisin talvikukkia. Useita, kokonaisen asetelman. Jotain kaunista katseltavaa tähän harmaan ankeaan alkutalveen kaipaan. Valkeaa, sinistä, luonnonmateriaaleja, sammalta, savea ja kimalletta. Joulukukkia tässä mökissä ei ole ollut oikeastaan vuosiin. Meillä on kolme kissaa, joiden vuoksi mitään myrkyllisiä kasveja ei voi pitää esillä. Itse olen hyasintille allerginen, henkeä alkaa ahdistaa, niin ihanaa kuin hyasintin tuoksuinen joulunvietto mielestäni olisikin.

Mutta nyt välähti mieleeni, että minulla pitäisi olla jossain aitan kätköissä vanha lasinen pienoiskasvihuone, pöytämallia. Siihenhän saisi rakenneltua kukka-asetelman täysin kissoilta suojaan! Täytyy toivoa, etteivät hiiret ole tehneet siihen pesäänsä, tai ainakaan käyttäneet vessanaan. Tästä se ajatus joka tapauksessa lähti lentoon, katsotaan mitä siitä syntyy...

Lauantaisauna

Ehdoton lempipaikkani kotona on sauna. Tuo 40-luvulla rakennettu, vaatimaton ja vähän kallellaan seisova mökkeröinen, jossa on ison löylyhuoneen lisäksi saunakammari, kuisti ja päädyssä kalastusvaja.

Sauna lämpenee meillä kerran viikossa, lauantaisin. Se on perinne. Arkipäivisin on tyydyttävä suihkuun. Ehkä lauantait tuntuvat siksi viikon kohokohdilta, kun kylpeminen puukiukaan lempeissä löylyissä ei ole ihan jokapäiväistä herkkua. On meillä mökissä ollut sisäsaunakin, joskus 90-luvun remontin yhteydessä rakennettu, mutta se on palautettu entiseen käyttöönsä varastotilaksi. En jotenkin viehäty pienen sähkösaunan kuivista, keinotekoisista löylyistä. Kun kiuas tuli jokunen vuosi sitten elinkaarensa päähän, päätin että meillä saunotaan vastedes pelkästään ulkosaunassa. Hyvin on pärjätty.

Meidän sauna ei ole mikään kiireisen työssäkäyvän ihmisen pesupaikka. Sen lämmittäminen ottaa kaikkine valmisteluineen lähemmäs kaksi tuntia. Kesäkuumalla voi päästä löylyihin nopeamminkin. Mutta joka tapauksessa saunanautinnon eteen joutuu näkemään vähän vaivaa. Saunan lämmitus alkaa kylpyvesien kantamisella tuvalta. Lämmin vesi valmistuu kiukaan kupeessa olevassa säiliössä. Kesäisin vettä saadaan myös räystäiltä; sen parempaa pesuvettähän ei olekaan kuin sadevesi. Järveä tässä ei valitettavasti riittävän lähellä ole.

Liiteristä kannetaan puut, joita menee useampi pesällinen. Löylyhuone on iso, olisiko mitoitettu 7-8 hengelle, entisajan suurperheelle, eikä siis ihan vähällä puulla lämpene kylpykuntoon. Meillä käy äärimmäisen harvoin saunavieraita, joten tilaa riittää kahdelle hengelle saunoa ihan pitkältään käsin. 

Tulen sytyttäminen kiukaan alle on oma taiteenlajinsa. Aina se ei onnisu ensimmäisellä kerralla eikä toisellakaan, vaan kiuas paholainen tupsauttaa väkevät savut sisälle. Mutta se kuuluu asiaan.

Saunassa on oma erityinen tunnelmansa. Seinät ja katto ovat vuosikymmenten kuluessa nokeentuneet tummiksi, ja olen antanut niiden säilyä sellaisina. Saunan ikkunasta näkyy kauas peltojen yli tielle - kesäiltoina, kun siellä valoisan aikaan tulee istuskeltua. Yleensä ikkunasta hohtavat vain kuistin lyhdyt, joihin sytytän kiuasta lämmittäessä kynttilät. Saunan löylyt ovat leppoisat, kosteat ja viipyilevät, niistä voisi nauttia vaikka kuinka kauan.

Saunakamarin hämärässä viihdyn muulloinkin kuin saunailtoina. Siitä on tullut minulle erityinen hiljentymisen paikka, jossa saa istua rauhassa ajatuksineen. Monet kerrat siellä onkin tullut istuttua selvittelemässä päätään niin elämän myötä- kuin vastamäissäkin. Saunakamarin pöydän ääressä  nautitaan kiuasmakkarat tai muut saunaeväät. Yksi lepotuoli on varattu mustalle kissalle, joka mielellään osallistuu illanviettoon kanssamme.

Tässä vaiheessa iltaa käyn lisäämässä kiukaan alle kolmannen pesällisen puita. Sitten talutan hevoset talliin iltaheinille. Kun mittari näyttää 70 astetta ja vesi poreilee padassa, on aika siirtyä kuuntelemaan tummien urkujen soittoa ja laskeutua lauantai-illan rauhaan. Nautitaan!

Luxusta

 Nukuin viime yön todella hyvin, eli yhden herätyksen taktiikalla. Se ainut herätys oli tuttuun tapaan mustan kissan päästäminen ulos aamuyön tunneilla. Susihukkasta ei ole näkynyt maisemissa enää viikkoon, joten voin jo vähän helpommin hengittää kun kisulit lähtevät yöpyynneilleen.

Myös aamu oli kivuton. Ai että minä nautin tästä tunteesta, se on ollut niin harvinaista herkkua viime aikoina! Päivään sisältyi normaalit puuhastelut plus se, että isäntä oli viettämässä syyslomapekkasia vapaalla. Lähdettiin pistäytymään kaupunkiasioilla; jotain auton osia ja hevosille muutama purupaali. Tallin kuivikkeina meillä on kauranolkea ja pohjalla kosteutta imemässä turpeen ja kutterinpurun sekoitus. Aivan paras kuivitus minun mielestäni. Joku sanoisi että olkikarsina on hankala puhdistaa, mutta sehän on tottumuskysymys. 

Kaupunkireissulla olikin taas sopiva sauma käydä Kahvilassa, ja olihan siellä niitä huippuja joulutorttuja! En vaan voinut vastustaa rapean voitaikinan houkutusta. Nyt on tämän viikon leivonnaiskiintiö täynnä ja jopa ylitetty, yleensä en viljatuotteita ja sokeria syö, kun vatsa ei niistä tykkää. Kärsitään tässä loppuilta kuplinnasta ja ilmavaivoista. 

Huomenna on viikon hankalin, mutta samalla paras päivä. Hankalan siitä tekee kokousreissu, joka suuntautuu tällä kertaa ihan maakunnan toiselle laidalle. Onneksi sain diilattua itselleni kyydin, ettei tarvitse aivan koko matkaa itse ajaa. Kaasujalkaa on edelleen viisaampi säästää. Mutta istumista siis piisaa ihan koko päiväksi ja asioita pähkäiltäväksi pitkän listan verran. Parhautta on illalla odottavat kotisaunan löylyt, jossa vihlovat hermot laukeavat ja lihakset sulavat. Kiuasmakkaraa ja inkivääriolutta unohtamatta. Muuten en ehkä kestäisi.