sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Suden hetkipä hyvinkin

 Eivät  jääneetkään meillä hevoset yöksi ulos. Pihapiirissä liikkuu susi.  Perjantain vastaisena yönä havahduin ties monennetta kertaa hereille ja päästin kissan ulos. En jaksanut katsoa kelloa, mutta ajattelin, että taitaa olla "suden hetki", eli aamuyön viimeiset tunnit meneillään ennen päivän sarastusta. Pyöriessäni petissä huomasin, kun takapihan liiketunnistimella toimiva ulkovalo heitti vinoneliön muotoisia kuvioita makuukammarin seinään. Susihan siellä kävi juuri kuvauttamassa itseään valvontakameraan. Ja minä onneton tietämättäni päästin kissan pihalle! Onneksi vanha viisas kissa ei lähde kauas ovelta, korkeintaan luikahtaa auton alle tai kiipeää aitan kuistille tarkkailemaan pihan yöelämää.

Eivätkä hukan liikkeet siihen jääneet, isänpäivän yönä se vieraili kilometrin päässä toisen talon riistakamerassa.

Eli meillä tuli nyt suunnitelman muutos hevosten ulkoiluihin, ne pysyvät yönseudut tallissa. Samoin päättyy kanojen vapaa ulkoilu;  pääsy ulkotarhaan on avoinna vain valoisan aikaan. Myös naapureita on varoitettu pitämään lemmikkieläimensä turvassa.

 


Jotain uutta on kuitenkin hevosille luvassa. Pentu saa ottaa itsenäisen elämän ensimmäiset askeleet ja yöpyä omassa boksissaan, emän vieressä. Sehän täyttää parin viikon päästä puoli vuotta, mikä on hevosten tyypillinen vieroitusikä. Päivisin on varsan lupa vielä tarhata emän kanssa ja nauttia tissien antimista, kunnes loppukuusta tapahtuu lopullinen ero. Luultavasti Ämmätamma muuttaa meiltä silloin pois ja talliin jäävät vain veljekset. Mutta se on sitten oma tarinansa se.

Tänään käytiin onnittelemassa isää ja syömässä maukas lihapulla-ateria täytekakun kera. Kyllä kotiruoka on parhautta! Isältä sain mukaan vinon pinon Kalle Päätalon kirjoja. Iijoki-sarjan olen kertaalleen lukenut, mutta on se niin hyvä, että kestää lukea toisenkin kerran. Erityisesti minua kiehtovat kuvaukset Kallen lapsuusvuosista, 1900-luvun alun maalaiselämästä. Arki oli köyhää, kovaa ja karua, mutta tietyllä tavalla tavattoman rikasta, maanläheistä. Nykyajassa siitä voi tavoittaa enää pieniä häivähdyksiä, lähinnä vanhojen rakennusten ja esineiden kautta. Itse olen onnekas että saan asua 1900-luvun alussa rakennetussa pihapiirissä, jossa vanhan ajan henki on vielä ajoittain aistittavissa.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Minä & tavarat

  Miun pitää tunnustaa: miusta on tullut viimenäkemältä kirppishaukka. Ainahan oon tykännyt kirppareita kierrellä, mut nyt siitä on tullunna...